Siirry pääsisältöön

Oppisopimuskoulutus lennätti Christina Holapan ennätysajassa laboratorioalan ammattilaiseksi

Christina Holappa kouluttautui oppisopimuksella laborantiksi Hangon Fermionin laadunvalvontalaboratoriossa. ”Sain samalla kertaa ammatillisen tutkinnon, hyödyllistä työkokemusta ja perehdytyksen uuteen työpaikkaan – ja palkkaa koko koulutuksen ajan.” 
2023_10_Hanko_Fermion_Orionfi_994x559_001.jpg

Hankolaisen Christina Holapan laborantin ura lähti käyntiin halusta löytää mieluinen ammatti omalta asuinpaikkakunnalta. Perinteinen opiskelu koulunpenkillä ei enää houkuttanut.  
 
”Oppisopimuskoulutus oli alusta asti väylä, jonka avulla halusin saada uuden ammatin. Olin aina ollut hyvä matematiikassa ja luonnontieteissä, joten laboratorioala valikoitui joukosta nopeasti. Otin itse yhteyttä Espoon Omniaan sekä Fermioniin ja tiedustelin oppisopimuskoulutuksen mahdollisuutta. Asiat etenivät nopeasti”, Holappa sanoo.   
 
”Kun aloitin oppisopimuskoulutuksen Fermionin laadunvalvontalaboratoriossa, minuun suhtauduttiin heti kuin keneen tahansa kollegaan ja solahdin osaksi työyhteisöä. Sain myös palkkaa koko oppisopimuskoulutuksen ajan.”   

Lääketeollisuuden sääntöviidakko vaati omaksumista  

Hangon Fermionin tehtaassa valmistetaan lääkkeiden vaikuttavia aineita. Fermionin laadunvalvontalaboratoriossa analysoidaan lääkeaineiden valmistamiseen tarvittavat raaka-aineet, tuotannon välituotteet sekä säilyvyysnäytteet.   
  
Laboratoriosta myös lähetetään paljon näytteitä Orionin muihin laboratorioihin analysoitavaksi. Laboratoriossa on jatkuvasti käytössä useita analyysitekniikoita, ja pääsääntöisesti laborantit koulutetaan hallitsemaan kaikki tekniikat.   
  
Hangon Fermionin laadunvalvontalaboratorion päällikkö Liisa Sinervo kertoo, että oppisopimuskoulutettavan perehdytys eroaa lopulta vain vähän uuden laborantin perehdytyksestä. Lääkealan säädelty GMP- eli Good Manufacturing Practice -ympäristö, lukuisat analyysitekniikat sekä järjestelmät vaativat opettelua kaikilta uusilta työntekijöiltä.   
  
”Annamme oppisopimuskoulutettavalle aikaa analyysien teorian omaksumiseen ja huolehdimme, että opintoihin kuuluvat näyttökokeet tulevat ajallaan suoritetuksi”, Sinervo sanoo.  
  
Työskentelyn tarkkuus yllätti myös Holapan: ”Aluksi oli paljon opittavaa. Laadunvalvontalaboratoriossa järjestelmällisyys on valtavan tärkeää ja jokainen asia pitää dokumentoida ohjeistusten mukaan.”  
  
Analyysi kerrallaan Holappa kuitenkin omaksui sekä tekniikat että työtavat. Pian hän teki samoja analyyseja kuin laboratorion muutkin ammattilaiset.  

Oppisopimuskoulutus hyödyttää sekä oppilasta että työnantajaa  

Laboratorioalan perustutkinto koostuu 180 opintopisteestä, joista suurimman osan voi suorittaa oppisopimuskoulutuksena yrityksessä. Holappa suoritti ennen oppisopimusosion alkua Omniassa muun muassa it-opinnot, matematiikan kurssit ja laboratoriossa työskentelyn perusteet. Osa kursseista voitiin hyväksilukea lukio-opintojen perusteella.   
  
”Bioanalytiikan näyttökoetta lukuun ottamatta suoritin kaikki muut opinnot oppisopimuksella Fermionilla. Valmistuin laborantiksi reilussa vuodessa, mikä on paljon nopeammin kuin jos olisin opiskellut pelkästään koulussa”, Holappa toteaa.  
  
Fermionille oppisopimuskoulutus on osoittautunut hyväksi keinoksi saada töihin sitoutuneita osaajia.   
  
”Hanko on asuinpaikkana viihtyisä, mutta hiukan syrjässä esimerkiksi pääkaupunkiseudulta katsoen. Tavoittelemme osaajia, jotka haluavat jäädä Hankoon ja meille Fermionille. Oppisopimuskoulutuksen kautta olemme voineet rekrytoida erittäin motivoituneita, oma-aloitteisia ja oppimishaluisia työntekijöitä”, Sinervo iloitsee.  
  
Fermionilla on koulutettu oppisopimuksella laboratorioalan ammattiin viime vuosien aikana useita opiskelijoita. Jokainen on työllistynyt Fermionille myös valmistumisen jälkeen.  

Miten oppisopimuskoulutus toimii?  

  • Oppisopimuskoulutus on työpaikalla tapahtuvaa oppimista, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä opinnoilla. 
  • Oppisopimuksella voi suorittaa koko tutkinnon tai tutkinnon osan. Oppisopimusopiskelijalle maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa.  
  • Oppisopimus on käytännönläheinen keino kehittää ammatillista osaamista. Se sopii kaikille taustasta tai iästä riippumatta, ja sen voi aloittaa joustavasti ympäri vuoden.  

Lähteet:  

https://www.omnia.fi/koulutustarjonta/ammatillinen-peruskoulutus/oppisopimus  

https://www.studentum.fi/tietoa-hakijalle/mita-sinun-tulee-tietaa-oppisopimuksesta-14074