Siirry pääsisältöön

Tutkimustilojen laajennus Kuopiossa varmistaa Orion Pharman johtoaseman hengitystielääkekehityksessä Suomessa

"Monissa maissa markkinoitavan Orion Pharman innovatiivisen Easyhaler- astma-lääkeannostelijan kehityksessä Kuopiossa tehty tutkimustyö on ollut keskeisessä asemassa. Kehittäessämme nyt yhä uusia lääkevalmisteita Easyhaler- kuivajauheannostelijaan, on meidän vahvistettava tutkimusryhmiämme Kuopiossa. Kasvavat ryhmät tarvitsevat lisätilaa ja on ideaalista hankkia ne Kuopion yliopiston ja muun kuopiolaisen lääketutkimusyhteisön välittömästä läheisyydestä", sanoo Orion Pharman prekliinisestä ja kliinisestä tutkimuksesta vastaava johtaja, dosentti Esa Heinonen.
 
"Tiettyjen kliinisten tutkimus- ja tuotekehitysyhteistyöprojektien lisäksi Orion Pharma tekee yhteistyötä myös varhaisen lääketutkimuksen alueella useiden Kuopion yliopistossa työskentelevien akateemisten ryhmien kanssa ja luonnollisesti edellytykset yhteistyön ja verkostoitumisen lisäämiselle paranevat entisestään saadessamme omat tilat aivan yhteistyökumppaneidemme viereen," jatkaa Heinonen.
 
Orion Pharman tuotekehityksestä vastaava johtaja, farmasian tohtori Marja Ritala vuorostaan näkee asianmukaisten, vaativaa lääkekehitystä tukevien tilojen saamisen erittäin merkityksellisenä kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden ylläpitämiseksi. "Orion Pharma on selkeästi hengitystielääkekehityksen edelläkävijä Suomessa.
Laajentuessamme Kuopion yliopiston välittömään läheisyyteen, uskomme voivamme myös entistä paremmin löytää osaavaa ja innovatiivista työvoimaa tarpeisiimme. Farmaseuttisella tutkimuksella on Kuopion yliopistossa vankka sija ja Orion Pharma haluaa olla tuon tutkimuksen eteenpäinviemisessä näkyvästi mukana", korostaa Marja Ritala.
 
Yhteyshenkilö:
Orion-yhtymä Oyj Orion Pharma, toimitusjohtaja Jyrki Mattila, puh. 010 429 3003 Sähköposti: jyrki.mattila@orionpharma.com
 
Orion Pharma
Orion Pharma on tutkimukseen ja tuotekehitykseen vahvasti panostava lääkkeiden valmistaja ja markkinoija ja osa Orion-konsernia. Vuonna 2000 Orion Pharman liikevaihto oli 453 miljoonaa euroa. Sen osuus konsernin liikevaihdosta on noin puolet ja liikevoitosta noin kaksi kolmannesta. Yli puolet liikevaihdosta muodostuu kansainvälisestä toiminnasta.
 
Suomessa Orion Pharma on johtava lääkemarkkinoija. Markkinointiyhtiöt on yhdeksässä Euroopan maassa. Viime vuosina Orion Pharma on tuonut markkinoille useita omaan tutkimukseen perustuvia lääkkeitä neljältä ydinterapia-alueeltaan, joita ovat keskushermostosairaudet, sydäntaudit ja tehohoito, hormoniterapiat ja hengitystieterapiat. Lääketutkimuspanostusten osuus oli 14,6 % Orion Pharman viime vuoden liikevaihdosta. Omaan tutkimukseen perustuvat tuotteet muodostavat kasvavan osuuden Orion Pharman liikevaihdosta. Orion Pharman johtava tuote on Parkinson-lääke entakaponi, joka on markkinoilla jo 38 maassa Comtess® ja Comtan® -nimisinä tuotteina. Hiljattain Orion Pharma on saanut useita myyntilupia sydämen akuuttiin vajaatoimintaan kehittämälleen ainutlaatuiselle Simdax® -lääkkeelle (levosimendaani). Astmanhoidon peruslääkkeet, salbutamolin ja beklometasonin, sisältävänä ainutlaatuinen Easyhaler-kuivajauheannostelija on rekisteröity jo lähes Euroopan laajuisesti. Uuden tulehdusta hillitsevää budesonidia sisältävän Easyhalerin myyntilupahakemus on paraikaa Saksan lääkeviranomaisten arvioitavana. Pitkävaikutteista keuhkoputkia laajentavaa formoterolia sisältävän Easyhaler-laitteen potilastutkimukset ovat myyntilupahakemusta edeltävässä kolmannessa vaiheessa eli ns. faasi 3:ssa.