Siirry pääsisältöön

Orion-konsernin tilinpäätöstiedote vuodelta 2011

ORION OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2011 07.02.2012 klo 12:00

Orionin liikevaihto vuodelta 2011 oli 918 miljoonaa euroa (850 miljoonaa euroa vuonna 2010), ja se kasvoi 8 % edellisestä vuodesta.

  • Liikevoitto oli 283 (254) miljoonaa euroa. 

  • Voitto ennen veroja oli 282 (253) miljoonaa euroa. 

  • Omavaraisuusaste oli 64 % (63 %). 

  • Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja oli 49 % (45 %). 

  • Oman pääoman tuotto verojen jälkeen oli 43 % (41 %). 

  • Laimentamaton osakekohtainen tulos oli 1,49 (1,31) euroa. 

  • Osakekohtainen rahavirta ennen rahoituseriä oli 1,10 (1,26) euroa. 

  • Hallituksen ehdotus osakekohtaiseksi osingoksi on 1,30 (1,20) euroa. 

  • Hallituksen ehdotus vapaan oman pääoman jakamisesta pääoman palautuksena on 0,12 (0,06) euroa osakkeelta. 

  • Orion arvioi, että vuoden 2012 liikevaihto on vuoden 2011 tasolla ja että liikevoitto on vuoden 2010 tasolla. 

ORIONIN AVAINLUKUJA KATSAUSKAUDELTA

10-12/1110-12/10Muutos %20112010Muutos %
Liikevaihto, milj. EUR236,1214,9+9,9 %917,9849,9+8,0 %
Ulkomaantoiminta, milj. EUR174,3153,9+13,2 %677,2620,7+9,1 %
    % liikevaihdosta73,9 %71,6 %73,8 %73,0 %
Liikevoitto, milj. EUR59,652,6+13,2 %282,9254,2+11,3 %
    % liikevaihdosta25,2 %24,5 %30,8 %29,9 %
Voitto ennen veroja, milj. EUR59,552,4+13,7 %282,0252,6+11,6 %
    % liikevaihdosta25,2 %24,4 %30,7 %29,7 %
Tuloverot, milj. EUR14,315,7-9,0 %72,467,9+6,6 %
T&K-kulut, milj. EUR25,426,6-4,5 %87,585,5+2,3 %
    % liikevaihdosta10,8 %12,4 %9,5 %10,1 %
Investoinnit, milj. EUR12,911,3+14,5 %49,539,2+26,4 %
    % liikevaihdosta5,5 %5,2 %5,4 %4,6 %
Taseen loppusumma, milj. EUR779,1745,8+4,5 %
Omavaraisuusaste, %64,2 %62,7 %
Nettovelkaantumisaste (gearing), %-6,9 %-12,2 %
Korollinen vieras pääoma, milj. EUR88,7110,0-19,4 %
Koroton vieras pääoma, milj. EUR190,5168,4+13,1 %
Rahavarat ja rahamarkkinasijoitukset, milj. EUR123,0167,2-26,4 %
Sijoitetun pääoman tuotto, %49,4 %45,0 %
Oman pääoman tuotto verojen jälkeen, %43,3 %40,7 %
Laimentamaton osakekohtainen tulos, EUR0,320,26+23,3 %1,491,31+13,5 %
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos, EUR0,320,26+23,3 %1,491,31+13,5 %
Osakekohtainen rahavirta ennen rahoituseriä, EUR0,330,45-26,0 %1,101,26-13,0 %
Osakekohtainen oma pääoma, EUR3,553,32+6,9 %
Ehdotus osakekohtaiseksi osingoksi, EUR1)1,301,20+8,3 %
Henkilömäärä kauden lopussa3 4253 131+9,4 %
Henkilömäärä kaudella keskimäärin3 3283 137+6,1 %
Palkat ja muut henkilöstökulut, milj. EUR186,0170,3+9,2 %


1) Lisäksi hallitus esittää yhtiökokouksen päätettäväksi, että sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta jaetaan pääoman palautuksena vapaata omaa pääomaa 0,12 (0,06) euroa osakkeelta.

Toimitusjohtaja Timo Lappalaisen katsaus

"Orionilla vahva vuosi"

"Sekä liikevaihtomme että liikevoittomme kasvoivat edellisestä vuodesta."

"Parkinson-lääkkeidemme toimitukset Novartikselle kasvoivat edelleen kuluneena vuonna. Tuoteperheen koko markkinamyynti samoin kuin Stalevo® ja Comtess® -tuotteiden myynti Orionin oman myyntikentän kautta kuitenkin laskivat odotetusti hieman. Muun tuotteistomme myynti kasvoi ilahduttavasti läpi vuoden. Pystyimme vahvistamaan markkina-asemaamme, sillä kasvumme oli useimmilla markkinoilla lääkemarkkinan yleistä kehitystä nopeampaa. Näin tapahtui myös Suomessa, jossa lääkemarkkina kokonaisuudessaan kasvoi usean laskuvuoden jälkeen."

"Yksi Orionin tulevaisuuden kannalta tärkeä tapahtuma koettiin syyskuussa, kun Euroopan komissio antoi keskitetyn myyntiluvan dexdor®-tehohoitorauhoitteelle (deksmedetomidiini). Tuotteen lanseeraukset ja niihin tähtäävät toimenpiteet eri puolilla Eurooppaa etenivät suunnitellusti loppuvuoden kuluessa. Deksmedetomidiini (Precedex®) on menestynyt partnerimme Hospiran myymänä viime vuosina hyvin erityisesti Yhdysvalloissa, ja uskomme sen tuovan meille tulevina vuosina merkittävää myyntiä myös Euroopassa, jossa markkinoimme sitä pääsääntöisesti itse."

"Edellisenä vuonna käynnistyneet tutkimushankkeemme etenivät vuoden 2011 aikana suunnitellusti. Näitä ovat kliinisen faasi I ja II -vaiheen tutkimukset alfa 2c -reseptorin antagonistilla, androgeenireseptoriantagonistilla, uudella tehokkaammalla levodopa-tuotteella sekä hankkeet Easyhaler®- tuoteperheen laajentamiseksi yhdistelmävalmisteisiin. Teimme lisäksi viime vuonna eräitä tärkeitä tulevaisuuteen tähtääviä yhteistyösopimuksia. Aloitimme laajan syöpälääkkeiden tutkimusta, kehitystä ja tuotteistusta koskevan yhteistyön yhdysvaltalaisen Endo Pharmaceuticalsin kanssa, ja kesällä teimme Nycomedin kanssa kehitteillä olevia Easyhaler-yhdistelmävalmisteita koskevan markkinointisopimuksen."

"Marraskuussa Orionin Turun lääkevalmistetehtaalla syttynyt tulipalo aiheutti vuoden lopulla jonkin verran toimitusvaikeuksia eräille valmisteillemme erityisesti Suomessa. Huolimatta siitä, että onnistuimme käynnistämään tuotannon uudelleen jopa ennakoitua nopeammin, emme kuitenkaan saavuta normaalia toimitusvarmuutta alkaneen vuoden ensimmäisinä kuukausina. Kokonaisuutena vahingon taloudelliset vaikutukset jäänevät kuitenkin kohtuullisen pieniksi."

"Vuonna 2012 markkinoille tulevat ensimmäiset geneeriset kilpailijat Parkinson-lääkkeillemme. Tämän johdosta arviomme liikevaihtomme olevan edellisen vuoden tasolla ja liikevoittomme olevan vuoden 2010 tasolla. Tarkempi näkymäarvio perusteluineen löytyy tämän katsauksen sivuilta 6-7."

Tapahtumia tilikaudella 2011

24.1. Orion aloitti patenttiloukkausoikeudenkäynnin Yhdysvalloissa Mylan Pharmaceuticals Inc. -yhtiötä vastaan puolustaakseen Comtan®-lääkettä Yhdysvalloissa suojaavaa patenttiaan.

28.1. Orion ja Endo Pharmaceuticals Inc. ilmoittivat allekirjoittaneensa sopimuksen uudenlaisesta yhteistyöstä syöpälääkkeiden tutkimuksessa, kehityksessä ja tuotteistuksessa.

22.7. Orion Diagnostica vahvisti tutkimus- ja tuotekehityspohjaansa hankkimalla uuden varhaisvaiheen teknologian ostamalla englantilaisen GeneForm Technologies Ltd -teknologiayhtiön koko osakekannan.

4.8. Orion ilmoitti solmineensa yhteistyösopimuksen Nycomedin kanssa astman ja keuhkoahtaumataudin hoitoon tarkoitettujen Easyhaler®-yhdistelmävalmisteiden rinnakkaismarkkinoinnista Euroopan suurimmissa maissa sekä lisensoinnin ja jakelun järjestämisestä yksinoikeudella Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueella.

21.9. Orion ilmoitti saaneensa tiedon, että Euroopan komissio oli antanut keskitetyn myyntiluvan Orionin dexdor®-tehohoitorauhoitteelle (deksmedetomidiini).

25.10. Orion ilmoitti, että Toimitusketju -linjatoiminnosta vastaavaksi johtajaksi ja Orion-konsernin johtoryhmän jäseneksi on 1.1.2012 alkaen nimitetty DI, MBA Virve Laitinen.

22.11. Orionin Turun lääketehtaan tuotanto keskeytyi tehtaalla sattuneen tulipalon vuoksi.

21.12. Orion ilmoitti Turun lääketehtaan tuotannon käynnistyneen pääosin uudelleen marraskuisen tulipalon jälkeen.

Katsauskauden jälkeisiä tapahtumia

7.2. Orion ilmoitti, että vuoden 2012 alussa saadut Easyhaler®-tuoteperheen laajentamiseksi kehitteillä olevan budesonidi-formoteroli -yhdistelmävalmisteen tutkimustulokset olivat lupaavat, mutta eivät vielä riittävät myyntilupahakemuksen jättämiseksi. Yhtiö jatkaa tuotteen kehittämistä edelleen vuonna 2012.

Tiedotustilaisuus ja puhelinkonferenssi

Tulosjulkistuksen yhteydessä järjestetään tiedotustilaisuus ja puhelinkonferenssi tänään tiistaina 7.2.2012 klo 13.30 Hotel Kämpissä, osoitteessa Pohjoisesplanadi 29, Helsinki. Toimitusjohtaja Timo Lappalainen alustaa katsauksesta englanniksi.

Tilaisuus on seurattavissa myös suorana webcast-lähetyksenä Orionin kotisivujen kautta osoitteessa http://www.orion.fi. Alustuksen jälkeen voi esittää kysymyksiä puhelimitse sekä suomeksi että englanniksi.

