Siirry pääsisältöön

Orion parantaa näkymäarviotaan vuodelle 2020

ORION OYJ PÖRSSITIEDOTE SISÄPIIRITIETO 19.10.2020 KLO 20.35

Orion Oyj parantaa 8.7.2020 julkaistua koko vuodelle 2020 annettua näkymäarviota sekä liikevaihdon että liikevoiton osalta. Vuoden 2020 liikevaihdon arvioidaan olevan samalla tasolla kuin vuonna 2019 tai kasvavan hieman vuodesta 2019. Liikevoiton arvioidaan kasvavan tai kasvavan selvästi vuodesta 2019.

Orionin tammi–syyskuun 2020 alustava liikevaihto oli 823 miljoonaa ja alustava liikevoitto 246 miljoonaa euroa.

Dexdor®-tuotteen koko vuoden kansainvälinen myynti tulee COVID-19-pandemian vuoksi olemaan selvästi vuoden alussa arvioitua suurempi. Maaliskuussa koettu geneeristen reseptilääkkeiden ja itsehoitotuotteiden kysyntäpiikki on odotetusti tasaantunut vuoden kuluessa, mutta joidenkin tuotteiden koko vuoden myynti tulee kuitenkin olemaan vuoden alussa arvioitua suurempi. Lisäksi riski tuotteiden heikommasta saatavuudesta vuoden 2020 aikana COVID-19-pandemian vuoksi on pienentynyt merkittävästi. Muun muassa näistä syistä johtuen Orion arvioi vuoden 2020 liikevaihdon olevan vuoden 2019 tasolla tai kasvavan hieman vuodesta 2019.

Pääosin COVID-19-pandemian vuoksi Orionin liiketoiminnan kulut tulevat koko vuoden osalta olemaan aiemmin arvioitua alemmat. Vuoden alussa arvioitua korkeamman liikevaihdon, myydyn tuotteiston suosiollisen katerakenteen sekä aiemmin ennakoitua alempien kulujen seurauksena Orion arvioi vuoden 2020 liikevoiton kasvavan tai kasvavan selvästi vuodesta 2019.

Uusi näkymäarvio olettaa, että Orionin oma tuotanto pystyy COVID-19-pandemiasta huolimatta toimimaan normaalisti myös loppuvuoden ajan. Tämä edellyttää muun muassa, että työntekijöiden suojaamisessa onnistutaan jatkossakin siten, että sairauspoissaolot eivät kasva olennaisesti, suojavarusteita, lähtöaineita, puolivalmisteita ja materiaaleja on saatavilla ja että logistiikkaketjut toimivat riittävän hyvin.

Uusi, 19.10.2020 annettu näkymäarvio vuodelle 2020

Orion arvioi, että vuoden 2020 liikevaihto on samalla tasolla kuin vuonna 2019 tai kasvaa hieman vuodesta 2019 (liikevaihto vuonna 2019 oli 1 051 miljoonaa euroa).

Liikevoiton arvioidaan kasvavan tai kasvavan selvästi vuodesta 2019 (liikevoitto vuonna 2019 oli 253 miljoonaa euroa).

Aiempi, 8.7.2020 annettu näkymäarvio vuodelle 2020

Orion arvioi, että vuoden 2020 liikevaihto on samalla tasolla kuin vuonna 2019 (liikevaihto vuonna 2019 oli 1 051 miljoonaa euroa).

Liikevoiton arvioidaan kasvavan hieman tai kasvavan vuodesta 2019 (liikevoitto vuonna 2019 oli 253 miljoonaa euroa).

Orion julkaisee osavuosikatsauksen tammi-syyskuulta 2020 keskiviikkona 21.10.2020.

Orion Oyj

Timo Lappalainen
Toimitusjohtaja
   Olli Huotari
Johtaja, Esikuntatoiminnot  
 

                                                                                                                                   
Yhteyshenkilöt:


Jari Karlson, talousjohtaja
puhelin 010 426 2883

Tuukka Hirvonen, sijoittajasuhteet
puhelin 010 426 2721 

Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
www.orion.fi

http://www.twitter.com/OrionCorpIR

Orion on suomalainen lääkeyhtiö - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet, suomalaisen tautiperimän harvinaissairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2019 oli 1 051 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 300 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.