Siirry pääsisältöön

Orion-konsernin osavuosikatsaus kaudelta 1-3/2009

ORION OYJ       OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009       27.4.2009       klo 12:00
 
Orion-konsernin osavuosikatsaus kaudelta 1-3/2009
 
Orionin liikevaihto tammi-maaliskuulta 2009 oli 190,1 miljoonaa euroa (180,2 miljoonaa euroa vuoden 2008 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana) ja se kasvoi edellisen vuoden vertailukaudesta 5,5 %.
  • Liikevoitto oli 56,9 (63,4) miljoonaa euroa.
  • Voitto ennen veroja oli 56,6 (64,1) miljoonaa euroa.
  • Omavaraisuusaste oli 43,2 % (48,4 %).
  • Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja oli 44,6 % (60,7 %).
  • Oman pääoman tuotto verojen jälkeen oli 44,9 % (49,4 %).
  • Osakekohtainen tulos oli 0,30 (0,33) euroa.
  • Osakekohtainen rahavirta ennen rahoituseriä oli 0,25 (0,07) euroa.
 
Orionin keskeisiä tunnuslukuja tarkastelukaudelta
 
Orion-konserni on muuttanut 1.1.2009 alkaen laskentakäytäntöään tuotekehityskustannusten osalta siten, että markkinoilla jo olevien, pääsääntöisesti geneeristen tuotteiden tukemiseen liittyvät kustannukset on siirretty tuloslaskelmassa tutkimus- ja kehityskustannuksista myytyjen suoritteiden kuluihin. Muutos ei vaikuta raportoituihin keskeisiin tunnuslukuihin, liikevoittoon ja taseeseen, mutta pienentää aiemmin raportoituja vuoden 2008 tutkimus- ja kehityskustannuksia 13,4 miljoonaa euroa ja nostaa vastaavasti myytyjen suoritteiden kuluja.
 
1.1.2009 alkaen Easyhaler-liiketoiminta siirtyi Erityistuotteet-yksiköstä osaksi Alkuperälääkkeet-liiketoimintayksikköä. Samalla hormonikorvausvalmisteet, kuten Divina®-tuotesarja, ja toremifeeni-tuotteet, kuten Fareston®, siirtyivät puolestaan osaksi Erityistuotteet-yksikköä.
 
Vertailukausien tunnusluvut on oikaistu näiden raportointimuutosten mukaisesti. Lisäksi oikaistut keskeiset tunnusluvut aikaisemmilta kausilta on esitetty katsauksen lopussa olevassa taulukossa 'Oikaistut tunnusluvut'.
 
Toimitusjohtaja Timo Lappalaisen katsaus
"Vuosi käynnistynyt ennakoidusti"
 
"Lääkemarkkinoilla on viime aikoina tapahtunut merkittäviä muutoksia. Pitkään jatkunut tasainen kasvu on hidastunut ja kääntynyt eräillä markkinoilla jopa negatiiviseksi. Muutosten taustalla on monia seikkoja, kuten eräiden suurten tuotteiden patenttisuojan päättyminen ja geneerisen kilpailun alkaminen sekä viranomaisten toimet terveydenhuollon kustannuskasvun rajoittamiseksi. Jälkimmäisestä on esimerkkinä Suomessa huhtikuun alussa voimaan astunut viitehintajärjestelmä. Maailmanlaajuinen talouskriisi sen sijaan ei ole vielä olennaisesti vaikuttanut koko alan tai Orionin taloudelliseen tilanteeseen."
 
"Orionin alkuvuoden liikevaihto kasvoi noin 6 %. Liikevoittomme sen sijaan laski johtuen kasvaneista tutkimuskuluista ja Yhdysvalloissa meneillään olevan patenttioikeudenkäynnin aiheuttamista kustannuksista. Oikeudenkäyntikulujen kasvu johtuu lähinnä siitä, että nämä prosessit olivat alkuvuonna 2008 vasta käynnistymässä eivätkä silloin vielä aiheuttaneet olennaisia kustannuksia. Vertailukauden bruttokateprosentti oli myös poikkeuksellisen korkea ja kuluvan vuoden alun hieman matalampi kate on lähempänä viime vuosien keskimääräistä tasoa."
 
"Tutkimuskuluja nostivat erityisesti yhtiön ulkopuolella teettämät tutkimukset, joista merkittävimpiä olivat deksmedetomidiinin Euroopan myyntilupaan tähtäävä kolmannen kliinisen vaiheen ohjelma, alfa2c -reseptorin antagonistin ensimmäisen kliinisen vaiheen tutkimukset sekä prekliinisen vaiheen yhteistyö useiden kumppanien kanssa. Tutkimusorganisaatioomme alkuvuonna tehtyjen muutosten seurauksena olemme myös muuttaneet tuotekehityskulujen raportointia siten, että markkinoilla jo olevan tuotteiston tukemiseen liittyvät kustannukset on siirretty tuloslaskelmassa tutkimus- ja kehityskuluista myytyjen suoritteiden kuluihin."
 
"Tämänhetkinen arviomme yhtiön näkymistä koko vuodelle on edelleen sama kuin tilinpäätöksen julkistamisen yhteydessä 6.2.2009 annettu. Näkymäarvio perusteluineen löytyy tämän katsauksen sivuilta
5-7."
 
Katsauskauden tapahtumia
Tammikuussa Orion haastoi oikeuteen Wockhardt USA LLC ja Wockhardt Limited -yhtiöt Yhdysvalloissa puolustaakseen Stalevo®-nimistä Parkinson-lääkettä suojaavia US-patenttejaan. Yhtiöt pyrkivät tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille geneerisiä, annosvahvuudeltaan 25/200/100; 37,5/200/150 ja 50/200/200 mg:n tablettivalmisteita, joissa vaikuttavina aineina ovat karbidopa, entakaponi ja levodopa samassa suhteessa kuin Orionin Stalevo-lääkkeessä.
 
Tammikuussa Orionin yhteistoimintaneuvottelut päättyivät. Erityisesti lääketutkimuksen ja -kehityksen toimintamallin ja -rakenteen muutokseen painottuneiden yt-neuvottelujen perusteella päätettiin vähentää yhtiön palveluksesta Suomessa yhteensä noin 205 henkilöä.
 
Tammikuussa Fareston®-rintasyöpälääkkeen (toremifeeni) Euroopan valmisteyhteenvetoon lisättiin uusiin turvallisuustietoihin perustuva rajoitus, jonka mukaan lääkettä ei tule käyttää potilailla, joilla on rytmihäiriöitä tai suurentunut riski saada niitä.
 