Puhelinkonferenssin tunnus on 910481 ja puhelinnumerot konferenssiin osallistumiseksi ovat:

Soitettaessa Yhdysvalloista +1 866 803 8344
Soitettaessa muista maista +44 (0)20 7162 0125

Tallenne tiedotustilaisuudesta

Englanninkielinen webcast-tallenne tiedotustilaisuudesta on nähtävissä myöhemmin tänään Orionin kotisivuilla olevan linkin kautta. Suomenkielinen nauhoite toimitusjohtajan katsauksesta tulee saataville Orionin kotisivuille myöhemmin tänään.

Taloudellisten katsausten materiaalit

Taloudelliset katsaukset ja niiden oheismateriaali ovat julkaisuhetkestä alkaen saatavilla osoitteesta www.orion.fi. Kotisivulla olevalla lomakkeella voi myös rekisteröityä Orionin tiedotteiden tilaajaksi.

Orionin kalenterissa 2012

Yhtiökokoukseen ilmoittautuminen päättyyto 15.3.2012 klo 10.00
Varsinainen yhtiökokousti 20.3.2012 klo 14.00 Helsingissä
Osingonjaon täsmäytyspäiväpe 23.3.2012
Osingonmaksupäiväke 4.4.2012
Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012ti 24.4.2012
Pääomamarkkinapäivä (CMD) Helsingissäto 24.5.2012
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2012ti 31.7.2012
Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012ti 23.10.2012

Vuosikertomus vuodelta 2011 julkaistaan yhtiön verkkosivuilla viimeistään viikolla 10/2012.

Yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista annetaan tänään erillinen tiedote.                

Lisätietoja katsauksesta

Jari Karlson, talousjohtaja        puh. 010 426 2883
www.orion.fi
www.orion.fi/sijoittajille

Taloudellinen katsaus tilikaudelta 2011

Liikevaihto

Orion-konsernin liikevaihto tammi-joulukuulta 2011 oli 918 miljoonaa euroa (850 miljoonaa euroa vuonna 2010), ja se kasvoi 8 %. Valuuttakursseilla ei ollut merkittävää vaikutusta liikevaihtoon katsauskaudella.

Lääkeliiketoiminnan liikevaihto oli 871 (806) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 8 %. Omaan tutkimukseen perustuvien tuotteiden osuus oli 420 (397) miljoonaa euroa eli 48 % (49 %) Lääkeliiketoiminnan liikevaihdosta. Orionin Parkinson-lääkkeiden liikevaihto kasvoi 6 % ja oli yhteensä 267 (253) miljoonaa euroa. Tämä oli 31 % (31 %) Lääkeliiketoiminnan liikevaihdosta. Muun tuotteiston (pois lukien Parkinson-lääkkeet) liikevaihto oli 604 (554) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 9 %.

Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevaihto oli 50 (46) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 8 %.

Tulos

Orion-konsernin liikevoitto oli 283 (254) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 11 %.

Lääkeliiketoiminnan liikevoitto oli 288 (252) miljoonaa euroa, ja se kasvoi vertailukaudesta 14 %. Toiminnan kiinteät kulut kasvoivat ennakoidusti vertailukaudesta.

Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevoitto oli 4,9 (6,1) miljoonaa euroa, ja se laski vertailukaudesta 20 % johtuen tuotekatteiden laskusta sekä kiinteiden kulujen noususta.

Liiketoiminnan kulut

Konsernin myynnin ja markkinoinnin kulut kasvoivat 8 %, ja ne olivat 205 (189) miljoonaa euroa. Kulut sisältävät 6 (3) miljoonaa euroa tuoteoikeuksista tehtyjä aineettomien hyödykkeiden arvonalennuksia.

Tutkimus- ja kehityskulut olivat 88 (86) miljoonaa euroa ja ne nousivat 2 %. T&K-kulujen osuus konsernin liikevaihdosta oli 10 % (10 %). Lääketutkimuksen ja -kehityksen osuus oli 81 (80) miljoonaa euroa. Tutkimushankkeista on kerrottu tarkemmin 'Lääkeliiketoiminnan liiketoimintakatsauksessa'.

Hallinnon kulut olivat 41 (39) miljoonaa euroa.

Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut kasvattivat tulosta 3 (1) miljoonaa euroa. Kulut koostuivat lähinnä valuuttakurssisuojauksista aiheutuvista eristä. Vertailukauden lukuun sisältyy myös 4 miljoonan euroon voitto kiinteistöosakeyhtiön myynnistä vuoden 2010 loppupuolella.

Konsernin voitto

Konsernin voitto ennen veroja oli 282 (253) miljoonaa euroa. Laimentamaton osakekohtainen tulos oli 1,49 (1,31) euroa, ja laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos oli 1,49 (1,31) euroa. Osakekohtainen oma pääoma oli 3,55 (3,32) euroa. Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja oli 49 % (45 %) ja oman pääoman tuotto verojen jälkeen 43 % (41 %).

Tase ja rahoitusasema

Konsernin nettovelkaantumisaste oli -7 % (-12 %) ja omavaraisuusaste 64 % (63 %).

Konsernitaseen vieras pääoma 31.12.2011 oli 279 (278) miljoonaa euroa. Korollista velkaa oli kauden lopussa 89 (110) miljoonaa euroa, josta pitkäaikaisia lainoja oli 66 (88) miljoonaa euroa.

Kauden lopussa konsernin rahavarat olivat 123 (167) miljoonaa euroa. Rahavarat on sijoitettu vakavaraisten pankkien ja yritysten lyhytaikaisiin korkosijoitusinstrumentteihin.

Ylikurssirahastoa alennettiin siirtämällä 17.797.958,60 euroa sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Alentaminen perustui varsinaisen yhtiökokouksen päätökseen 31.3.2011.

Rahavirrat

Liiketoiminnan rahavirta heikkeni hieman vertailukaudesta ja oli 199 (209) miljoonaa euroa. Liikevoitto parani vuonna 2011, mutta käyttöpääomaan sitoutui rahaa 15 miljoonaa euroa enemmän kuin vertailukaudella eli 43 (28) miljoonaa euroa. Myyntisaamisten kasvu johtui lähinnä vuoden lopun edellistä vuotta suuremmasta myynnistä sekä eräiden jakelusopimusten maksuaikataulujen muutoksesta. Erääntyneet saatavat eivät vuoden kuluessa juurikaan kasvaneet. Maksetut verot olivat 79 (50) miljoonaa euroa, ja ne kasvoivat vertailukaudesta 29 miljoonaa euroa. Nousu johtuu tuloksen parantumisesta sekä tilikauden 2010 verojen maksujen ajoituksesta.

Investointien rahavirta oli -44 (-31) miljoonaa euroa. Rahoituksen rahavirta oli -200 (-182) miljoonaa euroa. Sen muutos johtuu edellistä vuotta suuremmista osingoista.

Investoinnit

Konsernin investoinnit olivat 50 (39) miljoonaa euroa. Aineellisten hyödykkeiden osuus oli 30 (23) miljoonaa euroa, aineettomien hyödykkeiden osuus 19 (15) miljoonaa euroa ja sijoitusten 0 (1) miljoonaa euroa.

Näkymäarvio vuodelle 2012

Liikevaihto on vuoden 2011 tasolla.

Liikevoitto on vuoden 2010 tasolla.

Konsernin investoinnit ovat noin 50 miljoonaa euroa ilman olennaisia yritys- tai tuotehankintoja.

Näkymien perustelut

Hintakilpailu Suomen markkinalla jatkuu myös vuonna 2012. Tuotelanseeraukset kuitenkin tukevat edelleen Orionin asemaa markkinajohtajana.

Geneerisen kilpailun alkaminen Yhdysvalloissa huhtikuussa 2012 laskee Orionin Parkinson-lääkkeiden myyntiä vuoden 2012 kuluessa. Vuonna 2011 Yhdysvaltain markkinan osuus Orionin Parkinson-lääkkeiden liikevaihdosta oli noin 60 miljoonaa euroa. Muualla maailmassa geneerisen kilpailun ei odoteta vaikuttavan olennaisesti näiden tuotteiden myyntiin alkaneena vuonna.

Markkinointipanostukset ovat edellisen vuoden tasolla. Koska uusien tuotteiden rekisteröinnit ja lanseeraukset ovat yli vuoden mittaisia projekteja, on niiden vaatimat resurssien lisäykset ja muut panostukset vuodelle 2012 suunniteltu pääsääntöisesti jo edellisen vuoden aikana.

Tutkimus- ja kehityskulut kasvavat hieman vuodesta 2011. Ne syntyvät toisaalta yhtiön sisäisistä, kiinteistä eristä kuten palkoista ja toimintainfrastruktuurin ylläpidosta, ja toisaalta ulkoisista muuttuvista kuluista. Ulkoiset kulut syntyvät mm. pitkäkestoisista kliinisistä potilaskokeista, jotka tehdään tyypillisesti useissa maissa sijaitsevilla klinikoilla. Keskeiset vuodelle 2012 suunnitellut kliiniset tutkimukset joko jatkuvat edellisestä vuodesta tai ne on jo hyvin pitkälle suunniteltu, ja sen vuoksi niiden kustannustaso on varsin hyvin ennakoitavissa.

Arviot Yhdysvalloissa meneillään olevien patenttioikeudenkäyntien kustannuksista perustuvat laadittuihin aikatauluihin ja työmääräsuunnitelmiin. Oikeudenkäynneistä aiheutuvat kustannukset riippuvat monista tekijöistä, joita on vaikea tarkkaan arvioida.

Näkymien toteutumiseen liittyvät lähiajan riskit ja epävarmuustekijät

Yhtiön tiedossa ei ole yksittäisiä merkittäviä vuoden 2012 tulosnäkymiin liittyviä riskitekijöitä. Orionin Parkinson-lääkkeiden myyntiä vuonna 2012 laskevan geneerisen kilpailun alkamisen vaikutukset on jo sisällytetty näkymäarvioon.

Yksittäisten tuotteiden myynti ja toisaalta Orionin myynti yksittäisillä markkinoilla saattaa vaihdella mm. sen mukaan, missä määrin lääkemarkkinoilla jatkuvasti viime vuosina kiristynyt hinta- ja muu kilpailu kohdistuu nimenomaan Orionin tuotteisiin. Toimitukset Novartikselle perustuvat yhdessä etukäteen sovittuihin aikatauluihin. Nämä voivat kuitenkin muuttua esimerkiksi Novartiksen päätösten seurauksena, jotka koskevat mm. varastotasojen muutoksia.

