Orionin yhteistyökumppani Bayer on nostanut arviotaan Nubeqa®-tuotteen (darolutamidi) myyntipotentiaalista. Bayerin uuden arvion mukaan Nubeqan vuotuinen maailmanlaajuinen myynti voisi parhaimmillaan ylittää 3 miljardia euroa. Aiemmin Bayer on arvioinut, että Nubeqan vuotuinen maailmanlaajuinen myynti voisi parhaimmillaan ylittää miljardi euroa.
Bayerilla on darolutamidin kaupalliset oikeudet maailmanlaajuisesti ja Orion on oikeutettu saamaan vuosittain porrastettua rojaltia darolutamidin maailmanlaajuisesta myynnistä. Vuotuinen rojaltin taso on noin 20 % sisältäen tuotemyynnin Bayerille. Alkuvaiheessa rojaltin vuotuinen taso on hieman alempi ja myynnin kasvaessa vuotuinen rojaltin taso kasvaa. Orion vastaa tuotteen valmistuksesta maailmanlaajuisille markkinoille ja edistää myyntiä Euroopassa yhdessä Bayerin kanssa.
Rojaltien lisäksi Orion on oikeutettu saamaan Bayerilta asteittain kasvavia kertasuoritteisia etappimaksuja, jotka voivat olla yhteensä 280 miljoonaa euroa riippuen Nubeqan myynnin tulevasta kehityksestä.
Orion Oyj
Timo Lappalainen Toimitusjohtaja | Olli Huotari Johtaja, Esikuntatoiminnot |
Yhteyshenkilö:
Tuukka Hirvonen, sijoittajasuhteet
puhelin 010 426 2721
Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
www.orion.fi
http://www.twitter.com/OrionCorpIR
Orion on suomalainen lääkeyhtiö - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat neurologiset sairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2021 oli 1 041 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 350 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