Maaliskuussa Orion ilmoitti vetävänsä pois Stalevo-lääkkeen käyttöaiheen laajennusta koskevan EU-myyntilupahakemuksen, koska helmikuussa julkistettujen STRIDE-PD -tutkimuksesta saatujen tulosten perusteella tutkimuksen päätavoitetta ei saavutettu.
 
Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingin Messukeskuksessa 23.3.2009.
 
Maaliskuussa Orion luovutti yhteensä 44 806 kappaletta yhtiön hallussa ollutta Orion Oyj:n B-osaketta konsernin avainhenkilöiden osakekannustinjärjestelmään kuuluville ja konsernin palveluksessa oleville henkilöille vuodelta 2008 maksettavina osakepalkkioina.
 
Maaliskuun lopussa Stalevo-lääkkeen 75 mg:n ja 125 mg:n tabletit saivat myyntiluvat Euroopassa. Lanseeraus Euroopassa aloitetaan kesän 2009 aikana.
 
Tiedotustilaisuus ja puhelinkonferenssi
Tulosjulkistuksen yhteydessä järjestetään tiedotustilaisuus ja puhelinkonferenssi tänään maanantaina 27.4.2009 klo 15.00 Hotel Kämpissä, osoitteessa Pohjoisesplanadi 29. Katsauksesta alustaa englanniksi toimitusjohtaja Timo Lappalainen.
 
Tilaisuus on seurattavissa myös suorana webcast-lähetyksenä Orionin kotisivujen kautta osoitteessa www.orion.fi. Alustuksen jälkeen voi myös puhelimitse esittää kysymyksiä sekä suomeksi että englanniksi.
 
Puhelinnumerot konferenssiin osallistumiseksi ovat:
Soitettaessa Yhdysvalloista +1 866 966 5335
Muut maat +44 (0)203 023 4438
 
Webcast-tallenne tilaisuudesta on saatavilla myöhemmin samana päivänä kotisivuilla olevan linkin kautta.
 
Orionin kalenterissa vuonna 2009
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2009                           7.8.2009
Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2009                           26.10.2009
 
Taloudelliset katsaukset ja niiden oheismateriaali ovat julkaisuhetkestä lukien saatavilla osoitteesta www.orion.fi/sijoittajille. Kotisivulla olevalla lomakkeella voi myös rekisteröityä Orionin sijoittajajulkaisujen ja tiedotteiden tilaajaksi.
 
 
Lisätietoja antaa:
Talousjohtaja Jari Karlson, puh. 010 426 2883 tai gsm 050 966 2883
 
 
 
 

Taloudellinen katsaus kaudelta 1-3/2009
Liikevaihto
Orion-konsernin liikevaihto vuoden 2009 ensimmäiseltä vuosineljännekseltä oli 190,1 miljoonaa euroa (180,2 miljoonaa euroa vuoden 2008 ensimmäisellä vuosineljänneksellä) ja se kasvoi edellisen vuoden vertailukaudesta 5,5 %. Valuuttakurssien nettovaikutus oli 2,0 miljoonaa euroa positiivinen.
 
Lääkeliiketoiminnan liikevaihto tarkastelukaudelta oli 178,9 (168,5) miljoonaa euroa ja se kasvoi 6,2 %. Omaan tutkimukseen perustuvien tuotteiden osuus Lääkeliiketoiminnan liikevaihdosta oli 87,6 (77,6) miljoonaa euroa eli 49 % (46 %). Orionin Parkinson-lääkkeet, Stalevo® (karbidopa, entakaponi ja levodopa) ja Comtess®/Comtan® (entakaponi), toivat liikevaihtoa yhteensä 62,2 (52,3) miljoonaa euroa eli noin 35 % (31 %) lääkeliiketoiminnan liikevaihdosta.
 
Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevaihto oli 11,7 (12,2) miljoonaa euroa ja se laski 3,9 %. QuikRead® -tulehdustestien myynti jatkoi kasvuaan, mutta vanhemman tuotteiston myynti heikkeni edellisestä vuodesta.
 
Tulos
Lääkeliiketoiminnan liikevoitto oli 56,9 (63,1) miljoonaa euroa ja se laski vertailukaudesta 9,9 %. Bruttokateprosentti oli alkuvuonna samalla tasolla kuin viime vuosina keskimäärin, mutta selkeästi heikompi kuin vertailukautena, jolloin sitä nostivat tavanomaista korkeammaksi sekä kiinteiden tuotantokulujen sitoutuminen kasvaneisiin varastoihin että myynnin painottuminen kannattavampiin tuotteisiin. Tämän seurauksena euromääräinen bruttokate kasvoi vuodesta 2008 selkeästi liikevaihtoa hitaammin. Liikevoittoa heikensivät kasvaneet tutkimuskulut sekä Yhdysvalloissa meneillään olevien patenttioikeudenkäyntien kustannukset.
 
Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevoitto oli 2,2 (2,3) miljoonaa euroa ja se laski 4,6 %. Bruttokate parani, koska myynnin painopiste on siirtynyt keskimääräistä kannattavampiin tuotteisiin. Liikevoittoa laskivat kasvaneet panostukset tuotekehitykseen.
 
Liiketoiminnan kulut
Konsernin myynnin ja markkinoinnin kulut olivat 35,0 (35,1) miljoonaa euroa ja siten vertailukauden tasolla.
 
Tutkimus- ja kehityskulut olivat 24,1 (20,5) miljoonaa euroa ja ne kasvoivat 18,0 %. Kasvu aiheutui lisääntyneistä yhtiön ulkopuolella teetetyistä tutkimuksista, joista merkittävimpiä olivat deksmedetomidiinin Euroopan myyntilupaan tähtäävä kolmannen kliinisen vaiheen ohjelma, alfa2c -reseptorin antagonistin ensimmäisen kliinisen vaiheen tutkimukset sekä prekliinisen vaiheen yhteistyö useiden kumppanien kanssa. Sisäiset tutkimuskulut olivat vertailukauden tasolla huolimatta vuoden alussa tapahtuneesta merkittävästä henkilömäärän vähennyksestä. Tämä johtui pääosin palkkojen ja henkilösivukulujen olennaisesta kohoamisesta Suomessa edellisinä vuosina tehtyjen palkkaratkaisujen seurauksena. T&K-kulujen osuus konsernin liikevaihdosta oli 12,7 % (11,4 %). Lääketutkimuksen ja -kehityksen osuus oli 22,7 (19,4) miljoonaa euroa.
 
