Siirry pääsisältöön

Kaikki se hiili jota emme näe

Jätteiden hiilijalanjälkilaskelma auttaa Orionia arvioimaan oman toimintansa ulkopuolisia ympäristövaikutuksia.
Rimannostajat_Otto_Järvinen.jpg

”Ympäristövaikutuksia ei voi ajatella vain yhdestä näkökulmasta tai toiminnan osa-alueesta. Kun parannamme jotain osa-aluetta, meidän pitää olla varmoja, ettemme siirrä ympäristövaikutuksia johonkin toiseen osa-alueeseen. Meidän on jatkuvasti oltava parempia arvioimaan oman toimintamme ulkopuolisia ympäristövaikutuksia.”

– Orionin EHS-asiantuntija Otto Järvinen

Orionin strategisena tavoitteena on jatkuva parantaminen vastuullisuudessa. Suuri painoarvo on ympäristövastuulla. Ympäristövastuun osalta velvollisuutenamme on seurata toimintamme ja tuotteidemme koko elinkaarta. Se tarkoittaa, että meidän pitää tuntea tuotteidemme ympäristövaikutukset myös sen jälkeen, kun ne lähtevät tehtaaltamme ja päätyvät ihmisten käsiin.

Lääkkeen elinkaaressa oman toiminnan ulkopuoliset kasvihuonekaasupäästöt ovat tärkeä kysymys. Yhteistyössä jätehuollon pääyhteistyökumppanimme Fortum Waste Solutionsin kanssa olemme pureutuneet aiempaa tehokkaammin oman toimintamme ulkopuolisiin päästöihin.

Miksi rimaa pitää nostaa?

Jätehuollolla on iso merkitys kokonaispäästöissä. Hiilijalanjälkilaskelman avulla pystymme arvioimaan, millä jätejakeilla on suurimmat ympäristövaikutukset ja miksi. Jätehuollosta aiheutuvat päästöt ovat Orionin epäsuoria päästöjä, joiden osalta se nyt hakee dataa ja parempaa ymmärrystä.

Miten nostamme rimaa?

Käytämme tietoja apunamme, kun valitsemme vaarallisen jätteen vähentämiseen tähtääviä hankkeita eli tiedot auttavat meitä kohdentamaan toimenpiteet aiempaa tarkemmin ja vaikuttavammin. Aiemmin olemme tehneet arvioita taulukoiden ja teorioiden avulla, mutta Fortumin omista laitoksista kerättyyn dataan perustuen saamme arvioihin lisää luotettavuutta.

Orionin tavoitteena on oman toiminnan hiilineutraalius vuonna 2030.

Koko arvoketjun hiilineutraalius on saavutettavissa vain yhteistyöllä. Datan avulla pystymme tekemään mahdollisimman vaikuttavia valintoja.