Siirry pääsisältöön

Orion investoi 30 miljoonaa euroa tuotantokapasiteetin kasvattamiseen Suomessa

ORION OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 28.6.2023 KLO 8.00

Orion vastaa tuotteidensa lisääntyvään kysyntään ja investoi lähivuosina yhteensä noin 30 miljoonaa euroa tuotantokapasiteettinsa kasvattamiseen Suomessa. Investoinnit kohdistuvat inhalaattorituotantoon Orionin Espoon lääketehtaalla, lääkeaineiden valmistukseen Fermionin Hangon tehtaalla sekä lääkepakkaamoon Salossa. Investoinnit alkavat vuonna 2023 ja valmistuvat vuoteen 2026 mennessä.

Espoossa Orion rakentaa uuden kuivajauheinhalaattoreiden täyttölinjan, jonka ansiosta astman ja keuhkoahtaumataudin hoidossa käytetyn Easyhaler®-tuoteperheen tuotantokapasiteettia voidaan kasvattaa. Easyhaler® on tällä hetkellä Orionin toiseksi myydyin tuoteryhmä, jonka kysynnän arvioidaan kasvavan. Arvio perustuu muun muassa terveydenhuoltojärjestelmien aloitteisiin ja suosituksiin1,2,3 suosia ilmastosyiden vuoksi kuivajauheinhalaattoreita MDI- eli aerosoli-inhalaattorien sijaan.

Hangossa Orionin tytäryhtiön Fermionin uusi tehdasyksikkö valmistui vuonna 2018. Tuolloin osa uuden tehtaan tiloista jäi tyhjilleen odottamaan tulevia kasvuinvestointeja. Nyt kahdesta vapaana olevasta erikoissynteesitilasta otetaan toinen käyttöön ja tilaan hankitaan Orionin kehittämän darolutamidin valmistamisessa tarvittavat laitteet. Darolutamidia sisältävä Nubeqa® on tällä hetkellä Orionin suurin tuote, ja sen myynnin ennakoidaan kasvavan vahvasti tulevina vuosina. Oletus perustuu Orionin kumppanin Bayerin arvioon, jonka mukaan Nubeqan vuotuinen maailmanlaajuinen myynti voisi parhaimmillaan ylittää 3 miljardia euroa. Bayerilla on darolutamidin kaupalliset oikeudet maailmanlaajuisesti ja Orion on oikeutettu saamaan vuosittain porrastettua rojaltia darolutamidin maailmanlaajuisesta myynnistä.

Saloon Orion rakentaa tablettituotteille uuden läpipaino- eli blisteripakkauslinjan, joka tulee olemaan Salon tehtaan kolmas. Lääketeollisuudessa siirrytään tölkkipakkaamisesta yhä enemmän blisteripakkauksiin, mikä on lisännyt tarvetta kasvattaa blisteripakkaamisen kapasiteettia.

”Investoinnit tuotantokapasiteettiin ovat Orionin mittapuussa merkittävät, ja niillä halutaan varmistaa kykymme vastata valmistamiemme tuotteiden kasvavaan kysyntään. Nubeqa ja Easyhaler ovat merkittäviä tuotteita Orionille ja yhtiön lähivuosien tärkeimpiä kasvuajureita”, kertoo Orionin operatiivisista toiminnoista vastaava johtaja Juhani Kankaanpää.



Lisätietoja:

Juhani Kankaanpää, johtaja, Global Operations, Orion Oyj
p. 010 426 4571

Tuukka Hirvonen, viestintä ja sijoittajasuhteet, Orion Oyj
p. 010 426 2721          
                                                    

Viitteet

1 https://ginasthma.org/wp-content/uploads/2023/05/GINA-2023-Full-Report-2023-WMS.pdf

2 https://www.england.nhs.uk/greenernhs/wp-content/uploads/sites/51/2022/07/B1728-delivering-a-net-zero-nhs-july-2022.pdf

3 https://register.awmf.org/assets/guidelines/053_D_Ges_fuer_Allgemeinmedizin_und_Familienmedizin/053-059eng_S1_Climate-conscious-prescription-of-inhaled-medications_2022-09.pdf

Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
www.orion.fi

Orion on suomalainen lääkeyhtiö - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Kehitämme, valmistamme ja markkinoimme ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Orionilla on laaja alkuperäislääkkeiden, geneeristen lääkkeiden sekä itsehoitotuotteiden valikoima. Lääketutkimuksemme ydinterapia-alueet ovat syöpäsairaudet ja kipu. Orionin kehittämiä alkuperäislääkkeitä käytetään muun muassa syöpien, neurologisten sairauksien sekä hengityselinsairauksien hoidossa. Orionin liikevaihto vuonna 2022 oli 1 341 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 500 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.