Tutkimusorganisaatioon alkuvuonna tehtyjen muutosten seurauksena tuotekehityskulujen raportointia on muutettu siten, että markkinoilla jo olevan, pääsääntöisesti geneerisen tuotteiston tukemiseen liittyvät kustannukset on siirretty tuloslaskelmassa tutkimus- ja tuotekehityksestä myytyjen suoritteiden kuluihin. Muutos ei vaikuta raportoituihin keskeisiin tunnuslukuihin, liikevoittoon ja taseeseen, mutta pienentää aiemmin raportoituja vuoden 2008 tutkimus- ja kehityskustannuksia 13,4 miljoonaa euroa ja nostaa vastaavasti myytyjen suoritteiden kuluja. Tutkimustoimintaa selostetaan tarkemmin Lääkeliiketoiminnan segmenttikatsauksessa.
 
Hallinnon kulut olivat 12,8 (10,3) miljoonaa euroa. Niitä kasvattivat edellisestä vuodesta lähinnä patenttioikeudenkäyntien 3,0 (0,7) miljoonan euron suuruiset kustannukset, jotka kasvoivat selkeästi vertailukaudesta, jolloin oikeudenkäyntiprosessit olivat vasta alkamassa.
 
Muut liiketoiminnan tuotot ja kulut olivat 0,6 (2,4) miljoonaa euroa ja koostuivat lähinnä valuuttakurssisuojauksista aiheutuvista eristä, joiden synnyttämä positiivinen vaikutus pieneni selvästi vertailukaudesta.
 
Konsernin voitto
Konsernin voitto ennen veroja oli 56,6 (64,1) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 0,30 (0,33) euroa. Osakekohtainen oma pääoma oli 2,32 (2,36) euroa. Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja oli 44,6 % (60,7 %) ja oman pääoman tuotto verojen jälkeen 44,9 % (49,4 %).
 
Tase ja rahoitusasema
Konsernin nettovelkaantumisaste oli -20,0 % (-27,5 %) ja omavaraisuusaste oli 43,2 % (48,4 %).
 
Konsernitaseen vieras pääoma 31.3.2009 oli 430,2 (354,0) miljoonaa euroa. Korollista velkaa oli kauden lopussa 168,7 (86,7) miljoonaa euroa, josta pitkäaikaisia lainoja oli 127,9 miljoonaa euroa. Koroton vieras pääoma sisältää myös maaliskuussa omasta pääomasta irronneet, mutta vasta huhtikuun alussa maksetut vuoden 2008 osingot.
 
Konserni nosti vuoden 2008 lopussa ja 2009 alussa pitkäaikaisia lainoja varmistaakseen maksukykynsä tilanteessa, jossa rahoitus- ja talouskriisin takia lyhytaikaisen vieraan pääoman saatavuutta on vaikea ennakoida. Vieraan pääoman kasvu heikensi hieman omavaraisuusastetta. Lainat lisäsivät konsernin kauden lopun rahavaroja, jotka olivat 234,0 (178,2) miljoonaa euroa. Nämä taseen loppusummaa kasvattaneet erät heikensivät myös sijoitetun pääoman tuottoa.
 
Konsernin rahavarat on sijoitettu vakavaraisten pankkien ja yritysten lyhytaikaisiin korkosijoitusinstrumentteihin.
 
Kassavirrat
Liiketoiminnan rahavirta kehittyi myönteisesti ja oli 43,2 (19,2) miljoonaa euroa. Liikevoitto heikkeni vertailukaudesta, mutta käyttöpääomaan sitoutui alkuvuonna 26,0 miljoonaa euroa vähemmän kuin vertailukaudella 1-3/2008.
 
Investointien rahavirta oli -8,1 (-9,0) miljoonaa euroa.
 
Rahoituksen rahavirta oli 22,3 (77,7) miljoonaa euroa. Muutos johtui siitä, että alkuvuonna nostettiin selkeästi vähemmän lainoja kuin vertailukaudella, koska pääosa konsernin rahoitustarpeista on katettu jo vuoden 2008 lopussa otetulla pitkäaikaisella velalla.
 
Investoinnit
Konsernin investoinnit olivat 5,6 (9,4) miljoonaa euroa. Aineellisten hyödykkeiden osuus oli 3,7 (6,3) miljoonaa euroa ja aineettomien 1,9 (3,1) miljoonaa euroa.
 
Näkymät vuodelle 2009
Liikevaihto nousee hieman vuodesta 2008. Orionin oman myyntiverkoston kautta tapahtuva lääkemyynti kasvaa edelleen sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Comtess/Comtan- ja Stalevo-tuotteiden maailmanlaajuinen markkinamyynti kasvaa, mutta aiempaa hitaammin. Novartikselle toimitettavien Parkinson-lääkkeiden määrän ennakoidaan hieman kasvavan.
 
Markkinointipanostukset kasvavat maltillisesti ja niiden nousu johtuu erityisesti tuotelanseerauksista. Tutkimuskulut ovat edellisen vuoden tasolla. Yhdysvalloissa meneillään olevat patenttioikeudenkäynnit jatkuvat ja niistä aiheutuvien kulujen arvioidaan olevan hieman suuremmat kuin vuonna 2008.
 
Liikevoiton arvioidaan kasvavan hieman vuodesta 2008. Maailmanlaajuisella talouskriisillä ei arvioida olevan olennaista vaikutusta tulokseen, mutta se lisää epävarmuutta kannattavuuden ennakoinnissa.
 
Tutkimus- ja kehityskulut ovat noin 90 miljoonaa euroa. Lisäksi markkinoilla jo olevien tuotteiden tukemiseen käytetään noin 10 miljoonaa euroa. Jälkimmäinen erä sisältyy nykyisin tuloslaskelmassa tuotekustannuksiin, kun aikaisemmin molemmat erät raportoitiin osana tutkimuskuluja.
 
Konsernin investoinnit ilman olennaisia yritys- tai tuotehankintoja ovat noin 45 miljoonaa euroa.
 
Näkymien perustelut
Suomessa huhtikuussa 2009 voimaan astuneen viitehintajärjestelmän ei oleteta vaikuttavan olennaisesti Orionin liiketoimintaan. Uusi järjestelmä lisää hintakilpailua tietyissä tuoteryhmissä, mutta toisaalta se avaa Orionille myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Muutoksen seurauksena yleisen markkinakasvun Suomessa odotetaan hidastuvan vuodesta 2008. Uusien tuotteiden lanseeraukset tukevat Orionin kasvua kotimaassa. Toisaalta kasvua hidastaa kova hintakilpailu, joka kohdistuu erityisesti Orionin kannalta tärkeisiin tuotteisiin eli vaihtokelpoisiin reseptilääkkeisiin.
 
