Orionin Code of Conduct -toimintaperiaatteet ovat vastuullisen toimintamme peruspilari. Ne ohjaavat päivittäistä työtämme ja koskettavat jokaista orionilaista kaikissa toimintamaissamme. Rakennamme kestävää ja läpinäkyvää liiketoimintaa yhdessä kumppaneidemme kanssa.

Eettisyys työn ytimessä
Osa-alueet

Ihmisoikeuksien kunnioittaminen läpi arvoketjun on tärkeä osa Orionin vastuullisuutta. Orionin arvoketjussa tärkeitä toimijoita ovat omien työntekijöidemme lisäksi myös laajassa toimitusketjussamme työllistyvät ihmiset sekä lääkkeiden käyttäjät. Kehitämme jatkuvasti ihmisoikeuksia edistäviä toimintatapojamme.

Toimitusketjumme vastuullisuus on erottamaton osa globaalisti toimivan Orionin vastuullisuutta. Vastuullisuus on kiinteä osa hankinnan prosessejamme, ja kehitämme toimintaamme järjestelmällisesti. Haluamme ymmärtää myös koko toimitusketjumme toimintaa ja tukea toimittajiamme ja kumppaneitamme matkalla kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Orion on sitoutunut korkeisiin eettisiin standardeihin koko lääkkeen elinkaaren ajan – aina tutkimus- ja kehitysvaiheesta kliiniseen tutkimukseen sekä lääkkeen markkinoilla olon ajan ja sieltä poistumisen jälkeen. Teemme myös eläintutkimusta vastuullisesti eettisiä periaatteita noudattaen ja eläinten hyvinvoinnista huolehtien.
Orionin whistleblowing-ilmoituskanava tarjoaa kaikille yhtiön työntekijöille, toimittajille, asiakkaille sekä muille sidosryhmille mahdollisuuden ilmoittaa havaitsemistaan toimista, jotka eivät ole yhtiömme toimintaperiaatteiden mukaisia ja voivat vahingoittaa yksilöitä, yhtiötämme tai ympäristöä.