Siirry pääsisältöön

Assistentti on taustalla toimiva taikuri, jonka ammattitaidosta hyötyy koko organisaatio

”Don’t you worry – minä hoidan”, on assistentti Anne Nikulaisen työssä käytetyin lause. Tutkimus- ja tuotekehitysorganisaation assistenttina Nikulainen ennakoi ja organisoi, jotta tutkijat ja asiantuntijat voivat keskittyä lääkkeiden kehittämiseen.
Orion_Anne_Nikulainen_orionfi_994x559.jpg

Assistentti on useiden kokonaisuuksien hallitsija, jonka työnä on pitää jatkuvasti sylillistä lankoja käsissään. Hän organisoi muun muassa tapahtumia, tilaisuuksia sekä kokouksia, ja toimii samaan aikaan monen eri ammattilaisen hallinnollisena tukena ja yhteyshenkilönä niin organisaation sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Työ vaatii paineensietokykyä, timantinkovia organisointi- ja viestintätaitoja sekä yhteistyökykyä.

”Ammattitaitoa on se, että osaa olla aina askeleen edellä. Kun asiat vain sujuvat ja soljuvat ”muka itsestään”, olemme onnistuneet työssämme”, Anne Nikulainen Team Leader (iMeds and R&D Administrative Assistant Team) kuvailee.

Työn mausteina yllätyksellisyys ja monipuolisuus 

Tutkimus- ja tuotekehitysorganisaatiossa assistenttien työhön kuuluu muun muassa:

  • hallinnollisia töitä 
  • tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäminen
  • uusien henkilöiden perehdyttämisprosessiin osallistuminen
  • tapahtuma- ja kongressi-ilmoittautumiset
  • lentovaraukset ja matkalaskut

”Kohtaamme työssämme mitä moninaisimpia tehtäviä ja tilanteita. Joskus taistelemme lentoyhtiön kanssa peruuntuneiden lentojen lipuista, toisena hetkenä haalimme lisätuoleja kongressia varten, ja kohta olemmekin ostamassa maljakkoa työntekijän juhlapäivän kunniaksi”, Nikulainen kertoo. 
 
Assistenttien työssä tarvitaan päivittäin useita erilaisia digityökaluja ja -taitoja. Lisäksi heidän on hallittavat ajantasaiset kokouskäytännöt ja viestinnän salat. Työn monipuolisuus on Nikulaisen mukaan työn suola.  
 
”Ja auttaminen. On palkitsevaa nähdä kuinka voin omalla ammattitaidollani auttaa tutkijoita vapauttamaan työaikaa tutkimustyölle ja uusien lääkkeiden kehittämiselle – eli sille työlle, missä he ovat asiantuntijoita.”

Tavoitteena tarjota hippunen extraa 

Tutkimus- ja tuotekehitysorganisaatiossa työskentelee Nikulaisen lisäksi kuusi assistenttia, joiden esihenkilönä Nikulainen toimii. 
 
”Esihenkilönä tärkein tehtäväni on huolehtia tiimini hyvästä fiiliksestä ja jaksamisesta. Työmme on usein hektistä, joten autan tiimiäni priorisoimaan ja aikatauluttamaan tehtäviä järkevästi. Myös jatkuva palveluiden ja toimintojen kehittäminen kuuluu niin minun kuin koko tiimini toimenkuvaan. Tällä hetkellä työstämme palvelukatalogia palveluistamme.” 
 
Nikulainen pitää omana ja tiiminsä tavoitteena luoda kaikkiin asiakaskohtaamisiin välitön ja myönteinen ilmapiiri, jossa voi luottaa siihen, että kaikki hoituu.  
 
”Tähtään siihen, että asiakkaiden odotukset aina hiukan ylittyvät. Mikään ei voita sitä onnistumisen tunnetta, kun asiakkaasta näkee, että nyt meni nappiin”, Nikulainen sanoo.

Kolme parasta asiaa työssäni Orionilla:

  • Toimintatapojen ja palveluiden kehittäminen.
  • Suvaitsevaisuus ja keskinäinen arvostus: Orionilla jokainen saa olla sellainen kuin on.  Tiimini on upea joukkio ammattitaitoisia naisia, jossa ei hulvatonta meininkiä puutu.
  • Työn merkityksellisyys ja aikaansaamisen tunne. Kun teen työni hyvin, tutkijoilla ja asiantuntijoilla on enemmän aikaa ja rauhaa keskittyä lääkkeiden tutkimus- ja kehitystyöhön.