Stalevo- ja Comtess/Comtan-Parkinson-lääkkeiden markkinamyynnin kasvu vuonna 2008 oli ennakoidusti hieman yli 10 %, mikä oli edellisiä vuosia hitaampaa. Kasvun odotetaan edelleen hieman hidastuvan vuoden 2009 aikana. Sekä Orionin oman myynnin että toimitusten markkinointipartneri Novartikselle ennakoidaan kehittyvän Parkinson-lääkkeiden kokonaismarkkinoiden mukaisesti. Tämänhetkisen tiedon perusteella Novartis ei jatka varastotasojensa pienentämistä vuonna 2009.
 
Koska uusien tuotteiden rekisteröinnit ja lanseeraukset ovat yli vuoden mittaisia projekteja, on niiden vaatimat resurssien lisäykset ja muut panostukset vuodelle 2009 suunniteltu pääsääntöisesti jo edellisenä vuonna.
 
Tutkimus- ja kehityskustannukset ovat varsin tarkasti ennakoitavissa. Ne syntyvät toisaalta yhtiön sisäisistä, kiinteistä eristä kuten palkoista ja toimintainfrastruktuurin ylläpidosta, ja toisaalta pitkäkestoisista kliinisistä potilaskokeista, jotka tehdään tyypillisesti useissa maissa sijaitsevilla klinikoilla. Keskeiset vuodelle 2009 suunnitellut kliiniset tutkimukset joko jatkuvat edellisestä vuodesta tai ne on jo hyvin pitkälle suunniteltu ja niiden kustannustaso on siten varsin hyvin ennakoitavissa.
 
Arviot Yhdysvalloissa meneillään olevien patenttioikeudenkäyntien kustannuksista perustuvat laadittuihin aikatauluihin ja työmääräsuunnitelmiin. Oikeudenkäynneistä aiheutuvat kustannukset riippuvat monista tekijöistä, joita on vaikea tarkkaan arvioida.
 
Näkymien toteutumiseen liittyvät lähiajan riskit ja epävarmuustekijät
Yhtiön tiedossa ei ole yksittäisiä merkittäviä vuoden 2009 tulosnäkymiin liittyviä riskitekijöitä.
 
Maailmanlaajuisen talouskriisin ei odoteta olennaisesti vaikuttavan lääkemarkkinoiden kehitykseen lyhyellä aikajänteellä, mutta se lisää epävarmuutta ja vaikeuttaa näin ennakointia. Esimerkiksi yksittäisten maiden ja asiakkaiden kohdalla maksuhäiriö- ja luottotappioriskit saattavat hieman kasvaa ja valuuttakurssien kehityksen ennakointi, erityisesti itäisen Euroopan maissa, on entistä haastavampaa.
 
Yksittäisten tuotteiden myynti ja toisaalta Orionin myynti yksittäisillä markkinoilla saattaa hieman vaihdella sen mukaan, missä määrin lääkemarkkinoilla jatkuvasti viime vuosina kiristynyt hinta- ja muu kilpailu kohdistuu nimenomaan Orionin tuotteisiin. Toimitukset Novartikselle perustuvat yhdessä etukäteen sovittuihin aikatauluihin, jotka voivat kuitenkin muuttua esimerkiksi Novartiksen vuoden kuluessa tekemien varastotasojen muutoksia koskevien päätösten seurauksena. Meneillään olevien oikeudenkäyntien ei oleteta vaikuttavan Comtan- tai Stalevo-lääkkeiden myyntiin Yhdysvalloissa vuonna 2009.
 
Valuuttakurssiriskistä suurin osa syntyy Yhdysvaltojen dollarin kurssikehityksestä. Tyypillisesti vain alle 15 % Orionin myynnistä tulee Yhdysvalloista. Muiden tärkeimpien valuuttojen, kuten Iso-Britannian punnan ja Ruotsin kruunun osalta kokonaisvaikutusta pienentää se, että Orionilla on Iso-Britanniassa ja Ruotsissa oma organisaatio ja siten myynnin lisäksi myös kustannuksia näissä valuutoissa. Tilanne on myös sama Itä-Euroopan maiden valuuttojen osalta.
 
Tutkimusprojekteihin liittyy aina epävarmuustekijöitä, jotka saattavat joko kasvattaa tai laskea arvioituja kustannuksia. Projektit saattavat edetä oletettua hitaammin tai nopeammin tai ne saatetaan keskeyttää. Meneillään olevissa kliinisissä tutkimuksissa mahdollisesti tapahtuvat muutokset heijastuvat kuitenkin kustannuksiin suhteellisen hitaasti, eikä niillä arvioida olevan olennaista vaikutusta kuluvan vuoden tulokseen. Uusien, käynnistymässä olevien tutkimusten aikataulut ja kustannukset ovat tutkimusprosessin luonteesta johtuen tiedossa jo etukäteen, eivätkä ne siten tyypillisesti aiheuta odottamattomia muutoksia ennakoituun kulurakenteeseen.
 
Taloudelliset tavoitteet ja osingonjakopolitiikka
Orion pyrkii nopeuttamaan lähivuosien liikevaihdon maltillista orgaanista kasvua tuote-, tuoteportfolio- ja yritysostojen avulla. Liikevoittoa kasvatetaan ja omavaraisuusaste pidetään vähintään 50 prosentin tasolla.
 
Orion ottaa osingonjaossaan huomioon yhtiön jakokelpoisten voittovarojen lisäksi taloudellisten tavoitteiden saavuttamisen vaatimat keskipitkän ja pitkän aikavälin investointi- ja muut rahoitustarpeet.
 
Osakkeet ja osakkeenomistajat
Orion Oyj:llä oli 31.3.2009 yhteensä 141 257 828 osaketta ja yhtiön osakepääoma oli 92 238 541,46 euroa. A-osakkeita oli 51 440 668 kappaletta ja B-osakkeita 89 817 160 kappaletta. Maaliskuun 2009 lopussa B-osakkeista oli yhtiön hallussa yhteensä 280 030 kappaletta. A- ja B- osakkeiden yhteenlaskettu äänimäärä 31.3.2009 ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli 1 118 350 490 ääntä.
 
Sekä A- että B-osake antaa osakkeenomistajalle samat oikeudet yhtiön omaisuuteen ja osingonjakoon.
 
Yhtiöjärjestyksen nojalla osakkeenomistaja voi vaatia A-osakkeidensa muuntamista B-osakkeiksi. Vuoden 2009 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana ei tehty osakemuuntoja.
 
Orionin A- ja B-osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä suurten yhtiöiden ryhmässä, terveydenhuollon toimialaluokassa tunnuksilla ORNAV ja ORNBV. Kaupankäynti yhtiön molemmilla osakkeilla alkoi 3.7.2006 ja tietoja kaupankäynnistä yhtiön osakkeilla on saatavilla tästä päivämäärästä alkaen. Yhtiön osakkeiden markkina-arvo 31.3.2009 ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli 1 536,1 miljoonaa euroa.
 
