Siirry pääsisältöön

Kaisa Tarkkanen Orion Diagnostica Oy:n toimitusjohtajaksi 1.10.2015 alkaen

Lehdistötiedote 13.8.2015 klo 9.00

Orionin tytäryhtiön Orion Diagnostica Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty KTM  Kaisa Tarkkanen 1.10.2015 alkaen. Kaisa Tarkkanen on työskennellyt Orionin palveluksessa vuodesta 2000 alkaen eri asiantuntija- ja johtotehtävissä, viimeiset noin yhdeksän vuotta Skandinavian myyntialueen johtajana ihmislääkkeiden myynnistä vastaavassa Global Sales -linjaorganisaatiossa.


Orion Diagnostican nykyinen toimitusjohtaja Jaakko Rissanen siirtyy Orion-konsernin ulkopuolelle.


"Haluan kiittää Jaakko Rissasta pitkästä urasta Orion Diagnosticassa. Hän on menestyksellisesti kehittänyt Orion Diagnostican liiketoimintaa kannattavasti kansainvälisellä ja kilpaillulla markkinalla", toteaa Orionin toimitusjohtaja ja Orion Diagnostican hallituksen puheenjohtaja Timo Lappalainen.


"Toivotan Kaisa Tarkkasen tervetulleeksi Orion Diagnosticaan ja menestystä hänelle uudessa tehtävässään. Uskon, että hänen johdollaan Orion Diagnostican on hyvä jatkaa hyvinvoinnin rakentamista tulevaisuudessakin", Timo Lappalainen sanoo.


Orion Diagnostica on erikoistunut diagnostisten testien ja hygieniatestien kehitykseen, valmistukseen ja markkinointiin globaaleille markkinoille.


                       
Lisätietoja:
Timo Lappalainen
Toimitusjohtaja, Orion Oyj
Hallituksen pj, Orion Diagnostica Oy
Puhelin 050 966 3692

Julkaisija:
Orion Oyj, Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
www.orion.fi


Orion on suomalainen lääkkeiden ja diagnostisten testien kehittäjä - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä.

Orionin liikevaihto vuonna 2014 oli 1 015 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 500 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu NASDAQ Helsingissä.

Liitteet