Valuuttakurssiriskistä suurin osa syntyy Yhdysvaltojen dollarin kurssikehityksestä. Tyypillisesti vain alle 15 % Orionin liikevaihdosta tulee Yhdysvalloista. Euroopan maiden valuutoissa kokonaisvaikutusta pienentää se, että Orionilla on useimmissa näissä maissa oma organisaatio ja siten myynnin lisäksi myös kustannuksia kyseisissä valuutoissa.

Tutkimushankkeisiin liittyy aina epävarmuustekijöitä, jotka saattavat joko kasvattaa tai laskea arvioituja kustannuksia. Projektit saattavat edetä oletettua hitaammin tai nopeammin tai ne saatetaan keskeyttää. Meneillään olevissa kliinisissä tutkimuksissa mahdollisesti tapahtuvat muutokset heijastuvat kuitenkin kustannuksiin suhteellisen hitaasti, eikä niillä arvioida olevan olennaista vaikutusta kuluvan vuoden tulokseen. Uusien, käynnistymässä olevien tutkimusten aikataulut ja kustannukset ovat tutkimusprosessin luonteesta johtuen tiedossa jo etukäteen, eivätkä ne siten tyypillisesti aiheuta odottamattomia muutoksia ennakoituun kulurakenteeseen.

Konsernin taloudelliset tavoitteet

Orionin taloudelliset tavoitteet ovat konsernin taloudellisen vakauden varmistaminen ja pidemmän aikavälin kannattava kasvu.

Pääasialliset keinot tavoitteiden saavuttamiseksi ovat:

  • liikevaihdon ja liikevoiton orgaanisen kehityksen parantaminen tuote-, tuotteisto- ja yritysostojen avulla 

  • toiminnan tehokkuuden parantaminen ja kustannusten hallinta 

  • rahoitusaseman säilyttäminen vakaana, jolloin omavaraisuusaste pidetään vähintään 50 prosentin tasolla 

Nykyisin noin kolmannes Orionin liikevaihdosta muodostuu Stalevo®- ja Comtess®/Comtan®-lääkkeiden myynnistä. Näiden Parkinson-lääkkeiden tärkeimmät patentit keskeisimmillä markkinoilla päättyvät vuosina 2012-2013, minkä vuoksi niiden myynnin arvioidaan laskevan lähivuosina. Orion tuo jatkuvasti markkinoille uusia tuotteita korvaamaan liikevaihdon laskua.

Orionin lähivuosien liikevaihdon ja kannattavuuden kehittyminen riippuu siitä nopeudesta, jolla Parkinson-lääkkeiden myynnin lasku ja toisaalta muiden tuotteiden myynnin kasvu kehittyvät tulevaisuudessa.

Orionin osingonjakopolitiikka

Orion ottaa osingonjaossaan huomioon yhtiön jakokelpoisten voittovarojen lisäksi taloudellisten tavoitteiden saavuttamisen vaatimat keskipitkän ja pitkän aikavälin investointi- ja muut rahoitustarpeet.

Hallituksen esitys voitonjaosta, osinko 1,30 euroa osakkeelta

Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 247 690 842,07 euroa, josta tilikauden voittoa on 197 005 059,17 euroa.

Hallitus ehdottaa, että emoyhtiön voitonjakokelpoisista varoista jaetaan osinkoa 1,30 euroa osaketta kohden. Osingonjaon täsmäytyspäivänä yhtiön hallussa oleville omille osakkeille ei makseta osinkoa. Voitonjakoehdotuksen tekemispäivänä osinkoon oikeuttavia osakkeita on 140 844 074 kappaletta, joten osingon kokonaismäärä olisi yhteensä 183 097 296,20 euroa. Konsernin osingonjakosuhde tilikaudelta 2011 olisi 87,2 % (91,6 %). Osingon maksupäivä olisi 4.4.2012 ja osinkoon olisivat oikeutettuja osakkeenomistajat, jotka ovat merkittyinä yhtiön osakasluetteloon 23.3.2012.

Lisäksi hallitus ehdottaa, että lääketieteelliseen tutkimukseen ja muuhun yleishyödylliseen tarkoitukseen lahjoitetaan hallituksen erillisen päätöksen mukaisesti 250 000 euroa ja että omaan pääomaan jätettäisiin 64.343.545,87 euroa.

Hallituksen esitys vapaan oman pääoman jakamisesta, 0,12 euroa osakkeelta

Hallitus ehdottaa 20.3.2012 pidettävälle Orion Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättäisi vapaan oman pääoman jakamisesta pääoman palautuksena sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta 0,12 euroa osaketta kohden. Vapaan oman pääoman palautus maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä 23.3.2012 on merkittynä osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Maksupäivä olisi 4.4.2012.

Osakkeet ja osakkeenomistajat

Orionilla oli 31.12.2011 yhteensä 141 257 828 (141 257 828) osaketta, joista A-osakkeita oli 44 993 218 (47 563 565) kappaletta ja B-osakkeita 96 264 610 (93 694 263) kappaletta. Yhtiön osakepääoma on 92 238 541,46 (92 238 541,46) euroa. Vuoden 2011 lopussa Orionin hallussa oli yhteensä 413 754 (516 654) kappaletta yhtiön omia B-osakkeita. A- ja B-osakkeiden yhteenlaskettu äänimäärä 31.12.2011 ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli 995 715 216 (1 044 448 909) ääntä.

Orionilla oli vuoden 2011 lopussa 57 188 (58 686) rekisteröityä osakkeenomistajaa.

Osakkeiden äänioikeudet

Jokainen A-osake oikeuttaa äänestämään yhtiökokouksessa kahdellakymmenellä (20) äänellä ja jokainen B-osake yhdellä (1) äänellä. Yhtiökokouksessa osakkeenomistaja ei kuitenkaan saa äänestää suuremmalla äänimäärällä kuin mitä 1/20 yhtiökokouksessa edustettujen eri osakelajeihin kuuluvien osakkeiden yhteenlaskettu äänimäärä on. Yhtiöllä itsellään ja Orionin Eläkesäätiöllä ei ole äänioikeutta Orion Oyj:n yhtiökokouksessa.

Sekä A- että B-osake antaa osakkeenomistajalle samat oikeudet yhtiön omaisuuteen ja osingonjakoon.

Osakkeiden muuntaminen

Yhtiöjärjestyksen nojalla osakkeenomistaja voi vaatia A-osakkeidensa muuntamista B-osakkeiksi osakelajien enimmäismäärien puitteissa. Vuoden 2011 aikana osakkeita muunnettiin yhteensä 2 570 347 kappaletta.

Kaupankäynti Orionin osakkeilla

Orionin A- ja B-osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä suurten yhtiöiden ryhmässä, terveydenhuollon toimialaluokassa tunnuksilla ORNAV ja ORNBV. Kaupankäynti yhtiön molemmilla osakkeilla alkoi 3.7.2006 ja tietoja kaupankäynnistä yhtiön osakkeilla on saatavilla tästä päivämäärästä alkaen.

Yhtiön osakkeiden markkina-arvo 31.12.2011 ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli 2 126 miljoonaa euroa.

Vuoden 2011 aikana Orionin A-osakkeita vaihdettiin NASDAQ OMX Helsingissä yhteensä 4 585 668 kappaletta ja B-osakkeita 77 594 384 kappaletta. Vaihdettujen osakkeiden arvo vastasi yhteensä 1 322 miljoonaa euroa. Vuoden aikana A-osakkeista vaihdettiin 10 % ja B-osakkeista 82 %. Keskimääräinen vaihto Orionin osakkeilla oli 58 %.

Orionin A-osakkeen kurssi laski vuoden 2011 aikana 7 % ja B-osakkeen 8 %. A-osakkeen päätöskurssi 31.12.2011 oli 15,18 euroa ja B-osakkeen päätöskurssi 31.12.2011 oli 15,05 euroa. Orionin A-osakkeen vuoden korkein kurssi oli 18,05 euroa ja alin kurssi 13,10 euroa. B-osakkeen korkein kurssi vuoden 2011 aikana oli 18,14 euroa ja alin kurssi 13,19 euroa.

NASDAQ OMX Helsingin lisäksi Orionin osakkeilla käydään kauppaa myös useilla vaihtoehtoisilla markkinapaikoilla. Orionin A-osakkeiden vaihdon volyymi NASDAQ OMX Helsingissä vastasi noin 94 % koko niiden vaihdon volyymista vuonna 2011. Orionin B-osakkeiden vaihdon volyymi NASDAQ OMX Helsingissä vastasi noin 51 % koko niiden vaihdon volyymista. (lähde: Fidessa Fragmentation Index).

Hallituksen valtuutukset

Orionin varsinainen yhtiökokous 24.3.2010 valtuutti hallituksen päättämään osakeannista luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Osakeantivaltuutus on voimassa viisi vuotta yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Hallitus on oikeutettu päättämään enintään 500 000 yhtiön hallussa olevan yhtiön oman B-osakkeen luovuttamisesta. Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa joko maksua vastaan tai maksutta. Yhtiöllä olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa myymällä niitä NASDAQ OMX Helsingin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä; yhtiön osakkeenomistajille suunnatulla osakeannilla siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita riippumatta siitä, omistavatko he A- vai B-osakkeita; tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten yhtiön pääomarakenteen kehittäminen, osakkeiden käyttäminen vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittaminen tai käyttäminen osana yhtiön kannustinjärjestelmää. Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy. Yhtiön hallusta luovutettavasta omasta osakkeesta maksettava määrä merkitään vapaan oman pääoman rahastoon. Hallitus päättää muista yhtiön omien osakkeiden luovuttamiseen liittyvistä seikoista. Valtuutusta on käytetty jäljempänä "Osakepohjainen kannustinjärjestelmä" -jaksossa mainitulla tavalla. Hallituksella oli 31.12.2011 jäljellä valtuudet luovuttaa 397 100 kappaletta yhtiön omia B-osakkeita.

Hallituksella ei ole valtuutusta korottaa osakepääomaa eikä laskea liikkeelle optio- tai vaihtovelkakirjalainaa tai optio-oikeuksia.

Osakepohjainen kannustinjärjestelmä

Orionin hallitus päätti helmikuussa 2010 konsernin avainhenkilöiden uudesta osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Järjestelmässä on ansaintajaksoja, joiden alkamisesta ja pituudesta yhtiön hallitus päättää vuosittain vuosina 2010, 2011 ja 2012. Hallitus päättää ansaintajakson ansaintakriteerit ja niille asetettavat tavoitteet kunkin ansaintajakson alussa. Järjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 30 henkilöä. Järjestelmän perusteella maksettavien palkkioiden yhteismäärä on enintään 500 000 Orionin B-osaketta ja osakkeiden arvoa vastaava määrä rahaa.