Osakkeiden äänioikeudet
Jokainen A-osake oikeuttaa äänestämään yhtiökokouksessa kahdellakymmenellä (20) äänellä ja jokainen B-osake yhdellä (1) äänellä. Yhtiökokouksessa osakkeenomistaja ei kuitenkaan saa äänestää suuremmalla äänimäärällä kuin mitä 1/20 yhtiökokouksessa edustettujen eri osakelajeihin kuuluvien osakkeiden yhteenlaskettu äänimäärä on. Yhtiöllä itsellään ja Orionin Eläkesäätiöllä ei ole äänioikeutta Orion Oyj:n yhtiökokouksessa.
 
Hallituksen valtuutukset osakkeiden luovuttamiseksi
Orion Oyj:n hallituksella on 23.3.2009 pidetyn yhtiökokouksen antama valtuutus luovuttaa yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Valtuutus on voimassa vuoden 2010 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Hallituksella ei ole valtuutusta korottaa osakepääomaa eikä laskea liikkeelle optio- tai vaihtovelkakirjalainaa tai optio-oikeuksia.
 
Maaliskuussa Orion luovutti yhteensä 44 806 kappaletta yhtiön hallussa olleita Orion Oyj:n B-osakkeita konsernin avainhenkilöiden osakekannustinjärjestelmään kuuluville ja konsernin palveluksessa oleville henkilöille vuodelta 2008 maksettavina osakepalkkioina. Luovutus perustuu yhtiökokouksen 25.3.2008 antamaan valtuutukseen. Luovutettujen osakkeiden osakekohtainen luovutushinta on 11,97 euroa, joka on B-osakkeen kaupankäyntimäärällä painotettu keskikurssi 5.3.2009. Luovutettujen osakkeiden luovutushinta oli yhteensä 536 417,43 euroa.
 
Luovutuksen jälkeen Orionin hallussa on 280 030 kappaletta yhtiön omia B-osakkeita.
 

Omistuspohja
Orionilla oli maaliskuun 2009 lopussa kaikkiaan 44 414 rekisteröityä osakkeenomistajaa, joista yksityishenkilöitä oli 94,0 %. Heidän omistuksessaan oli koko osakekannasta 48,8 % ja kaikista äänistä 59,3 %. Hallintarekisteröityjä osakkeita oli 34,0 miljoonaa kappaletta. Niiden osuus kokonaisosakemäärästä oli 24,0 % ja 5,8 % yhteenlasketuista äänistä.
 
Orionin hallussa oli maaliskuun 2009 lopussa 280 030 kappaletta yhtiön omia B-osakkeita. Niiden osuus yhtiön koko osakekannasta on 0,2 % ja yhteenlasketusta äänimäärästä 0,03 %.
 
Orionin tietoon ei tullut tarkastelukauden aikana uusia tahoja, joiden omistus yhtiön osakepääomasta tai sen äänimäärästä ylittää arvopaperimarkkinalain mukaisen liputuskynnyksen.
 
Yhtiökokouksen päätöksiä
Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingin Messukeskuksessa 23.3.2009. Yhtiökokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen 10 §:n ja osakeyhtiölain 5 luvun 3 §:n mukaisten asioiden lisäksi ehdotukset, jotka koskivat muutoksia yhtiöjärjestykseen sekä hallituksen valtuutusta omien osakkeiden luovuttamiseen.
 
Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Yhtiökokous vahvisti yhtiön ja konsernin tilinpäätöksen per 31.12.2008. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2008.
 
Osakekohtainen osinko 0,95 euroa
Osingon määräksi päätettiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti 0,95 euroa osaketta kohden. Osingonjaon täsmäytyspäivä oli 26.3.2009 ja maksupäivä 2.4.2009.
 
Hallituksen jäsenet ja puheenjohtaja
Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin seitsemän. Hallituksen jäseniksi seuraavalle toimikaudelle valittiin uudelleen Eero Karvonen, Matti Kavetvuo, Leena Palotie, Vesa Puttonen, Hannu Syrjänen ja Jukka Ylppö sekä uutena jäsenenä Sirpa Jalkanen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Matti Kavetvuo.
 
Hallituksen palkkiot
Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 72 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajalle 49 000 euroa ja hallituksen jäsenelle 36 000 euroa. Lisäksi hallituksen puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 1 200 euroa kokoukselta, hallituksen varapuheenjohtajalle 900 euroa kokoukselta ja hallituksen jäsenelle 600 euroa kokoukselta. Hallituksen puheenjohtajan puhelinetu ja kaikkien hallituksen jäsenten matkakustannusten korvaaminen jatkuvat aiemman käytännön mukaisesti. Edellä mainitut kokouspalkkiot maksetaan myös hallituksen asettamien valiokuntien puheenjohtajille ja jäsenille.
 
Edellä mainitut vuosipalkkiot maksetaan 60-prosenttisesti rahana ja 40-prosenttisesti yhtiön osakkeina siten, että 3.4.2009 hankittiin Orion Oyj:n B-osakkeita pörssistä hallituksen puheenjohtajalle 28 800 eurolla, hallituksen varapuheenjohtajalle 19 600 eurolla ja hallituksen jäsenelle 14 400 eurolla. Rahana maksettava osa vuosipalkkiosta, joka vastaa suunnilleen ennakonpidätykseen tarvittavaa määrää, maksettiin 24.4.2009. Vuosipalkkiot kattavat hallituksen koko toimikauden.
 
Tilintarkastajan valinta ja palkkio
Tilintarkastajaksi seuraavalle toimikaudelle valittiin PricewaterhouseCoopers Oy KHT-yhteisö. Tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun mukaan.
 
Yhtiöjärjestyksen 9, 10 ja 12 §:ien muuttaminen
Yhtiön yhtiöjärjestyksen 9, 10 ja 12 §:iä muutettiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Muutosten pääasiallinen sisältö on seuraava:
  • Yhtiöjärjestyksen 9 §:stä poistetaan varatilintarkastajaa koskevat kohdat. Muutoksen jälkeen yhtiössä on vain yksi tilintarkastaja, jonka tulee olla KHT-yhteisö.
  • Yhtiöjärjestyksen 10 §:n 7-kohdassa muutetaan tilintarkastajia koskeva monikkomuoto yksikkömuotoon ja 10-kohdasta poistetaan maininta varatilintarkastajasta.
  • Yhtiöjärjestyksen 12 § muutetaan siten, että yhtiökokouskutsu on toimitettava viimeistään 21 päivää ennen yhtiökokousta.
 
Muutokset rekisteröitiin kaupparekisteriin 14.4.2009.
 
Valtuutus omien osakkeiden luovuttamiseen
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta hallituksen ehdotuksen mukaisin ehdoin.
 
