Siirry pääsisältöön

Noiro poisti tuotannon pullonkaulat huipputeknologialla.Uusi kosmetiikkatehdas Espoossa mukautuu muutoksiin nopeasti

Tänään vihitään Orion-yhtymä Oyj Noiron uusi kosmetiikkatehdas Espoon Kauklahdessa. Vihkijänä toimii eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen. Rakennukseen on sijoitettu merkittävä osa Noiron kosmetiikka- ja henkilöhygieniatuotannosta, niihin liittyvät laadunvarmistus- ja tuotekehitystoiminnot sekä markkinointi ja vienti. Tehtaan päätuote on kosmetiikkasarja Lumene.
 
Uusi tehdas kaksinkertaistaa Noiron aiemmat tuotantotilat. Automaatioasteen nosto ja viimeisimmän teknologian mukaiset valmistuslinjat mahdollistavat merkittävän kapasiteetin lisäyksen. Erityisesti Lumene kosmetiikan viennin kasvattaminen ja kotimaan markkinaosuuden nousu edellyttävät Noirolta jatkossa kykyä suurempiin tuotantomääriin. Uusinta robottiteknologiaa on tehtaassa hyödynnetty puuterien pakkauslinjalla, jossa on myös kameroiden ja skannereiden käyttöön perustuva esineiden tunnistusjärjestelmä.
 
Tehdas on rakennettu asiakaslähtöiseen prosessiajatteluun pohjautuen. Valmistussolut toimivat joustavasti lähellä toisiaan ja mahdollistavat nopean reagoinnin muuttuvissa tilanteissa. Modernien logistiikkaratkaisujen ansiosta tuotannon ohjaus ja hallittavuus paranevat. Solutuotannossa tuotteiden valmistusprosessi on sijoitettu tietylle rajatulle alueelle ja yksi tiimi valmistaa tuotteen alusta loppuun.
 
Tuotantotilojen suunnittelussa on sovellettu lääke- ja elintarviketeollisuudessa käytettyjä hygieniaratkaisuja. Muun muassa tilojen järjestelyillä, pintamateriaalien valinnoilla ja huipputeknologisilla ilmanvaihtoratkaisuilla on nostettu hygieniatasoa ja myös varauduttu mahdollisiin tuleviin viranomaisvaatimuksiin.
 
Tehtaan kokonaiskustannukset olivat 21 miljoonaa euroa. Tämänkaltainen kosmetiikka-alan investointi on Pohjoismaissa harvinaisuus.
- Me kaikki noirolaiset olemme iloisia siitä, että yli 50 vuotta toimittuamme meillä on vihdoinkin työskentelytilat, jotka on peruskiveä myöten varta vasten suunniteltu ydinliiketoimintaamme varten, Noiron toimitusjohtaja Pekka Rautala toteaa.  - Nämä puitteet vahvistavat kykyämme pärjätä ankarasti kilpailuilla kansainvälisillä kosmetiikkamarkkinoilla ja takaavat Noirolle erinomaiset mahdollisuudet vastata jatkuvasti kehittyvien ja entistä vaativampien markkinoiden odotuksiin.
 
Rakennus on osittain kaksi- ja osittain nelikerroksinen. Pinta-ala on 12 210 kerrosneliötä, joista teollisuus- ja varastotilaa on reilut 10 000 m2 ja toimistotilaa noin 2 000 m2. Sisustus noudattaa Noiron värimaailmaa, jossa sinisen ja harmaan sävyt ovat vallitsevia. Tehtaan arkkitehtinä ja pääsuunnittelijana on toiminut RE-Suunnittelu Oy ja pääurakoitsija oli YIT-Rakennus Oy.
 
 
 
Yhteyshenkilö:
Toimitusjohtaja Pekka Rautala, puh. 0204 877 270
 
 
Tiedotustilaisuus uudesta tehtaasta tiedotusvälineille tänään 9.9.2002 klo 13.30 paikan päällä Noirossa, osoite Lasikuja 2, 02780 Espoo.
 
 
 
Noiro
 
Orion-konserniin kuuluva Noiro kehittää, valmistaa ja markkinoi kosmetiikka-, hygienia- ja kampaamotuotteita sekä suurtalouksien hygieniatuotteita. Toiminnan perustan luovat vahvat omat tuotemerkit, varsinkin Lumene®, Herbina®, Cutrin®, Favora®, Erisan® ja Farmos®. Omien tuotemerkkien osuus liikevaihdosta on lähes 80%. Myös maineikas Nanoel® sarja kuuluu Noiron valikoimaan, jota nimekkäät kansainväliset edustustuotteet Wella®, Juvena® ja PizBuin® täydentävät. Pääosin Skandinaviaan, Puolaan, Baltiaan ja Venäjälle suuntautuvan viennin osuus on jo yli kolmannes liikevaihdosta. Lumene kosmetiikka muodostaa Noiron liikevaihdosta yli kolmanneksen ja viennistä lähes kaksi kolmannesta. Suomessa se on ollut jo pitkään ylivoimaisesti johtava sarjakosmetiikkamerkki yli 25 prosentin markkinaosuudellaan.
 
Noiro kehittää innovatiivisia merkkituotteitaan kansainvälisten vaatimusten mukaisesti ja ammentaen inspiraatiota ja raaka-aineita puhtaasta suomalaisesta luonnosta. Tuoteideologiaan tiivistyy puhtauden, terveyden ja kauneuden logiikka. Monipuolisen tuotteiston yhteinen nimittäjä on hyvä olo.  Noiron tuotteiden omat ainutlaatuiset pohjoismaiset erityispiirteet näkyvät tuotteiden koostumuksessa, pakkaussuunnittelussa, mainonnassa ja tukimateriaalissa.
 
 
Noiro vuonna 2001:
 
Liikevaihto                                125,3 Me
Vienti                                         43,9 Me
Viennin osuus liikevaihdosta      35 %
Liikevoitto                                     9,2 Me
Henkilöstö                                   844
 
 
 
 
 
Seuraavat kuvat ovat saatavilla sähköisinä Orion-konsernin kotisivulta www.orion.fi:
 
1) Noiron uusi moderni kosmetiikkatehdas Espoon Kauklahdessa valmistui kesällä 2002.
 
2) Noiron uudessa kosmetiikkatehtaassa Espoossa on nostettu tuotannon automaatioastetta merkittävästi. Kuvassa robottitekniikkaan perustuva puuterien pakkauslinja. Linjalla on työskentelemässä pakkaaja Sonja Nyholm ja valmistusvuorossa erä Lumene Duo luomipuutereita.
 
3) Voiteiden ja emulsiomaisten tuotteiden valmistusta varten Noirolla on uudessa tehtaassaan viisi valmistusyksikköä. Voiteita valmistavissa prosessilaitteissa on mm. sisäänrakennetut pesujärjestelmät, homogenisointijärjestelmä ja työvaiheiden tallennusjärjestelmä. Osa voiteiden raaka-aineista tulee prosessilaitteeseen putkia pitkin, pienet raaka-ainemäärät lisätään käsin. Kuvassa tuotevalmistaja Kim Karppinen annostelemassa raaka-ainetta Herbina Body Therapy -jalkavoiteen valmistuserään.