Orion luovutti 1.3.2011 yhteensä 102 900 kappaletta yhtiön hallussa ollutta Orionin B-osaketta konsernin avainhenkilöiden osakekannustinjärjestelmään kuuluville, konsernin palveluksessa oleville henkilöille vuodelta 2010 maksettavina osakepalkkioina. Luovutus perustuu yhtiökokouksen 24.3.2010 antamaan valtuutukseen. Luovutettujen osakkeiden osakekohtainen luovutushinta oli 16,7488 euroa, joka oli Orion Oyj:n B-osakkeen kaupankäyntimäärällä painotettu keskikurssi 1.3.2011.  Luovutettujen osakkeiden luovutushinta oli yhteensä 1 723 452 euroa.

Omistuspohja

Orionin osakkeet kuuluvat Euroclear Finlandin ylläpitämään arvo-osuusjärjestelmään, ja Euroclear Finland on Orionin virallisen osakasluettelon ylläpitäjä.

Orionilla oli vuoden 2011 lopussa 57 188 (58 686) rekisteröityä osakkeenomistajaa, joista yksityishenkilöitä oli 95 % (95 %). Heidän omistuksessaan oli koko osakekannasta 50 % (52 %) ja kaikista äänistä 65 % (65 %). Hallintarekisteröityjä osakkeita oli 44 (36) miljoonaa kappaletta. Niiden osuus kokonaisosakemäärästä oli 31 % (26 %) ja 6 % (5 %) yhteenlasketuista äänistä.

Orionin hallussa oli vuoden 2011 lopussa 413 754 (516 654) kappaletta yhtiön omia B-osakkeita. Niiden osuus yhtiön koko osakekannasta on 0,3 % (0,4 %) ja yhteenlasketusta äänimäärästä 0,04 % (0,05 %).

Liputusilmoitukset

Orion tiedotti 26.9.2011, että Capital Research and Management Companyn hallinnoimien keskinäisten rahastojen omistamien Orion Oyj:n B-osakkeiden kokonaismäärä oli noussut yli yhden kahdeskymmenesosan (1/20) Orion Oyj:n kaikista osakkeista. Ilmoituksen mukaan Capital Research and Management Companyn hallinnoimat rahastot omistivat 7 196 174 Orionin B-osaketta, joka oli 5,09 % Orionin osakekannasta ja 0,71 % äänimäärästä.

Orion tiedotti 7.11.2011, että Erkki Etolan ja hänen hallinnoimansa yhtiön omistamien Orion Oyj:n osakkeiden yhteenlaskettu äänimäärä ylitti 7.11.2011 tehdyn Orion Oyj:n yhtiöjärjestyksen mukaisen osakemuunnon seurauksena yhden kahdeskymmenesosan (1/20) Orion Oyj:n kaikista äänistä. Ilmoituksen mukaan Erkki Etola ja hänen hallinnoimansa yhtiö omistivat 2 500 000 Orionin A-osaketta, joka oli 1,77 % osakekannasta ja 5,00 % Orionin äänimäärästä.

Johdon osakeomistukset

Vuoden 2011 lopussa hallituksen jäsenten yhteenlasketussa osakeomistuksessa oli yhteensä 2 334 458 kappaletta yhtiön osakkeita, joista 1 915 836 oli A-osakkeita ja 418 622 B-osakkeita. Toimitusjohtajan omistuksessa oli vuoden 2011 lopussa 33 050 yhtiön osaketta, jotka kaikki olivat B-osakkeita. Konsernin johtoryhmän jäsenten (toimitusjohtaja pois lukien) omistuksessa oli yhtiön osakkeista yhteensä 101 853 kappaletta, joista 428 oli A-osakkeita ja 101 425 B-osakkeita. Yhtiön ylimmän johdon omistuksessa oli näin ollen yhteensä 1,76 % yhtiön koko osakekannasta ja 3,90 % yhteenlasketusta äänimäärästä. Luvut sisältävät myös määräysvaltayhteisöjen omistukset.

Yhtiöllä ei ole voimassa olevia optio-ohjelmia.

Hallinto

Muutoksia johtoryhmässä

Orion-konsernin Toimitusketju -linjatoiminnosta vastannut johtaja ja Orion-konsernin johtoryhmän jäsen Pekka Konsi jäi pois konsernin johtoryhmästä vuoden 2011 lopussa. Hän jäi eläkkeelle tammikuussa 2012.

DI, MBA Virve Laitinen aloitti 1.1.2012 Toimitusketju-linjatoiminnosta vastaavana johtajana sekä Orion-konsernin johtoryhmän jäsenenä. Hän toimi aiemmin Orionin Business Planning and Control -toiminnon johtajana.

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

Hallituksen vahvistama selvitys Orionin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuonna 2011 julkaistaan yhtiön internet-sivuilla erillisenä kertomuksena.

Henkilöstö

Orion-konsernin keskimääräinen henkilömäärä vuonna 2011 oli 3 328 (3 137). Vuoden 2011 lopussa konsernin palveluksessa oli yhteensä 3 425 (3 131) henkilöä, joista Suomessa työskenteli 2 705 (2 475) henkilöä ja Suomen ulkopuolella 720 (656) henkilöä. Henkilöstön määrä on lisääntynyt pääosin tuotannossa johtuen kasvaneista tuotantomääristä.

Palkat ja muut henkilöstökulut vuonna 2011 olivat yhteensä 186 (170) miljoonaa euroa.

Merkittävät oikeudelliset asiat

Oikeudenkäynti Sandoz-yhtiöitä vastaan

Orion Oyj on aloittanut 4.9.2009 yhdessä Hospira, Inc. -yhtiön kanssa patenttiloukkausoikeudenkäynnin Yhdysvalloissa Sandoz International GmbH ja Sandoz Inc. -yhtiöitä vastaan puolustaakseen Yhdysvalloissa voimassa olevia patenttejaan. Oikeudenkäynnin vastaajaksi on myöhemmin lisätty myös Sandoz Canada Inc. Oikeudenkäynti koskee Orionin patenttia nro 4,910,214 sekä Orionin ja Hospiran yhteistä patenttia nro 6,716,867.

Sandoz on hakenut lupaa valmistaa ja markkinoida Yhdysvalloissa geneeristä versiota Precedex®-nimisestä Orionin alkuperälääkkeestä (deksmedetomidiini hydrokloridi 100 µg/ml), jota markkinoi Yhdysvalloissa Orionin lisenssikumppani Hospira.

Orion arvioi, että kulut oikeudenkäynnistä Sandoz-yhtiöitä vastaan tulevat olemaan olennaisesti pienemmät kuin aikaisemmin Yhdysvalloissa vireillä olleiden entakaponipatenttioikeudenkäyntien kustannukset. Tuomioistuimen vahvistaman aikataulun mukaan jutun pääkäsittely alkaa 27.2.2012.

Oikeudenkäynti Caraco Pharmaceutical Laboratories, Ltd. -yhtiötä vastaan

Orion Oyj on aloittanut 12.11.2010 yhdessä Hospira, Inc. -yhtiön kanssa patenttiloukkausoikeudenkäynnin Yhdysvalloissa Caraco Pharmaceutical Laboratories, Ltd. -yhtiötä vastaan puolustaakseen Yhdysvalloissa voimassa olevaa Orionin ja Hospiran yhteistä patenttia nro 6,716,867. Oikeudenkäynnin vastaajaksi on myöhemmin lisätty myös Gland Pharma Ltd.

Caraco on hakenut lupaa valmistaa ja markkinoida Yhdysvalloissa geneeristä versiota Precedex® -nimisestä (dexmedetomidiini hydrokloridi 100 µg/ml) Orionin alkuperälääkkeestä, jota markkinoi Yhdysvalloissa Orionin lisenssikumppani Hospira.

Orion arvioi, että kulut oikeudenkäynnistä Caracoa vastaan tulevat olemaan olennaisesti pienemmät kuin aikaisemmin Yhdysvalloissa vireillä olleiden entakaponipatenttioikeudenkäyntien kustannukset. Tuomioistuimen vahvistaman aikataulun mukaan jutun pääkäsittely on siirretty alkamaan 19.2.2013.

Oikeudenkäynti Mylan Pharmaceuticals Inc. -yhtiötä vastaan

Orion Oyj on aloittanut 24.1.2011 patenttiloukkausoikeudenkäynnin Yhdysvalloissa Mylan Pharmaceuticals Inc. -yhtiötä vastaan puolustaakseen Yhdysvalloissa voimassa olevaa patenttiaan nro 5,446,194.

Mylan pyrkii tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille entakaponia sisältävän geneerisen tablettivalmisteen, jonka annosvahvuus on 200 mg kuten Orionin Comtan®-nimisessä alkuperälääkkeessä.  Comtania käytetään Parkinsonin tautia sairastavien, tilanvaihteluoireista kärsivien potilaiden hoitoon levodopa/karbidopa-lääkityksen lisänä. Orionin lisenssikumppani Novartis markkinoi Comtan-lääkettä yksinoikeudella Yhdysvalloissa.

Liiketoimintakatsaukset

Lääkeliiketoiminta

Katsaus ihmislääkemarkkinoihin

Suomen Lääkedatan tilastoinnin mukaan ihmislääkkeiden tukkumyynti Suomessa vuonna 2011 oli yhteensä 1 972 (1926) miljoonaa euroa, ja se nousi 2 % edellisvuodesta.

Orionin yksittäisistä markkina-alueista tärkein on Suomi, jonka osuus kokonaisliikevaihdosta on noin neljännes. Orion pystyi kasvattamaan myyntiään markkinoita nopeammin, ja yhtiö vankisti asemaansa Suomen johtavana lääkemarkkinoijana. Suomen Lääkedatan tilastoinnin mukaan Orionin ihmislääkkeiden tukkumyynti Suomessa vuonna 2011 oli yhteensä 202 (192) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 6 % edelliseen vuoteen verrattuna. Orionin markkinaosuus oli 10 % (10 %), mikä on lähes neljä prosenttiyksikköä korkeampi kuin toiseksi suurimmalla yhtiöllä.

Kaikkien Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu myynti syyskuuhun 2011 päättyneeltä 12 kuukauden jaksolta oli IMS Health -lääkemyyntitilastojen mukaan Yhdysvalloissa 682 miljoonaa dollaria (1 001 milj. USD edeltäneeltä 12 kk:lta), ja se laski 32 %. Markkinamyynnin lasku johtuu eräiden tuotteiden geneerisen kilpailun alkamisesta. Euroopan viisi suurinta Parkinsonin taudin lääkemarkkinaa olivat Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Espanja ja Italia. Niiden yhteenlaskettu Parkinson-lääkkeiden myynti syyskuuhun 2011 päättyneeltä 12 kuukauden jaksolta oli 989 (1018) miljoonaa euroa, ja keskimääräinen markkinalasku oli 3 %.