Henkilöstö
Orionin yhteistoimintaneuvottelut, jotka painottuivat erityisesti lääketutkimuksen ja -kehityksen toimintamallin ja -rakenteen muutokseen, saatiin päätökseen tammikuun alussa. Neuvottelujen perusteella päätettiin vähentää yhtiön palveluksesta Suomessa yhteensä noin 205 henkilöä, joista irtisanomisen kautta noin 175 ja eläke- ja muin järjestelyin noin 30 henkilöä.
 
Orion-konsernin keskimääräinen henkilömäärä vuoden 2009 ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 3 227 (3 194). Alkuvuoden lukuun sisältyy myös henkilöitä, jotka irtisanottiin vuoden 2009 alussa, mutta heidän irtisanomisaikansa ei ole vielä päättynyt. Maaliskuun lopussa konsernin palveluksessa oli yhteensä 3 200 (3 203) henkilöä, joista Suomessa työskenteli 2 641 (2 698) henkilöä ja Suomen ulkopuolella 559 (506) henkilöä. Henkilöstömäärän kasvu Suomen ulkopuolisissa yksiköissä johtui suurelta osin Itä-Euroopan myyntiorganisaation vahvistamisesta vuoden 2008 kuluessa.
 
Palkat ja muut henkilöstökulut tammi-maaliskuulta olivat yhteensä 41,7 (40,0) miljoonaa euroa.
 
Oikeudenkäynnit ja vahingonkorvausvaatimukset
Oikeudenkäynnit Wockhardt-yhtiöitä vastaan
Orion Oyj on aloittanut 13.9.2007, 8.12.2008 ja 15.1.2009 patenttiloukkausoikeudenkäynnit Yhdysvalloissa geneeristen lääkkeiden liiketoimintaa harjoittavia Wockhardt-konserniin kuuluvia yhtiöitä vastaan puolustaakseen Yhdysvalloissa voimassa olevia patenttejaan nro 5,446,194; 5,135,950 ja 6,500,867.
 
Wockhardt-yhtiöt pyrkivät tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille entakaponia sisältävän geneerisen tablettivalmisteen, jonka annosvahvuus on 200 mg kuten Orionin Comtan-nimisessä alkuperälääkkeessä. Lisäksi kyseiset yhtiöt pyrkivät tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille geneeriset, annosvahvuuksiltaan 12,5/200/50; 25/200/100; 37,5/200/150 ja 50/200/200 mg:n tablettivalmisteet, joissa vaikuttavina aineina ovat karbidopa, entakaponi ja levodopa samassa suhteessa kuin Orionin Stalevo- lääkkeessä. Oikeudenkäyntien ensimmäisten istuntopäivien on määrätty alkavan 16.11.2009.
 
Oikeudenkäynnit Sun-yhtiöitä vastaan
Orion Oyj on aloittanut 13.11.2007, 7.2.2008 ja 12.11.2008 patenttiloukkausoikeudenkäynnit Yhdysvalloissa Sun-konserniin kuuluvia yhtiöitä vastaan puolustaakseen Yhdysvalloissa voimassa olevia patenttejaan nro 6,500,867 ja 5,446,194.
 
Sun Pharmaceutical Industries Limited pyrkii tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille Stalevo-lääkkeen geneeriset versiot (annosvahvuudet 25/100/200 ja 37,5/150/200 mg, vaikuttavat aineet karbidopa, levodopa ja entakaponi). Sun Pharma Global, Inc. pyrkii tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille geneerisen version Orionin Comtan-nimisestä alkuperälääkkeestä.
 
Orionin lisenssikumppani Novartis markkinoi edellä käsiteltyjä Parkinsonin taudin hoitoon käytettyjä valmisteita yksinoikeudella Yhdysvalloissa. Oikeudenkäyntien johdosta mainittuja lääkkeitä koskevan geneerisen kilpailun toteutuminen ei ole varmaa eikä siitä ole välitöntä uhkaa.
 
Liiketoimintakatsaukset kaudelta 1-3/2009
Lääkeliiketoiminta
Katsaus ihmislääkemarkkinoihin
Orionille tärkein yksittäinen markkina-alue on Suomi. Suomen Lääkedatan tilastoinnin mukaan ihmislääkkeiden tukkumyynti Suomessa vuoden 2009 ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli yhteensä 466,3 miljoonaa euroa ja se laski 1,1 % edellisen vuoden vertailukaudesta. Pakkausmäärällisesti markkinan kokonaismyynti laski 6,7 %. Apteekkien lääkeostot laskivat 0,4 % ja sairaaloiden lääkeostot laskivat 3,3 %. Reseptilääkkeiden tukkumyynti koko markkinalla laski 1,3 %, samalla kun itsehoitotuotteiden tukkumyynti kasvoi 0,5 %.
 
Orionin asema Suomen johtavana lääkemarkkinoijana vahvistui edelleen. Suomen Lääkedatan tilastoinnin mukaan Orionin ihmislääkkeiden tukkumyynti Suomessa tammi-maaliskuulta 2009 oli yhteensä 45,2 miljoonaa euroa ja se kasvoi 0,4 %. Orionin myynti kasvoi hieman kokonaismarkkinan laskiessa. Yhtiön myynnin kehitystä edesauttoi nopeasti uudistuva tuotteisto. Orionin markkinaosuus oli 9,7 % (9,6 %), joka oli 2,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin toiseksi suurimmalla yhtiöllä. Orionin markkina-asemaa vahvistaa yhtiön laaja itsehoitotuotteisto sekä nopeasti uudistuva geneerinen tuotteisto.
 
Orionille keskeisten Parkinsonin taudin hoitoon käytettyjen lääkkeiden vähittäismyynti vuonna 2008 oli IMS Healthin lääkemyyntitilastojen mukaan Yhdysvalloissa 1 046 (1 051) miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria ja se pieneni 0,5 % edellisestä vuodesta. Vuotta aikaisemmin vastaava kasvu oli vielä noin 27 %. Markkinakasvun merkittävä hidastuminen johtui suurimman tuotteen, erään dopamiiniagonistin patenttisuojan päättymisestä ja siitä seuranneesta geneerisestä kilpailusta. Euroopan viisi suurinta Parkinsonin taudin lääkemarkkinaa olivat Saksa, Iso-Britannia, Ranska, Espanja ja Italia. Niiden yhteenlaskettu Parkinson-lääkkeiden vähittäismyynti vuonna 2008 oli 869 (804) miljoonaa euroa, ja keskimääräinen markkinakasvu oli 8,1 %.
 
