Siirry pääsisältöön

Orion solminut lisenssisopimuksen Janssen Pharmaceuticalsin kanssa uuden Alzheimerin taudin lääkkeen kehittämisestä ja kaupallistamisesta

ORION OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.12.2013 KLO 19.45
 
 

ORION OYJ                PÖRSSITIEDOTE                 19.12.2013        KLO 19.45          

Orion Oyj (Nasdaq OMX Helsinki: ORNAV and ORNBV) ilmoitti tänään, että se on solminut lisenssisopimuksen Janssen Pharmaceuticals, Inc. -yhtiön kanssa Orionin kehittämien uusien alfa-2C adrenoreseptorin antagonistien jatkokehityksestä ja kaupallistamisesta Alzheimerin taudin oireiden hoitoon, sisältäen kliinisissä tutkimuksissa olevan ORM 12741-molekyylin.

Sopimuksen mukaan Orion saa 31 miljoonan Yhdysvaltain dollarin allekirjoitusmaksun, ja on oikeutettu saamaan Janssenilta tiettyjä onnistuneisiin kehitys- ja kaupallistamisvaiheisiin liittyviä etappimaksuja sekä rojalteja tulevasta myynnistä. Orion käyttää valtaosan allekirjoitusmaksusta seuraavien muutaman vuoden aikana sponsoroimiinsa kliinisen vaiheen IIa lisätutkimuksiin.

Sopimusehtojen mukaan Orion pitää yksinoikeuden tuotteiden kaupallistamiseen Euroopassa, ja myöntää Janssenille maailmanlaajuisen lisenssin kehittää yksinoikeudella ORM-12741:a ja muita alfa-2C- tutkimusalustan molekyylejä. Janssenilla on yksinoikeus näiden molekyylien kaupallistamiseen Euroopan ulkopuolisilla alueilla. Onnistuneen kliinisen vaiheen IIa lisätutkimuksen jälkeen Orion ja Janssen rahoittavat yhdessä jatkotutkimukset.

Sopimus ei aiheuta muutosta Orionin vuoden 2013 näkymäarvioon.

Orionin tutkimus- ja kehitysjohtaja  Reijo Salonen kommentoi:

"Mielestäni yhteistyömme Janssenin kanssa yhdistää monta hyvää asiaa", toteaa Orionin tutkimuksen ja kehityksen johtaja, Chief Medical Officer Reijo Salonen. "Janssenilla on kokemusta sekä onnistumisista että sitoutumisesta hoitojen kehittämiseen neurologisissa sairauksissa. Meillä Orionilla on puolestaan kokemusta innovatiivisten molekyylien keksimisestä. Toivomme, että tämä kumppanuus tuo Alzheimerin tautia sairastavien potilaiden hoitoon uudenlaisen lääkkeen helpottamaan heidän elämäänsä."

ORM-12741
Orion on saanut päätökseen ORM-12741:n vaiheen IIa kliiniset tutkimukset, ja tutkimustuloksia esiteltiin maaliskuussa 2013 American Academy of Neurologyn vuosikokouksessa. Tutkimuksissa selvitettiin lääkeaihion tehoa ja turvallisuutta Alzheimerin tautiin liittyvien kognitiivisten ja käytösoireiden hoidossa. Tutkimukset osoittivat  merkittävän positiivisen vaikutuksen keskivaikeaa Alzheimerin tautia sairastavien potilaiden tapahtumamuistiin. ORM-12741 oli yleisesti hyvin siedetty tutkimuksessa.

ORM-12741 on erittäin tehokas ja selektiivinen alfa-2C reseptorin (AR) antagonisti. Se on ensimmäinen lääkeaine, joka vaikuttaa spesifisesti alfa-2C-alatyypin adrenergisiin reseptoreihin. Tutkijaryhmä uskoo, että sellaisissa tiloissa kuten Alzheimerin tauti, psykoottiset käytöshäiriöt ja masennus, eriasteinen stressi aiheuttaa lisähaittaa potilaiden kognitiiviselle toiminnalle. Alfa-2C adrenoreseptorin estäminen tasapainottaa näissä tiloissa hermoston välittäjäaineiden erittymistä, ja siten parantaa sekä kognitiivista suoriutumista että käytöshäiriöitä. Tähän sopien ORM-12741 on ollut tehokas eläinmalleissa, joissa näitä oireita on tutkittu.

Lue tutkimusposteri (vain englanniksi) täältä: http://www.orion.fi/congress-publications 

Alzheimerin tauti

Alzheimerin tauti on dementian yleisin muoto kattaen noin 60-70 % dementiatapauksista. Se on etenevä aivojen sairaus, joka hitaasti tuhoaa aivosoluja. Alzheimerin taudin oireita ovat lähimuistivaikeudet, ja erityisesti pidemmälle edenneessä sairaudessa myös käytösoireet kun kiihtymys, harhaluuloisuus ja masennus. Alzheimerin taudin patofysiologia liittyy muistin ja oppimisen kannalta keskeiseltä aivojen hippokampus-alueelta lähtevien hermosolujen vaurioihin ja tuohoutumiseen. Alzheimerin taudin aiheuttajaa ei edelleenkään täysin tunneta, ja kuten monien muidenkin kroonisten neurologisten sairauksien, Alzheimerin taudin uskotaan olevan seuraus useista monimutkaisista tekijöistä.

Tällä hetkellä Alzheimerin tautiin ei ole olemassa parannuskeinoa, ja nykyisillä hoidoilla on vain kohtuullisia vaikutuksia taudin oireisiin. Alzheimer's disease International -järjestön julkaiseman "World Alzheimer Report 2012" -raportin mukaan 36 miljoonalla ihmisellä maailmassa oli vuonna 2012 diagnostisoitu dementia.

Orion Oyj

Timo Lappalainen
Toimitusjohtaja
    Olli Huotari
Johtaja, Esikuntatoiminnot  

                                               
Yhteyshenkilö:

Reijo Salonen, johtaja, tutkimus ja kehitys, Orion Oyj
puh. +358 50 966 3647

Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi

Orion on suomalainen lääkkeiden ja diagnostisten testien kehittäjä - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostolääkkeet, syöpä- ja tehohoitolääkkeet sekä inhaloitavat Easyhaler® -keuhkolääkkeet.

Orionin liikevaihto vuonna 2012 oli 980 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 500 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.