Siirry pääsisältöön

Orion Veturi Imaging Day kokosi kuvantamisen osaajat yhteen – Lääketutkimusta tehostava ekosysteemi rakentumassa pala palalta

Orionin virtuaalisen lääketutkimuksen ekosysteemihankkeella tavoitellaan lääkekehityksen nopeutumista ja kustannussäästöjä. Hanke eteni kohti konkretiaa Orion Veturi Imaging Day -tapahtumassa, jossa suunniteltiin kuvantamiseen liittyviä innovaatiohankkeita. Esiin nousi muun muassa tarve päästä yli datan ”ylisuojelusta”.
28.3.2024 Teksti / Anni Turpeinen
Imaging_day_280324.jpg

Business Finland myönsi Orionille vuosi sitten lähes 10 miljoonan euron rahoituksen virtuaalisen lääketutkimuksen ekosysteemihankkeen rakentamiselle. Business Finland on varannut myös ekosysteemiin osallistuville yrityksille ja tutkimuslaitoksille yhteensä lähes 20 miljoonaa euroa. 

Nelivuotisen hankkeen tavoitteena on lyhentää uusien innovatiivisten lääkkeiden tutkimukseen ja kehitykseen kuluvaa aikaa hyödyntämällä tekoälyä ja tehostamalla datan käsittelyä ja analysointia. Orion toimii ekosysteemihankkeen veturina kokoamalla yhteen Suomessa toimivaa verkostoa, joka koostuu yrityksistä, yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. 

”Tämän vuoden aikana järjestämme lääketutkimukseen liittyvien teemojen alla tilaisuuksia, joissa alan asiantuntijat ja yritysten edustajat pääsevät tutustumaan toisiinsa, suunnittelemaan yhteisiä innovaatiohankkeita ja aloittamaan yhteistyötä”, kertoo hanketta koordinoiva Sanna McMullen.

Kuvantamisyhteisö tutuksi

15. maaliskuuta järjestettyyn Orion Veturi Imaging Day -tapahtumaan kokoontui biologiseen kuvantamiseen keskittyneitä osaajia. Kuvantamistekniikoita sovelletaan aktiivisesti lääketutkimuksessa ja -kehityksessä, sillä ne tuovat tärkeää, spesifistä tietoa esimerkiksi lääkkeiden kinetiikasta ja biologisista vaikutuksista. Kuvantamistekniikat nopeuttavat tutkimusta ja helpottavat päätöksentekoa. Kuvantamistekniikoita on lukuisia ja niistä kertynyttä dataa jo valtavasti. 

Orion Veturi Imaging Day -tapahtumassa biologisen kuvantamisen asiantuntijat pääsivät samaan pöytään kuulemaan toistensa osaamisesta ja uusista tekniikoista sekä ideoimaan yhteistyötä. Tavoitteena oli tarjota hedelmällinen maaperä Orionin veturihankkeen tiekartan teemoihin ja Business Finlandin tavoitteisiin sopivien Co-Innovation-hankkeiden syntymiselle.

”Päivään osallistui viitisenkymmentä kuvantamisen asiantuntijaa yli kahdestakymmenestä organisaatiosta, yliopistosta tai tutkimuslaitoksesta. Kaikki olivat hyvin innostuneita keksimään tapoja lyödä viisaat päät aivan uudella tavalla yhteen”, McMullen kertoo.

Puheenvuoroja ja puheensorinaa

Orion Veturi Imaging Day alkoi ekosysteemihankkeen yleisesittelyllä, minkä jälkeen kuultiin puheenvuorot Turku BioImagingin johtavalta tutkijalta Pasi Kankaanpäältä sekä HUS Biopankin kehityspäälliköltä Pia Bäckströmiltä. Puheenvuorojen jälkeen asiantuntijat jakautuivat valitsemiinsa ryhmiin jakamaan ajatuksiaan keskenään.

Ryhmäkeskustelujen aiheita olivat:

  • Indication/Use case specific imaging
  • Machine-learning approaches
  • Theory-based approaches
  • Novel imaging methods

”Päivän tarkoituksena oli tarjota runsaasti mahdollisuuksia keskusteluun, ja ryhmäsessioissa puheensorina olikin vilkasta. Monia teknologisia yhtymäkohtia löydettiin eri toimijoiden kesken. Huomasimme muun muassa, että moniin käyttökohteisiin on löydettävissä ratkaisuja muita käyttökohteita soveltamalla”, Timo Korjamo, Principal Data Scientist, kertoo.

Orastavia hankkeita ja haasteiden taklausta

Ekosysteemihanke käynnistettiin keväällä 2023 tiekartan kokoamisella ja suunnittelutyöllä yhteistyökumppaneiden kesken. Ensimmäinen Ecosystem Day järjestettiin lokakuussa, ja hankkeesta kiinnostuneita tahoja osallistui tapahtumaan runsaasti, yli sata. Myös orastavia yhteistyöhankkeita on jo syntynyt. 

Ekosysteemihankkeiden muodostamiseen on Suomessa erinomaiset edellytykset, mutta uuden äärellä haasteitakin on tunnistettu: Orion Veturi Imaging Day -tapahtumassa nousi esiin toivomus päästä yli datan ”ylisuojelusta”. 

”Yhteisten innovaatioprojektien syntymisen edellytyksenä on, että löydämme keinoja päästä hyödyntämään eri toimijoiden tuloksia eri asiayhteyksissä IPR-asiat eli yrityksen aineettomat oikeudet huomioiden”, Korjamo sanoo.

Nyt kuvantamisyhteisön verkosto on luotu, ja keskustelut jatkuvat biologisen kuvantamisen asiantuntijoiden kesken. Co-Innovation-hankkeiden muodostuminen riippuu jatkotyön hedelmistä. Orionin rooli on ennen kaikkea vauhdittaa ja tukea yhteistyöideoiden jatkotyöstöä sekä omalla työllään lisätä ekosysteemin vaikuttavuutta Suomessa.