Orionin Parkinson-lääkkeiden myynti kehittyi edelleen suotuisasti ja kokonaismarkkinan kasvua selvästi nopeammin. IMS Healthin lääkemyyntitilastojen mukaan Orionin Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu markkinamyynti syyskuuhun 2008 päättyneeltä 12 kk:n jaksolta oli 461 miljoonaa euroa (428 miljoonaa euroa vuonna 2007). Yhdysvalloissa Orionin Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu tukkumyynti vuonna 2008 oli 200,1 (177,4) miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria ja se kasvoi edellisestä vuodesta 12,8 %. Orionin Parkinson-lääkkeiden markkinaosuus Yhdysvalloissa on noin 16 %. Euroopan viidellä suurimmalla Parkinson-lääkkeiden markkinalla Orionin Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu tukkumyynti vuonna 2008 oli 146,1 (133,5) miljoonaa euroa ja se kasvoi 9,4 % edellisestä vuodesta. Orionin Parkinson-lääkkeiden keskimääräinen markkinaosuus näillä viidellä markkinalla on noin 16 %.
 
Lääkeliiketoiminnan liikevaihto ja tulos
Lääkeliiketoiminnan liikevaihto tammi-maaliskuulta 2009 oli 178,9 (168,5) miljoonaa euroa ja se kasvoi 6,2 %. Lääkeliiketoiminnan liikevoitto oli 56,9 (63,1) miljoonaa euroa ja se laski 9,9 %. Lääkeliiketoiminnan liikevoitto oli 31,8 % (37,4 %) segmentin liikevaihdosta.
 
Alkuperälääkkeet
Alkuperälääkkeet-tulosyksikön liikevaihto tammi-maaliskuulta 2009 oli 81,5 (70,5) miljoonaa euroa ja se kasvoi 15,6 %.
 
Orionin Parkinson-lääkkeiden yhteenlaskettu liikevaihto vuoden 2009 ensimmäiseltä vuosineljännekseltä oli 62,2 (52,3) miljoonaa euroa. Se kasvoi 18,9 % ja muodosti lääkeliiketoiminnan liikevaihdosta 35 % (31 %). Stalevo- ja Comtan-toimituksista Novartikselle muodostunut liikevaihto oli yhteensä 40,0 (29,3) miljoonaa euroa, mikä oli 36,7 % enemmän kuin vertailukaudella. Orionin oman myyntiorganisaation liikevaihto Stalevo- ja Comtess-lääkkeistä oli yhteensä 22,2 (23,0) miljoonaa euroa ja se laski 3,6 %. Stalevo-lääkkeen myynti oman myyntiverkoston kautta oli 17,2 (15,7) miljoonaa euroa ja se kasvoi 9,3 %. Euromääräistä myyntiä on hidastanut Iso-Britannian punnan ja Ruotsin kruunun kurssien heikkeneminen.
 
Maaliskuun lopussa Stalevo-lääkkeen 75 mg:n ja 125 mg:n tabletit saivat myyntiluvat Euroopassa, ja lanseeraus aloitetaan kesän 2009 aikana. Yhdysvalloissa vastaavat annosvahvuudet lanseerattiin jo lokakuussa 2008.
 
Orionilla on meneillään patenttiloukkausoikeudenkäyntejä Yhdysvalloissa sekä Wockhardt-yhtiöitä että Sun-yhtiöitä vastaan. Yhtiöt pyrkivät tuomaan Yhdysvaltojen markkinoille geneeriset versiot Orionin Comtan- ja Stalevo-lääkkeistä.
 
Astman ja keuhkoahtaumataudin hoitoon käytetyt Easyhaler®-lääkkeet siirtyivät vuoden alussa Erityistuotteet-yksiköstä osaksi Alkuperälääkkeet-tulosyksikköä. Samassa yhteydessä hormonikorvausvalmisteet, kuten Divina-sarja, ja toremifeeni-tuotteet, kuten Fareston, siirtyivät puolestaan osaksi Erityistuotteet-tulosyksikköä.
 
Easyhaler-tuoteperheen yhteenlaskettu liikevaihto tammi-maaliskuulta 2009 oli 6,4 (4,5) miljoonaa euroa ja se kasvoi 42,4 %. Myynti on kehittynyt suotuisasti esimerkiksi Saksassa ja Turkissa. Espanjassa ensimmäiset Easyhaler-valmisteet lanseerattiin tammikuussa. Vuoden alussa Easyhaler-tuotteiden myyntioikeudet Iso-Britanniassa siirtyivät takaisin Orionille.
 
Erityistuotteet
Geneerisistä eli patenttisuojattomista reseptilääkkeistä ja itsehoitotuotteista muodostuvan Erityistuotteet-tulosyksikön liikevaihto tammi-maaliskuulta 2009 oli 66,1 (66,5) miljoonaa euroa ja se laski 0,7 % edellisen vuoden vertailukaudesta.
 
Suomessa Orionin markkina-asemaa on tukenut nopeasti uudistuva tuotteisto reseptilääkkeiden ja käsikauppavalmisteiden osalta. Uusista tuotteista erityisesti psyykenlääke Ketipinor® (ketiapiini) on menestynyt hyvin. Alkuvuodesta Orion on jälleen lanseerannut lukuisia uusia tuotteita kuten esimerkiksi kolesterolia alentavan Atorvastatin Orion® (atorvastatiini) -lääkkeen.
 
Orionin ihmislääkkeiden liikevaihto itäisessä Euroopassa vuoden 2009 ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 8,1 (8,1) miljoonaa euroa. Erityistuotteet-tulosyksikkö muodosti valtaosan alueen myynnistä. Liikevaihdon euromääräistä kasvua on kuitenkin hidastanut alueen maiden valuuttakurssien voimakas heikentyminen.
 
Fareston®-rintasyöpälääkkeen (toremifeeni) Euroopan valmisteyhteenvetoon on lisätty uusiin turvallisuustietoihin perustuva rajoitus, jonka mukaan lääkettä ei tule käyttää potilailla, joilla on rytmihäiriöitä tai suurentunut riski saada niitä. Toistaiseksi tällä ei ole ollut vaikutusta lääkkeen myyntiin, joka on kasvanut vertailukaudesta.
 
Eläinlääkkeet
Eläinlääkkeet-tulosyksikön liikevaihto tammi-maaliskuulta 2009 oli 15,2 (16,6) miljoonaa euroa ja se laski 8,3 % edellisen vuoden vertailukaudesta. Tulosyksikön liikevaihdosta 32 % (45 %) muodostui eläinrauhoitteista: Dexdomitor® (deksmedetomidiini), Domitor® (medetomidiini), Domosedan® (detomidiini) ja Antisedan® (atipametsoli), joiden liikevaihto laski 33,5 %. Eläinrauhoitteiden myyntiä on laskenut patenttien päättymisestä johtuva geneerinen kilpailu Euroopassa.
 
