Kutsu Orion Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
Orion Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona maaliskuun 22. päivänä 2017 klo 14.00 alkaen Helsingin Messukeskuksessa, osoite Messuaukio 1, Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan klo 13.00. Kokouksen jälkeen on kahvitarjoilu.
A. | Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat ja niiden käsittelyjärjestys |
1. | Kokouksen avaaminen |
2. | Kokouksen järjestäytyminen |
3. | Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen |
4. | Kokouksen laillisuuden toteaminen |
5. | Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelo |
6. | Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen |
| |
7. | Tilinpäätöksen vahvistaminen |
8. | Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen |
Hallitus ehdottaa, että 31.12.2016 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkoa 1,35 euroa osaketta kohden sekä lisäksi Orionin 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi lisäosinkoa 0,20 euroa osaketta kohden, eli yhteensä osinkoa 1,55 euroa osaketta kohden. Ehdotuksen mukaan osinko maksetaan sille, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä 24.3.2017 on merkittynä osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäivä on 31.3.2017. Osakkeenomistajille, jotka eivät ole siirtäneet osakekirjojaan arvo-osuusjärjestelmään osingonjaon täsmäytyspäivään mennessä, osinko maksetaan vasta osakkeiden arvo-osuusjärjestelmään siirtämisen jälkeen. | |
9. | Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle |
10. | Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen |
Yhtiön nimitysvaliokunta on ilmoittanut suosituksenaan, että hallituksen palkkiot maksettaisiin seuraavasti: Hallituksen puheenjohtajalle maksettaisiin vuosipalkkiona 84.000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 55.000 euroa ja hallituksen jäsenelle 42.000 euroa. Lisäksi hallituksen puheenjohtajalle maksettaisiin kokouspalkkiona 1.200 euroa kokoukselta, hallituksen varapuheenjohtajalle 900 euroa kokoukselta ja hallituksen jäsenelle 600 euroa kokoukselta. Hallituksen jäsenten matkakustannusten korvaaminen jatkuisi aiemman käytännön mukaisesti. Edellä mainitut kokouspalkkiot maksettaisiin myös hallituksen asettamien valiokuntien puheenjohtajille ja jäsenille. Edellä mainitut vuosipalkkiot maksettaisiin 60-prosenttisesti rahana ja 40-prosenttisesti yhtiön osakkeina siten, että 27.4.- 4.5.2017 hankittaisiin Orion Oyj:n B-osakkeita pörssistä hallituksen puheenjohtajalle 33.600 eurolla, hallituksen varapuheenjohtajalle 22.000 eurolla ja hallituksen jäsenelle 16.800 eurolla. Rahana maksettava osa vuosipalkkiosta, joka vastaa suunnilleen ennakonpidätykseen tarvittavaa määrää, maksettaisiin viimeistään 31.5.2017. Vuosipalkkiot kattavat hallituksen koko toimikauden. Yhtiö maksaisi lisäksi hallituksen jäsenten vuosipalkkioiden osakkeina maksettavaan osuuteen liittyvän varainsiirtoveron. Nimitysvaliokunta ei ole antanut hallituksen palkkioita koskevaa suositustaan hallitukselle, vaan asia tulee esille yhtiökokouksessa osakkeenomistajan ehdotuksena. | |
11. | Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen |
Yhtiön nimitysvaliokunnan antaman suosituksen mukaisesti hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettaisiin seitsemän. | |
12. | Hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan valitseminen |
Yhtiön nimitysvaliokunnan antaman, pörssitiedotteella 24.1.2017 julkistetun suosituksen mukaisesti hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäseniksi seuraavalle toimikaudelle valittaisiin hallituksen nykyisistä jäsenistä Sirpa Jalkanen, Timo Maasilta, Eija Ronkainen, Mikael Silvennoinen ja Heikki Westerlund sekä uusina jäseninä diplomi-insinööri Ari Lehtoranta ja professori Hilpi Rautelin. Hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin Heikki Westerlund. Hallituksen nykyisistä jäsenistä Hannu Syrjänen ja Jukka Ylppö, jotka molemmat ovat toimineet hallituksen jäseninä yhtäjaksoisesti 10 vuoden ajan, ovat ilmoittaneet, etteivät he ole enää käytettävissä hallituksen jäseniksi. Ari Lehtorannan keskeiset henkilötiedot: Syntynyt: 1963 Koulutus ja ammatti: Diplomi-insinööri, Caverion Oyj:n toimitusjohtaja Keskeinen työkokemus:
| |
Hilpi Rautelinin keskeiset henkilötiedot: Syntynyt: 1961 Koulutus ja ammatti: Professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori, kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Keskeinen työkokemus:
| |
13. | Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen |
Hallituksen tarkastusvaliokunnan antaman suosituksen mukaisesti hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön tilintarkastajan palkkiot maksettaisiin yhtiön hyväksymän laskun mukaan. | |
14. | Tilintarkastajan valitseminen |
Hallituksen tarkastusvaliokunnan antaman suosituksen mukaisesti hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön tilintarkastajaksi seuraavalle toimikaudelle valittaisiin tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. | |
15. | Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 5 §:n ja 9 §:n 1 momentin muuttamiseksi Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestyksen 5 §:ää muutettaisiin siten, että 5 §:n viimeinen virke, joka koskee hallitukseen valittavan henkilön enimmäisikää (67 vuotta), poistettaisiin. Muutoksen johdosta yhtiöjärjestyksen 5 § olisi kokonaisuudessaan seuraava: "Hallitukseen kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään kahdeksan (8) jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Yhtiökokous valitsee samaksi ajaksi hallituksen puheenjohtajan ja hallitus, niin ikään samaksi ajaksi, hallituksen varapuheenjohtajan." Hallitus ehdottaa lisäksi, että yhtiöjärjestyksen 9 §:n 1 momentti muutettaisiin vastaamaan tilintarkastuslain muutettua sanamuotoa. Muutoksen johdosta yhtiöjärjestyksen 9 §:n 1 momentti olisi kokonaisuudessaan seuraava: "Yhtiössä on yksi tilintarkastaja, jonka tulee olla tilintarkastusyhteisö." |
16. | Kokouksen päättäminen |
B. | Yhtiökokousasiakirjat |
Hallituksen ehdotukset ja nimitysvaliokunnan suositus sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla Orion Oyj:n internet-sivuilla osoitteessa www.orion.fi. Orion Oyj:n tilinpäätösasiakirjat, jotka sisältävät yhtiön tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen, ovat saatavilla mainituilla internet-sivuilla viimeistään 1.3.2017. Hallituksen ehdotukset ja tilinpäätösasiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa. | |
C. | Ohjeita kokoukseen osallistujille |
1. | Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen |
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 10.3.2017 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua yhtiölle viimeistään 16.3.2017 klo 18.00. Ilmoittautuminen voi tapahtua:
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus/Y-tunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien Orion Oyj:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä. Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja/tai edustusoikeutensa. | |
2. | Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja |
Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon 10.3.2017. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 17.3.2017 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä. | |
3. | Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat |
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä osoitteeseen Orion Oyj, Rahoitusosasto, PL 65, 02101 Espoo ennen ilmoittautumisajan päättymistä. | |
4. | Muut tiedot |
Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista. Kokouskutsun päivänä 8.2.2017 Orion Oyj:llä on 38.100.273 A-osaketta ja 103.157.555 B-osaketta eli yhteensä 141.257.828 osaketta sekä A-osakkeilla 762.005.460 ääntä ja B-osakkeilla 103.157.555 ääntä eli yhteensä 865.163.015 ääntä. | |
Espoo 8.2.2017
Orion Oyj
Hallitus
Orion Oyj
Timo Lappalainen Toimitusjohtaja | Olli Huotari Johtaja, Esikuntatoiminnot |
Yhteyshenkilöt:
Timo Lappalainen, toimitusjohtaja, puh. 010 426 3692
Olli Huotari, Johtaja, Esikuntatoiminnot, Orion Oyj:n hallituksen sihteeri, puh. 050 966 3054
Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi
Orion on suomalainen lääkeyhtiö - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2016 oli 1 074 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 500 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 1917 perustettu Orion viettää satavuotisjuhlavuottaan vuonna 2017.