Yksittäisenä terapia-alueena Orionille merkittävin on edelleen Parkinsonin taudin hoito. Orionin Parkinson-lääkkeet muodostavat vajaan kolmanneksen konsernin liikevaihdosta. Orionin Parkinson-lääkkeiden myynti Yhdysvalloissa säilyi vertailukauden tasolla kokonaismarkkinan laskiessa selvästi. Japanissa myynti kehittyi edelleen suotuisasti ja kokonaismarkkinan kehitystä selvästi paremmin. IMS Health -lääkemyyntitilastojen mukaan Orionin Parkinson-lääkkeiden myynti syyskuuhun 2011 päättyneeltä 12 kuukauden jaksolta oli Yhdysvalloissa 180 (180) miljoonaa dollaria. Euroopan viidellä suurimmalla markkinalla myynti oli vertailukauden tasolla 157 (156) miljoonassa eurossa, ja Japanissa myynti kasvoi 24 prosenttia 53 (43) miljoonaan euroon. Orionin Parkinson-lääkkeiden markkinaosuus Yhdysvalloissa oli 26 %, Euroopan viidellä suurimmalla markkinalla keskimäärin 16 % ja Japanissa 11 %.

Orionin Precedex®-tehohoitorauhoitteen (deksmedetomidiini) myynti IMS Health -lääkemyyntitilastojen mukaan oli 194 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria syyskuuhun 2011 päättyneeltä 12 kuukauden jaksolta (142 milj. USD edeltäneeltä 12 kk:lta), ja se kasvoi 37 %. Myynnistä noin neljä viidesosaa eli 153 (123) miljoonaa dollaria on peräisin Yhdysvaltojen markkinalta, missä Precedexin myynti kasvoi 24 %.

Lääkeliiketoiminnan liikevaihto ja tulos

Lääkeliiketoiminnan liikevaihto vuonna 2011 oli 871 (806) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 8 % edellisen vuoden vertailuajankohdasta. Lääkeliiketoiminnan liikevoitto oli 288 (252) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 14 %. Lääkeliiketoiminnan liikevoitto oli 33 % (31 %) segmentin liikevaihdosta.

Orionin kymmenen myydyimmän lääkevalmisteen liikevaihto vuonna 2011 oli 472 (442) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 7 %. Näiden tuotteiden osuus lääkeliiketoiminnan kokonaisliikevaihdosta oli 54 % (55 %). Vuoden aikana tulehdussairauksien hoidossa käytetty Solomet®-lääke (metyyliprednisoloni) nousi kymmenen myydyimmän lääkevalmisteen listalle, ja sieltä putosi rintasyövän hoidossa käytetty Fareston®-lääke.  

Omaan tutkimukseen perustuvien tuotteiden liikevaihto vuonna 2011 oli 420 (397) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 6 %. Näiden tuotteiden osuus lääkeliiketoiminnan liikevaihdosta oli 48 % (49 %).

Alkuperälääkkeet

Alkuperälääkkeet-tulosyksikön tuotteisto koostuu patenttisuojatuista reseptilääkkeistä, jotka on suunnattu kolmelle terapia-alueelle: keskushermostosairauksiin, syöpäsairauksiin ja tehohoitoon sekä Easyhaler®-keuhkolääkkeisiin.

Alkuperälääkkeet-tulosyksikön liikevaihto vuonna 2011 oli 409 (371) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 10 %.

Orionin Parkinsonin taudin hoitoon tarkoitetut lääkkeet ovat Stalevo® (vaikuttavat aineet karbidopa, levodopa ja entakaponi) ja Comtess®/Comtan® (entakaponi), ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2011 oli 267 (253) miljoonaa euroa. Parkinson-lääkkeiden myynti kasvoi 6 % ja muodosti koko lääkeliiketoiminnan liikevaihdosta 31 % (31 %). Liikevaihto Stalevo- ja Comtan-toimituksista Novartikselle oli yhteensä 171 (153) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 12 %. Stalevo-toimitukset Novartikselle kasvoivat 7 %, ja Comtan-toimitukset 21 %. Orionin oman myyntiorganisaation liikevaihto Stalevo- ja Comtess-lääkkeistä oli yhteensä 96 (100) miljoonaa euroa. Stalevo-lääkkeen myynti oman myyntiverkoston kautta oli 81 (82) miljoonaa euroa ja Comtessin 15 (18) miljoonaa euroa.

Yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA jatkaa edelleen Stalevoa koskevaa, keväällä 2009 aloitettua turvallisuusarviota. Orion toimii yhteistyössä FDA:n kanssa arvion tekemisessä. FDA on pyytänyt tietokantoihin perustuvaa lisätietoa STRIDE-PD -tutkimuksen tulosten merkityksestä, jonka vuoksi Orion ja Novartis ovat päättäneet tehdä kaksi epidemiologista tutkimusta, joiden pitää valmistua heinäkuuhun 2012 mennessä, ja joista raportoidaan viranomaisille kolmannen vuosineljänneksen aikana.

Astman ja keuhkoahtaumataudin hoitoon tarkoitetun Easyhaler®-tuoteperheen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2011 oli 31 (28) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 9 %. Easyhaler-tuotteiden myynti oman myyntiverkoston kautta Euroopassa jatkoi kasvuaan vuoden 2011 aikana, ja vuoden lopussa yhtiö markkinoi itse Easyhaler-tuoteperhettä 14 maassa. Myös partnerimyynnin kehitys oli positiivista. Orion ilmoitti elokuussa solmineensa yhteistyösopimuksen Nycomedin kanssa kehitteillä olevien Easyhaler-yhdistelmävalmisteiden rinnakkaismarkkinoinnista Euroopan suurimmissa maissa sekä lisensoinnin ja jakelun järjestämisestä yksinoikeudella Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueella. Molemmat yritykset markkinoivat tuotteita Easyhaler-kattobrändin alla.

Sydämen vaikean vajaatoiminnan hoitoon tarkoitetun Simdax®-lääkkeen liikevaihto vuonna 2011 oli 44 (40) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 10 %. Orion hankki vuonna 2009 Abbott-lääkeyhtiöltä takaisin oikeudet Simdaxiin, ja tuotteen haltuunotto saatettiin loppuun vuoden 2011 aikana. Myös Euroopan ulkopuolisten alueiden partnerimyyntiverkostoa kehitettiin edelleen vuonna 2011.

Precedex®-tehohoitorauhoitteen (deksmedetomidiini) liikevaihto vuonna 2011 oli 33 (27) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 21 %. Rauhoitetta myy Yhdysvalloissa ja muilla Euroopan ulkopuolisilla alueilla Orionin kumppani Hospira. Precedexin liikevaihdosta noin neljä viidesosaa tulee Yhdysvaltojen markkinalta.

Orionin uusi dexdor®-tehohoitorauhoite (deksmedetomidiini) sai syyskuussa Euroopan komissiolta keskitetyn myyntiluvan, joka kattaa kaikki Euroopan Unionin 27 jäsenvaltiota. Vuoden 2011 aikana tuote lanseerattiin Saksassa, Itävallassa, Tanskassa, Ruotsissa, Suomessa, Iso-Britanniassa, Irlannissa, Puolassa ja Norjassa. Useimmissa Euroopan maissa tuote lanseerataan vuoden 2012 aikana sitä mukaa kuin hinnoittelu- ja korvattavuusprosessit etenevät maakohtaisesti. Alkuvuonna 2012 Orion solmi yhteistyösopimuksen Baxterin kanssa dexdor®-tuotteen markkinoinnista Ranskassa.

Erityistuotteet

Patenttisuojattomista eli geneerisistä reseptilääkkeistä ja itsehoitotuotteista muodostuvan Erityistuotteet-tulosyksikön liikevaihto vuonna 2011 oli 321 (299) miljoonaa euroa ja se kasvoi 7 %. Yksikön liikevaihto Suomen ulkopuolisilla markkinoilla kasvoi 9 % vuoteen 2010 verrattuna. Orion toteutti vuoden 2011 aikana 135 (144) geneeristen reseptilääkkeiden ja itsehoituotteiden lanseerausta, jotka jakautuivat tasaisesti eri markkina-alueiden kesken.

Marraskuussa Orionin Turun lääketehtaalla sattuneen tulipalon aiheuttaman tuotantokatkoksen vaikutukset kohdistuvat pääosin Erityistuotteet-tulosyksikköön. Tuotantokatkos aiheutti etenkin Suomen markkinalla loppuvuoden 2011 aikana jonkin verran toimitusvaikeuksia, joiden odotetaan vielä jatkuvan alkaneen vuoden ensimmäisinä kuukausina. Tehtaan tuotanto saatiin käynnistettyä asteittain uudelleen joulukuun lopussa ja tammikuun 2012 alussa.

Orionin ihmislääkkeiden liikevaihto Suomessa vuonna 2011 oli 220 (210) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 5 %. Erityistuotteet-tulosyksikkö muodostaa valtaosan tästä myynnistä. Orion onnistui kasvattamaan markkinaosuuttaan sekä reseptilääkkeissä että itsehoitotuotteistossa.

Orionin ihmislääkkeiden liikevaihto itäisessä Euroopassa vuonna 2011 oli 54 (50) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 9 %. Erityistuotteet-tulosyksikkö muodostaa valtaosan alueen myynnistä. Myynnin kasvun taustalla oli valitun tuoteportfolion kehittyminen ja eteneminen sekä Orionin oman toiminnan tehostuminen alueella.

Vuonna 2011 Orion jatkoi pitkäjänteistä työtä markkina-asemansa vahvistamiseksi Skandinaviassa. Vakaasti kasvavan tuoteportfolion myötä Erityistuotteet-tulosyksikkö onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan Skandinaviassa selvästi.

Eläinlääkkeet

Eläinlääkkeet-tulosyksikön liikevaihto vuonna 2011 oli 68 (68) miljoonaa euroa. Tulosyksikön liikevaihdosta 34 % (36 %) eli 23 (24) miljoonaa euroa muodostui eläinrauhoitteiden myynnistä.

Vuoden aikana tehdyt tuotelanseeraukset ja uudet jakelusopimukset vahvistivat Orionin asemaa Pohjoismaiden eläinlääkemarkkinalla, jossa Orion kuuluu kolmen suurimman eläinlääkemarkkinoijan joukkoon.

