Siirry pääsisältöön

Orionin varsinaisessa yhtiökokouksessa 2014 valittavaa hallitusta koskeva nimitysvaliokunnan suositus

ORION OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.1.2014 KLO 11.40
 
 

Orionin varsinaisessa yhtiökokouksessa 2014 valittavaa  hallitusta koskeva nimitysvaliokunnan suositus

Orion Oyj:n nimitysvaliokunta on 30.1.2014 antanut yhtiön hallitukselle suosituksen vuoden 2014 varsinaiselle yhtiökokoukselle tehtävästä ehdotuksesta kokouksessa valittavan hallituksen kokoonpanoksi. Valiokunta suosittaa seuraavan ehdotuksen tekemistä Orion Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle 2014:

Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettaisiin seitsemän.

Hallituksen jäseniksi seuraavalle toimikaudelle valittaisiin hallituksen nykyiset jäsenet eli Sirpa Jalkanen, Eero Karvonen, Timo Maasilta, Hannu Syrjänen, Heikki Westerlund ja Jukka Ylppö sekä uutena jäsenenä kauppatieteiden maisteri Mikael Silvennoinen.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin edelleen hallituksen nykyinen puheenjohtaja Hannu Syrjänen.

KTM  Mikael Silvennoinen, s. 1956, toimii  IMS Talent Oy:n kokopäivätoimisena hallituksen puheenjohtajana. Silvennoisella on yli 20 vuoden kokemus erilaisista johtotehtävistä Pohjola Pankki Oyj:ssä, viimeksi (1997-2013) pankin toimitusjohtajana ja johtoryhmän puheenjohtajana. Ennen Pohjola Pankkia hän työskenteli rahoitustehtävissä Wärtsilä Oyj:ssä, viimeksi rahoitusjohtajana. Silvennoinen on hallituksen puheenjohtaja IMS Talent Oy:ssä ja hallituksen jäsen Konecranes Oyj:ssä sekä Suomen Pörssisäätiössä. Hänen aikaisempia luottamustehtäviään ovat muun muassa hallituksen puheenjohtajuudet Pohjola Vakuutus Oy:ssä, Pohjola Varainhoito Oy:ssä  ja Helsingin OP Oyj:ssä sekä hallitusjäsenyydet Pohjola Yhtymä Oyj:ssä  ja Unico Banking Groupissa.

Lisäksi nimitysvaliokunta ilmoittaa suosituksenaan, että hallituksen palkkiot maksettaisiin seuraavasti:

Hallituksen puheenjohtajalle maksettaisiin vuosipalkkiona 76 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 51 000 euroa ja hallituksen jäsenelle 38 000 euroa. Lisäksi hallituksen puheenjohtajalle maksettaisiin kokouspalkkiona 1 200 euroa kokoukselta, hallituksen varapuheenjohtajalle 900 euroa kokoukselta ja hallituksen jäsenelle 600 euroa kokoukselta. Hallituksen jäsenten matkakustannusten korvaaminen jatkuisi aiemman käytännön mukaisesti. Edellä mainitut kokouspalkkiot maksettaisiin myös hallituksen asettamien valiokuntien puheenjohtajille ja jäsenille.

Edellä mainitut vuosipalkkiot maksettaisiin 60-prosenttisesti rahana ja 40-prosenttisesti yhtiön osakkeina siten, että 31.3.- 4.4.2014 hankittaisiin Orion Oyj:n B-osakkeita pörssistä hallituksen puheenjohtajalle 30 400 eurolla, hallituksen varapuheenjohtajalle 20 400 eurolla ja hallituksen jäsenelle 15 200 eurolla. Rahana maksettava osa vuosipalkkiosta, joka vastaa suunnilleen ennakonpidätykseen tarvittavaa määrää, maksettaisiin viimeistään 30.4.2014. Vuosipalkkiot kattavat hallituksen koko toimikauden.

Nimitysvaliokunta ei ole antanut hallituksen palkkioita koskevaa suositustaan hallitukselle, vaan asia tulee esille yhtiökokouksessa osakkeenomistajan ehdotuksena.

Nimitysvaliokuntaan ovat kuuluneet seuraavat jäsenet: Matti Kavetvuo, puheenjohtaja, Kari Jussi Aho, Timo Ritakallio, Seppo Salonen, Hannu Syrjänen ja Jukka Ylppö.

Orion Oyj

Timo Lappalainen
Toimitusjohtaja
    Olli Huotari
Johtaja, Esikuntatoiminnot  

Yhteyshenkilö:

Hannu Syrjänen, Orion Oyj:n hallituksen puheenjohtaja
puhelin 0400 454 885

   

Kuva Mikael Silvennoisesta on ladattavissa Orion Oyj:n kotisivulta osoitteesta:

http://www.orion.fi/msilvennoinen

Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi

Orion on suomalainen lääkkeiden ja diagnostisten testien kehittäjä - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostolääkkeet, syöpä- ja tehohoitolääkkeet sekä inhaloitavat Easyhaler® -keuhkolääkkeet.

Orionin liikevaihto vuonna 2012 oli 980 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 500 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.