Lääketeollisuus ry:n tilastoinnin mukaan eläinlääkkeiden kokonaismarkkina vuonna 2011 Suomessa oli edellisvuoden tasolla noin 50 (49) miljoonassa eurossa. Orion oli toiseksi suurin toimija 20 % (20 %) markkinaosuudella.

Fermion

Fermion tuottaa lääkkeiden vaikuttavia aineita Orionin ja muiden lääkeyhtiöiden käyttöön ja sen tuotteisto kattaa lähes 30 lääkeainetta. Tulosyksikön liikevaihto ilman toimituksia Orionin omaan käyttöön vuonna 2011 oli 43 (45) miljoonaa euroa, joka on noin kaksi kolmasosaa koko Fermionin liikevaihdosta. Useat avaintuotteet menestyivät hyvin, vaikka kilpailu markkinoilla jatkui kireänä.

Tutkimus- ja kehityshankkeet

Konsernin tutkimus- ja kehityskulut vuonna 2011 olivat 88 (86) miljoonaa euroa, josta lääkeliiketoiminnan osuus oli 81 (80) miljoonaa euroa. Konsernin tutkimus- ja kehitysmenojen osuus konsernin liikevaihdosta oli 10 % (10 %). Tutkimus- ja kehityskulut sisältävät myös nykyisen tuotteiston kehittämiseen liittyviä kustannuksia.

Orion ja Endo Pharmaceuticals Inc. allekirjoittivat tammikuussa sopimuksen uudenlaisesta yhteistyöstä syöpälääkkeiden tutkimuksessa, kehityksessä ja tuotteistuksessa.

Orionilla on meneillään hankkeita inhaloitavien Easyhaler®-lääkkeiden tuoteperheen laajentamiseksi. Orion kehittää budesonidi-formoteroli -yhdistelmävalmistetta, jossa budesonidi hoitaa limakalvotulehdusta ja formoteroli toimii pitkävaikutteisena, keuhkoputkia avaavana lääkeaineena. Vuoden 2012 alussa saadut tutkimustulokset olivat lupaavat, mutta eivät vielä riittävät myyntilupahakemuksen jättämiseksi. Yhtiö jatkaa tuotteen kehittämistä edelleen vuonna 2012. Lisäksi Orionilla on meneillään toinen Easyhaler-tutkimusohjelma flutikasoni-salmeteroli -yhdistelmävalmisteen kehittämiseksi. Yhdistelmävalmisteessa flutikasoni hoitaa limakalvotulehdusta ja salmeteroli toimii pitkävaikutteisena, keuhkoputkia avaavana lääkeaineena.

Orion kehittää yhteistyössä Novartiksen kanssa Stalevo®-lääkettä Japanin markkinoille. Novartis arvioi parhaillaan myyntilupahakemuksen jättämisen aikataulua.

Orion jatkaa yhdessä Endo Pharmaceuticals Inc:in kanssa pitkälle edenneen eturauhassyövän hoitoon tarkoitetun androgeenireseptoriantagonistin kehitystyötä tavoitteenaan lääkkeen hyväksyntä globaalisti. Kliininen tutkimus alkoi vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä Euroopassa.

Orionilla on käynnissä toisen vaiheen kliiniset tutkimukset alfa 2c -reseptorin antagonistilla. Tutkimuksissa selvitetään lääkeaihion tehoa ja turvallisuutta Alzheimerin taudin hoidossa. Orion on päättänyt lopettaa alfa 2c-reseptorin antagonistin tutkimuksen Raynaudin oireyhtymän hoidossa.

Yhtiö kehittää myös uutta tehokkaampaa levodopa-tuotetta, joka perustuu tunnettujen aineosien uusiin optimoituihin formulaatioihin ja annoksiin. Tuotteen kehitys on kliinisen vaiheen tutkimuksissa.

Orion on saanut valmiiksi pre-kliiniset tutkimukset toisella androgeenireseptoriantagonistimolekyylillä sekä toisella alfa 2c -reseptorin antagonistimolekyylillä. Lääkeaihioiden siirtyminen kliinisiin tutkimuksiin pohjautuu käynnissä olevien androgeenireseptoriantagonistin ja alfa2c -reseptorin antagonistin kliinisten tutkimusten tuloksiin.

Lisäksi Orionilla on meneillään useita projekteja varhaisessa tutkimusvaiheessa, joissa tutkitaan mm. eturauhassyöpää, neuropaattista kipua, Parkinsonin tautia ja Alzheimerin tautia.

Yhdysvaltalainen lääkeyhtiö GTx ilmoitti toukokuussa, että se ei enää jatka tutkimusta, joka keskittyi toremifeenin käyttöön 80 mg:n annostuksella eturauhassyövän hoidosta johtuvien haittavaikutusten hoidossa. Orion on alun perin kehittänyt toremifeenin rintasyövän hoitoon.  

Diagnostiikkaliiketoiminta

Orion Diagnostica valmistaa helppokäyttöisiä ja nopeita ns. in vitro eli kehon ulkopuolella käytettäviä diagnostisia testejä ja lähitestaukseen soveltuvia testijärjestelmiä. Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevaihto 2011 oli 50 (46) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 8 %.

Päätuotteena jatkoivat QuikRead®-tulehdustestit, joiden myynti jatkui katsauskaudella vahvana. Vuonna 2010 aloitettujen QuikRead 101 -järjestelmän helppokäyttöisyyttä lisäävän prefilled-tuoteversion ja uuden sukupolven mittalaitteen QuikRead go®'n lanseeraukset etenivät suunnitelmien mukaisesti. Myynnin kehitys oli edelleen suotuisaa Pohjoismaissa sekä mm. Kiinassa ja Tsekissä. Heinäkuussa Orion Diagnostica vahvisti tutkimus- ja tuotekehityspohjaansa hankkimalla uuden varhaisvaiheen teknologian ostamalla englantilaisen GeneForm Technologies Ltd -teknologiayhtiön koko osakekannan.

Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevoitto oli 4,9 (6,1) miljoonaa euroa. Liikevoitto aleni 20 % ja oli 10 % (13 %) segmentin liikevaihdosta. Tulosta painoivat lisäpanostukset tuotekehitykseen ja markkinointiin sekä myyntiportfolion vertailukautta heikompi katerakenne.

Espoossa 7.2.2012

Orion Oyj:n hallitus

Orion Oyj

Timo Lappalainen
toimitusjohtaja
Jari Karlson
talousjohtaja

Taulukko-osa

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA

milj. EUR10-12/1110-12/10Muutos %20112010Muutos %
Liikevaihto236,1214,9+9,9 %917,9849,9+8,0 %
Myytyjen suoritteiden kulut-85,2-73,7+15,6 %-305,1-283,2+7,7 %
Bruttokate150,8141,2+6,8 %612,8566,8+8,1 %
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut0,54,0-87,9 %3,01,2+160,9 %
Myynnin ja markkinoinnin kulut-53,7-55,0-2,4 %-204,8-188,9+8,4 %
T&K-kulut-25,4-26,6-4,5 %-87,5-85,5+2,3 %
Hallinnon kulut-12,7-11,0+15,0 %-40,6-39,3+3,4 %
Liikevoitto59,652,6+13,2 %282,9254,2+11,3 %
Rahoitustuotot1,90,9+117,1 %5,04,2+18,1 %
Rahoituskulut-1,9-1,1+72,3 %-6,0-5,9+2,0 %
Voitto ennen veroja59,552,4+13,7 %282,0252,6+11,6 %
Tuloverot-14,3-15,7-9,0 %-72,4-67,9+6,6 %
Tilikauden voitto45,236,7+23,4 %209,5184,7+13,5 %
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT VEROVAIKUTUS HUOMIOITUNA
Rahavirran suojauksen arvonmuutos-0,31,2-126,7 %-1,41,6-191,2 %
Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonmuutos-0,1-0,3
Muuntoerot1,10,2+603,5 %0,61,3-53,8 %
Muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen0,71,4-52,5 %-1,12,9-138,3 %
Tilikauden laaja tulos verovaikutus huomioituna45,938,0+20,7 %208,4187,6+11,1 %
TILIKAUDEN VOITON JAKAUTUMINEN
Emoyhtiön omistajille45,336,7+23,4 %209,5184,7+13,5 %
Määräysvallattomille omistajille0,00,00,00,0
TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN
Emoyhtiön omistajille45,938,0+20,7 %208,4187,6+11,1 %
Määräysvallattomille omistajille0,00,00,00,0
Laimentamaton osakekohtainen tulos, EUR 1)0,320,26+23,3 %1,491,31+13,5 %
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos, EUR 1)0,320,26+23,3 %1,491,31+13,5 %
Poistot ja arvonalentumiset yhteensä9,59,7-2,0 %42,538,9+9,5 %
Palkat ja muut henkilöstökulut51,747,0+10,1 %186,0170,3+9,2 %
1) Osakekohtainen tulos on laskettu emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta.

KONSERNITASE

VARAT
milj. EUR12/1112/10Muutos %
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet190,7187,1+1,9 %
Liikearvo13,513,5
Aineettomat oikeudet66,665,3+2,0 %
Muut aineettomat hyödykkeet4,84,2+13,2 %
Osuudet osakkuusyrityksissä1,41,3+1,5 %
Myytävissä olevat rahoitusvarat1,11,0+10,7 %
Eläkesaaminen37,431,6+18,3 %
Laskennalliset verosaamiset1,42,9-52,3 %
Muut pitkäaikaiset saamiset1,82,4-23,5 %
Pitkäaikaiset varat yhteensä318,6309,3+3,0 %
Vaihto-omaisuus151,4131,1+15,5 %
Myyntisaamiset155,3118,3+31,2 %
Muut saamiset30,820,0+54,3 %
Rahamarkkinasijoitukset77,7
Rahavarat123,089,5+37,4 %
Lyhytaikaiset varat yhteensä460,5436,5+5,5 %
Varat yhteensä779,1745,8+4,5 %
OMA PÄÄOMA JA VELAT
milj. EUR12/1112/10Muutos %
Osakepääoma92,292,2
Ylikurssirahasto17,8
Käyttörahasto0,58,9-94,5 %
Muut rahastot17,61,6
Kertyneet voittovarat389,6346,8+12,3 %
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä499,9467,4+7,0 %
Määräysvallattomien omistajien osuudet0,00,0+22,9 %
Oma pääoma yhteensä500,0467,4+7,0 %
Laskennalliset verovelat42,244,8-5,8 %
Eläkevelvoitteet0,50,7-30,9 %
Varaukset0,30,4-38,3 %
Pitkäaikaiset korolliset velat66,087,5-24,6 %
Muut pitkäaikaiset velat0,30,1+159,4 %
Pitkäaikaiset velat  yhteensä109,3133,6-18,2 %
Ostovelat 66,349,0+35,4 %
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat6,412,7-49,6 %
Muut lyhytaikaiset velat74,560,6+22,8 %
Varaukset0,0
Lyhytaikaiset korolliset velat22,722,5+0,7 %
Lyhytaikaiset velat yhteensä169,9144,8+17,3 %
Velat yhteensä279,1278,4+0,3 %
Oma pääoma ja velat yhteensä779,1745,8+4,5 %

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA

a. Osakepääoma
b. Ylikurssirahasto
c. Käyttörahasto
d. Muut rahastot
e. Muuntoerot
f. Kertyneet voittovarat
g. Määräysvallattomien omistajien osuus
h. Oma pääoma yhteensä
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
milj. EURa.b.c.d.e. f.g.h.
Oma pääoma 1.1.201092,217,823,00,0-5,7311,70,0439,1
Tilikauden tulos184,7184,7
Muut laajan tuloksen erät
Rahavirran suojauksen arvonmuutos1,61,6
Muuntoerot1,31,3
Tapahtumat omistajien kanssa
Osingonjako ja pääoman palautus-14,1-141,0-155,1
Omat osakkeet-4,6-4,6
Osakekannustinjärjestelmä0,50,5
Muut muutokset-0,0-0,1-0,1
Oma pääoma 31.12.201092,217,88,91,6-4,4351,20,0467,4
Tilikauden tulos209,5209,5
Muut laajan tuloksen erät
Rahavirran suojauksen arvonmuutos-1,4-1,4
Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonmuutos-0,3-0,3
Muuntoerot0,60,6
Tapahtumat omistajien kanssa
Osingonjako ja pääoman palautus-8,5-169,0-177,5
Osakekannustinjärjestelmä1,71,7
Siirto oman pääoman erien välillä-17,817,80,0
Muut muutokset0,0-0,1-0,1
Oma pääoma 31.12.201192,20,00,517,6-3,8393,40,0500,0

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA

milj. EUR20112010
Liikevoitto282,9254,2
Oikaisut39,033,7
Käyttöpääoman muutos-42,6-27,6
Maksetut korot-6,2-5,7
Saadut korot5,04,3
Saadut osingot0,10,1
Maksetut verot-79,3-49,9
Liiketoiminnan rahavirta yhteensä198,9209,1
Investoinnit aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin-25,6-22,2
Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin-19,9-13,3
Osakkuusyrityksen hankinta-0,0-1,3
Tytäryrityksen myynti vähennettynä myyntihetken rahavaroilla0,34,5
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden
sekä myytävissä olevien sijoitusten myynnit1,21,2
Aineettomien hyödykkeiden myynnit0,00,2
Investointien rahavirta yhteensä-43,9-30,9
Lyhytaikaisten lainojen nostot0,80,6
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut-2,1-2,0
Pitkäaikaisten lainojen nostot19,1
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut-40,1-21,0
Omien osakkeiden hankinta-4,6
Maksetut osingot ja muu voitonjako-177,5-155,3
Rahoituksen rahavirta yhteensä-199,7-182,2
Rahavarojen ja rahamarkkinasijoitusten muutos-44,7-4,0
Rahavarat ja rahamarkkinasijoitukset kauden alussa167,2170,5
Valuuttakurssien muutosten vaikutus0,50,7
Rahavarojen ja rahamarkkinasijoitusten muutos-44,7-4,0
Rahavarat ja rahamarkkinasijoitukset kauden lopussa123,0167,2
Täsmäytys taseen rahavaroihin
Taseen rahavarat kauden lopussa123,089,5
Rahamarkkinasijoitukset kauden lopussa77,7
Rahavirtalaskelman rahavarat123,0167,2

AINEELLISTEN KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET

milj. EUR20112010
Kirjanpitoarvo kauden alussa187,1192,0
Lisäykset30,323,3
Kiinteistöosakeyhtiön myynti-0,5
Muut vähennykset-1,4-1,1
Poistot ja arvonalentumiset-25,3-26,6
Kirjanpitoarvo kauden lopussa190,7187,1


AINEETTOMIEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET (ILMAN LIIKEARVOA)

milj. EUR20112010
Kirjanpitoarvo kauden alussa69,567,0
Lisäykset19,114,6
Vähennykset-0,0-0,0
Poistot ja arvonalentumiset-17,2-12,3
Kirjanpitoarvo kauden lopussa71,369,5


VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET

milj. EUR12/1112/10
ANNETUT VAKUUDET OMISTA SITOUMUKSISTA
Annetut kiinteistökiinnitykset,41,041,0
josta Eläkesäätiölle annetut9,09,0
Takaukset1,61,3
MUUT VASTUUT
Leasing-vastuut (ilman rahoitusleasing-sopimuksia)4,54,1
Muut vastuut0,30,3


JOHDANNAISSOPIMUKSET

milj. EUR12/1112/10
VALUUTTATERMIINIT JA VALUUTANVAIHTOSOPIMUKSET
Käypä arvo, milj. EUR-0,4-0,8
Nimellisarvo, milj. EUR40,756,1
VALUUTTAOPTIOT
Käypä arvo, milj. EUR-0,2-0,0
Nimellisarvo, milj. EUR63,133,4
CROSS CURRENCY SWAPIT
Käypä arvo, milj. EUR0,3
Nimellisarvo, milj. EUR19,1
SÄHKÖJOHDANNAISET
Käypä arvo, milj. EUR-0,41,9
Nimellismäärä, GWh153171

LIIKETOIMET LÄHIPIIRIIN KUULUVIEN KANSSA

milj. EUR20112010
Johdon työsuhde-etuudet4,84,4

Segmenttikohtaiset tiedot

LIIKEVAIHTO TULOSYKSIKÖITTÄIN

milj. EUR10-12/1110-12/10Muutos %20112010Muutos %
Lääkeliiketoiminta223,8203,7+9,9 %870,6806,2+8,0 %
          Alkuperälääkkeet103,489,9+15,0 %408,9370,9+10,3 %
          Erityistuotteet82,577,1+7,0 %320,8298,6+7,4 %
          Eläinlääkkeet19,318,5+4,8 %67,867,5+0,4 %
          Fermion11,810,8+9,6 %43,344,9-3,5 %
          Sopimusvalmistus ja muut6,87,5-9,6 %29,724,4+22,1 %
Diagnostiikkaliiketoiminta12,911,8+9,2 %49,546,1+7,5 %
Konsernierät-0,6-0,6-0,8 %-2,2-2,4-6,5 %
Konserni yhteensä236,1214,9+9,9 %917,9849,9+8,0 %


LIIKEVOITTO LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN

milj. EUR10-12/1110-12/10Muutos %20112010Muutos %
Lääkeliiketoiminta61,449,9+23,2 %287,6252,2+14,0 %
Diagnostiikkaliiketoiminta0,71,0-35,5 %4,96,1-20,4 %
Konsernierät-2,51,7+247,3 %-9,5-4,1+131,4 %
Konserni yhteensä59,652,6+13,2 %282,9254,2+11,3 %


LIIKEVAIHTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN

20112010
milj. EUR10-127-94-61-310-127-94-61-3
Lääkeliiketoiminta223,8199,8215,9231,0203,7203,2196,0203,3
Diagnostiikkaliiketoiminta12,911,311,713,711,810,512,111,7
Konsernierät-0,6-0,5-0,6-0,6-0,6-0,5-0,7-0,6
Konserni yhteensä236,1210,7227,0244,1214,9213,2207,4214,5


LIIKEVOITTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN

20112010
milj. EUR10-127-94-61-310-127-94-61-3
Lääkeliiketoiminta61,466,867,192,349,971,560,470,5
Diagnostiikkaliiketoiminta0,70,80,72,81,01,01,92,2
Konsernierät-2,5-2,1-2,7-2,11,7-1,8-2,3-1,7
Konserni yhteensä59,665,465,192,952,670,660,071,0


LIIKEVAIHDON MAANTIETEELLINEN JAKAUMA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN

20112010
milj. EUR10-127-94-61-310-127-94-61-3
Suomi61,760,159,859,161,057,653,756,9
Skandinavia28,528,130,333,428,628,428,129,0
Muu Eurooppa79,671,577,280,277,470,072,772,1
Pohjois-Amerikka36,024,029,238,722,131,126,330,3
Muut maat30,326,930,632,825,826,026,726,1
Konserni yhteensä236,1210,7227,0244,1214,9213,2207,4214,5

Liiketoimintakatsaukset

LÄÄKELIIKETOIMINNAN AVAINLUKUJA

milj. EUR10-12/1110-12/10Muutos %20112010Muutos %
Liikevaihto223,8203,7+9,9 %870,6806,2+8,0 %
Liikevoitto 61,449,9+23,2 %287,6252,2+14,0 %
    % liikevaihdosta27,5 %24,5 %33,0 %31,3 %
T&K-kulut23,625,0-5,6 %81,179,5+2,1 %
    % liikevaihdosta10,6 %12,3 %9,3 %9,9 %
Investoinnit12,410,3+21,1 %38,836,2+7,3 %
    % liikevaihdosta5,6 %5,0 %4,5 %4,5 %
Myyntituotot omista alkuperälääkkeistä110,497,6+13,2 %420,2397,1+5,8 %
Varat597,5527,7+13,2 %
Velat132,2102,1+29,5 %
Henkilöstömäärä kauden lopussa3 0792 802

KYMMENEN MYYDYINTÄ LÄÄKEVALMISTETTA

milj. EUR10-12/1110-12/10Muutos %20112010Muutos %
Stalevo®, Comtess® ja Comtan®  (Parkinsonin tauti)64,359,4+8,2 %266,7252,7+5,5 %
Simdax® (sydämen vajaatoiminta)12,710,0+26,8 %44,039,9+10,4 %
Precedex® (tehohoitorauhoite)10,67,2+46,9 %33,027,2+21,3 %
Easyhaler®-tuoteperhe (astma, keuhkoahtaumatauti)7,57,3+2,2 %30,528,1+8,6 %
Burana® (tulehdus, kipu)6,15,7+6,2 %23,521,5+9,2 %
Dexdomitor®, Domitor®, Domosedan® ja Antisedan® (eläinrauhoitteet)8,98,0+11,1 %23,224,2-3,9 %
Marevan® (verenohennus)4,03,4+17,5 %15,613,1+19,5 %
Divina®-sarja (vaihdevuosioireet)3,43,4-1,0 %13,213,3-0,7 %
Enanton® (eturauhassyöpä)2,93,4-14,6 %12,013,0-7,7 %
Solomet® (tulehdussairaudet)3,12,5+25,9 %10,78,6+24,8 %
Yhteensä123,4110,3+11,9 %472,4441,5+7,0 %
Osuus lääkeliikevaihdosta55 %54 %54 %55 %

DIAGNOSTIIKKALIIKETOIMINNAN AVAINLUKUJA

milj. EUR10-12/1110-12/10Muutos %20112010Muutos %
Liikevaihto12,911,8+9,2 %49,546,1+7,5 %
Liikevoitto 0,71,0-35,5 %4,96,1-20,4 %
    % liikevaihdosta5,1 %8,6 %9,9 %13,3 %
T&K-kulut1,81,6+13,1 %6,46,0+6,2 %
    % liikevaihdosta14,0 %13,5 %12,9 %13,1 %
Investoinnit0,30,7-51,3 %10,42,5+315,1 %
    % liikevaihdosta2,6 %5,9 %21,1 %5,5 %
Varat44,434,2+29,9 %
Velat17,49,1+91,6 %
Henkilöstömäärä kauden lopussa322302

Tietoja Orionin osakkeista
OSAKKEIDEN PERUSTIEDOT 31.12.2011

A-osakeB-osakeYhteensä
Kaupankäyntitunnus NASDAQ OMX HelsingissäORNAVORNBV
Listautumispäivä1.7.20061.7.2006
ISIN-koodiFI0009014369FI0009014377
ICB-koodi45004500
Reuters-koodiORNAV.HEORNBV.HE
Bloomberg-koodiORNAV.FHORNBV.FH
Osakepääoma, milj. EUR29,462,892,2
Kirjanpidollinen vasta-arvo/osake, EUR0,650,65
Osakemäärä yhteensä, kpl44 993 21896 264 610141 257 828
% koko osakekannasta32 %68 %100 %
Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet, kpl413 754413 754
Osakkeita yhteensä ilman omia osakkeita, kpl44 993 21895 850 856140 844 074
Osakkeiden vähimmäismäärä, kpl1
A- ja B-osakkeita enintään ja kaikkien osakkeiden enimmäismäärä, kpl500 000 0001 000 000 0001 000 000 000
Ääniä/osake201
Äänimäärä ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita899 864 36095 850 856995 715 216
% kaikista äänistä90 %10 %100 %
Osakkeenomistajia19 34344 34957 188
Sekä A- että B-osake antaa osakkeenomistajalle samat oikeudet yhtiön omaisuuteen ja osingonjakoon.

TIETOJA KAUPANKÄYNNISTÄ NASDAQ OMX HELSINGISSÄ 1.1.-31.12.2011

A-osakeB-osakeYhteensä
Vaihdettu osakemäärä, kpl4 585 66877 594 38482 180 052
Vaihdon osuus osakemäärästä, %9,9 %81,8 %58,2 %
Vaihto, milj. EUR73,81 248,21 322,0
Päätöskurssi 31.12.2010, EUR16,4016,37
Alin kurssi, EUR  (A ja B 9.8.2011)13,1013,19
Keskikurssi, EUR16,0916,09
Ylin kurssi, EUR (A 3.6.2011, B 1.6.2011)18,0518,14
Päätöskurssi 31.12.2011, EUR15,1815,05
Osakekannan markkina-arvo 31.12.2011
ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita, milj. EUR683,01 442,62 125,6

OSAKEKOHTAISIA TUNNUSLUKUJA

10-12/1110-12/10Muutos %20112010Muutos %
Laimentamaton osakekohtainen tulos, EUR0,320,26+23,3 %1,491,31+13,5 %
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos, EUR0,320,26+23,3 %1,491,31+13,5 %
Osakekohtainen rahavirta ennen rahoituseriä, EUR0,330,45-26,0 %1,101,26-13,0 %
Osakekohtainen oma pääoma, EUR3,553,32+6,9 %
Ehdotus osakekohtaiseksi osingoksi, EUR1)1,301,20+8,3 %
Ehdotuksen mukainen osingonjakosuhde, %87,2 %91,6 %
Ehdotuksen mukaiset osingot yhteensä, milj. EUR183,1168,9+8,4 %
Ehdotuksen mukainen efektiivinen osinkotuotto, %
          A-osake8,6 %7,3 %
          B-osake8,6 %7,3 %
Hinta/voitto-suhde (P/E-luku)
          A-osake10,1912,52
          B-osake10,1012,50
Osakkeita keskimäärin ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita, 1 000 kpl140 844140 741140 827140 917


1) Lisäksi hallitus esittää yhtiökokouksen päätettäväksi, että sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta jaetaan pääoman palautuksena vapaata omaa pääomaa 0,12 (0,06) euroa osakkeelta.

Liitteet

Raportointi

Orion-konsernin emoyhtiö on Orion Oyj. Konsernissa on kaksi liiketoiminta-aluetta eli toimintasegmenttiä ja viisi tulosyksikköä. Orion raportoi toiminnoistaan kahden toimintasegmentin mukaan.

  • Lääkeliiketoiminta 

    • Alkuperälääkkeet (patentoidut reseptilääkkeet kolmelle terapia-alueelle) 

    • Erityistuotteet (geneeriset eli patenttisuojattomat reseptilääkkeet ja itsehoitotuotteet) 

    • Eläinlääkkeet (lääkkeet ja hoitotuotteet lemmikki- ja tuotantoeläimille) 

    • Fermion (lääkkeiden vaikuttavat aineet Orionille ja muille yhtiöille) 

  • Diagnostiikkaliiketoiminta 

    • Orion Diagnostica (diagnostiset testijärjestelmät terveydenhuollon lähitestaukseen ja teollisuushygieniaan). 

Sopimusvalmistus ja muut eli lääkevalmistus muille yhtiöille sisältyy Lääkeliiketoiminnan segmenttiin, mutta se ei ole erillinen tulosyksikkönsä, vaan kuuluu konsernissa Toimitusketju-organisaatioon.

Katsauksen laatimisperiaatteet

Orion-konsernin tilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti soveltaen IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja, jotka ovat voimassa 31.12.2011.

Seuraavat EU:n hyväksymät uudet standardit, tulkinnat ja muutokset olemassa oleviin standardeihin on otettu käyttöön 1.1.2011 alkaen. Niillä ei ole kuitenkaan olennaista vaikutusta konsernitilinpäätökseen:

  • IAS 24 (uudistettu), Lähipiiriä koskevat tiedot tilinpäätöksessä 

  • IAS 32 (muutos), Rahoitusinstrumentit: esittämistapa 

  • IFRIC 19, Rahoitusvelkojen kuolettaminen oman pääoman ehtoisilla instrumenteilla 

  • IFRIC 14 (muutos), IAS 19, Etukäteen suoritetut vähimmäisrahastointivaatimukseen perustuvat maksut 

IASB julkaisi 2010 parannuksia seitsemään standardiin tai tulkintaan osana vuosittaisia parannuksia standardeihin. Konserni on ottanut käyttöön 1.1.2011 seuraavat EU:n hyväksymät muutokset, mutta niillä ei ole olennaista merkitystä konsernitilinpäätökseen:

  • IFRS 3 (muutokset), Liiketoimintojen yhdistäminen 

  • IFRS 7 (muutos), Rahoitusinstrumentit: tilinpäätöksessä esitettävät tiedot 

  • IAS 1 (muutos), Tilinpäätöksen esittäminen 

  • IAS 27 (muutos), Konsernitilinpäätös ja erillistilinpäätös 

  • IAS 34 (muutos), Osavuosikatsaukset 

  • IFRIC 13 (muutos), Kanta-asiakasohjelmat 

Katsauskauden sovelletut periaatteet ja laskentamenetelmät ovat saatavilla Orionin kotisivulla osoitteessa www.orion.fi/sijoittajllle.

Muut

Tämän katsauksen tiedot on tilintarkastettu.

Suluissa olevat luvut ovat vertailukauden tietoja eli edellisen vuoden vastaavalta kaudelta. Kaikki katsauksen luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERUSTEET

Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), %=Voitto ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulutx 100
Taseen loppusumma - korottomat velat kaudella keskimäärin
Oman pääoman tuotto (ROE), %=Tilikauden voittox 100
Oma pääoma kaudella keskimäärin
Omavaraisuusaste, %=Oma pääomax 100
Taseen loppusumma - saadut ennakot
Nettovelkaantumisaste, %=Korollinen vieras pääoma - rahavarat - rahamarkkinasijoituksetx 100
Oma pääoma
Osakekohtainen tulos, EUR=Emoyhtiön omistajille kuuluva voitto
Osakemäärä ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita kaudella keskimäärin
Osakekohtainen rahavirta
ennen rahoituseriä, EUR
=Liiketoiminnan rahavirta + investointien rahavirta
Osakemäärä ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita kaudella keskimäärin
Osakekohtainen oma pääoma, EUR=Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
Osakemäärä kauden lopussa ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita
Osakekohtainen osinko, EUR=Tilikaudelta jaettava osinko
Osakemäärä kauden lopussa ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita
Osingonjakosuhde, %=Osakekohtainen osinkox 100
Osakekohtainen tulos
Efektiivinen osinkotuotto, %=Osakekohtainen osinkox 100
Kauden viimeinen kaupantekokurssi
Hinta/voitto-suhde (P/E)=Kauden viimeinen kaupantekokurssi
Osakekohtainen tulos
Osakkeen keskikurssi, EUR=Osakkeen euromääräinen kokonaisvaihto
Vaihdettujen osakkeiden määrä kaudella keskimäärin
Osakekannan markkina-arvo, milj. EUR=Osakemäärä kauden lopussa × kauden viimeinen kaupantekokurssi

Julkaisija:
Orion Oyj
http://www.orion.fi/

Orion on innovatiivinen eurooppalainen lääke- ja diagnostiikkayritys, joka painottaa liiketoiminnassaan lääkehoitojen ja diagnostisten testien kehittämistä globaaleille markkinoille. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostolääkkeet, syöpä- ja tehohoitolääkkeet sekä inhaloitavat Easyhaler®-keuhkolääkkeet.

Konsernin liikevaihto vuodelta 2011 oli 918 miljoonaa euroa, ja tutkimukseen ja kehitykseen yhtiö panosti 88 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa oli vuoden 2011 lopussa noin 3 400 henkilöä, joista Suomessa työskenteli noin 2 700 henkilöä ja loput muissa maissa. Orionin A- ja B-osakkeet ovat listattuina NASDAQ OMX Helsingissä.