Orion nousi alkuvuodesta Suomessa myös eläinlääkkeiden markkinajohtajaksi, lähes 21 %:n markkinaosuudella. Suomen eläinlääkemarkkina kasvoi 6,6 % tammi-maaliskuussa 2009 verrattuna edellisen vuoden vastaavaan kauteen. Orionin eläinlääkkeiden liikevaihto kotimaassa kasvoi vastaavasti 8,6 %. Myynnin vahva kehitys johtui pääosin laajasta tuotteistosta ja pitkäaikaisesta toiminnasta Suomen eläinlääkemarkkinalla.
 
Fermion
Lääkkeiden vaikuttavia aineita tuottavan Fermion-tulosyksikön liikevaihto vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 11,1 (8,9) miljoonaa euroa ja se kasvoi 24,9 % edellisen vuoden vertailukaudesta. Hyvää kehitystä on osaltaan auttanut myös Yhdysvaltojen dollarin vahvistuminen vertailukauteen nähden. Fermionin liikevaihdosta on eliminoitu konsernin sisäisen liiketoiminnan vaikutus eli Fermionin lääkeainetoimitukset Orionin omaan käyttöön.
 
Kymmenen suurinta lääkevalmistetta
Orionin kymmenen myynniltään suurimman lääkevalmisteen liikevaihto tammi-maaliskuulta 2009 oli 95,1 (86,0) miljoonaa euroa ja se kasvoi 10,6 %. Niiden osuus lääkeliiketoiminnan kokonaisliikevaihdosta oli noin 53 % (51 %). Stalevo-lääkkeen liikevaihto kasvoi 22,1 % ja sen osuus koko Lääkeliiketoiminnan liikevaihdosta oli 24 % (21 %). Stalevo-toimitukset Novartikselle kasvoivat 32,6 % ja Comtan-toimitukset puolestaan 44,3 %. Nopeimmin kasvoivat tehohoitorauhoite Precedex® (deksmedetomidiini), Easyhaler-tuoteperhe ja rintasyöpälääke Fareston® (toremifeeni). Simdax® (levosimendaani) -sydänlääkkeen myynnin lasku johtui lähinnä markkinointipartneri Abbottin ostojen ajoituksesta.
 
Omaan tutkimukseen perustuvat tuotteet
Omaan tutkimukseen perustuvien tuotteiden liikevaihto tammi-maaliskuulta 2009 oli 87,6 (77,6) miljoonaa euroa ja se kasvoi 12,9 % vertailukaudesta. Näiden tuotteiden osuus lääkeliiketoiminnan liikevaihdosta oli noin 49 % (46 %).
 
Tutkimus- ja kehitystoiminta
Konsernin tutkimus- ja kehitysmenot olivat 24,1 (20,5) miljoonaa euroa, josta lääkeliiketoiminnan osuus oli 22,7 (19,4) miljoonaa euroa. Konsernin tutkimus- ja kehitysmenojen osuus konsernin liikevaihdosta oli 12,7 % (11,4 %).
 
Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, tehohoito, onkologiset hoidot sekä Easyhaler-keuhkolääkkeiden tutkimus. Lääketutkimuksen ja -kehityksen uudistettu toimintamalli mahdollistaa aikaisempaa joustavamman toimintatavan ja kustannusrakenteen, jolla Orion varautuu varmistamaan toimintaedellytyksensä ja kilpailukykynsä myös jatkossa. Yhtiö suuntaa lisää panostusta sekä yliopistojen että muiden lääkeyhtiöiden kanssa tehtävään aikaisen vaiheen tutkimus- ja kehitysyhteistyöhön ja toisaalta jakaa kustannuksia kliinisissä vaiheissa muiden toimijoiden kanssa. Näin Orion mahdollistaa uusien tutkimusprojektien määrän kasvun ja vahvistaa strategista kyvykkyyttään toimia jatkossakin uusia lääkkeitä tarjoavana, lääketutkimusta ja -kehitystä tekevänä yrityksenä.
 
Orionin yhteistyössä Novartiksen kanssa tekemän STRIDE-PD -tutkimuksen tulosten perusteella Stalevo-hoidolla ei voida viivästyttää Parkinson-potilaiden tahattomien liikkeiden eli dyskinesioiden ilmenemistä. STRIDE-PD -tutkimus oli suunniteltu erityisesti käyttöaiheen laajentamiseksi varhaisen vaiheen Parkinsonin taudin hoitoon Euroopassa. Tulosten perusteella Orion veti pois Stalevo-lääkkeen käyttöaiheen laajennusta koskevan EU-myyntilupahakemuksen. Hakuprosessi käyttöaiheen laajentamiseksi on edelleen vireillä Yhdysvalloissa. Tämä hakemus perustuu Orionin markkinointipartneri Novartiksen kahdeksassa maassa Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa tekemän FIRST-STEP -tutkimuksen myönteisiin tuloksiin. Stalevo on nykyisin hyväksytty pidemmälle edenneen Parkinsonin taudin hoitoon.
 
Orion kehittää yhteistyössä Novartiksen kanssa Stalevo-Parkinson-lääkettä Japanin markkinoille.
 
Tehohoitorauhoite deksmedetomidiinilla ovat meneillään kolmannen kliinisen vaiheen potilastutkimukset pitkäaikaisena, yli 24 tunnin infuusiona. Tarkoituksena on saada lääke rekisteröidyksi EU:ssa. Deksmedetomidiinin tehoa ja turvallisuutta verrataan MIDEX-tutkimuksessa midatsolaamiin ja PRODEX-tutkimuksessa propofoliin. Molempiin tutkimuksiin on suunniteltu rekrytoitavan 500 potilasta. Alustavia tuloksia kesällä 2007 alkaneesta ohjelmasta odotetaan kesällä 2010. Lääke on jo markkinoilla mm. Yhdysvalloissa ja Japanissa tehohoitopotilaiden rauhoitteena, jota voidaan käyttää korkeintaan 24 tunnin pituisena infuusiona.
 
LEVET-ohjelmassa tutkitaan suun kautta annosteltavan levosimendaanin tehoa koirien sydänsairauksien hoidossa tavoitteena myyntiluvat sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.
 
Easyhaler -tuoteperheeseen on kehitteillä uusi budesonidi-formoteroli -yhdistelmävalmiste, jossa budesonidi hoitaa limakalvotulehdusta ja formoteroli toimii puolestaan pitkävaikutteisena, keuhkoputkia avaavana lääkeaineena.
 
Alfa2c -reseptorin antagonistin tutkimukset ovat ensimmäisessä kliinisessä vaiheessa. Tämän lääkeaihion prekliininen profiili sopii esimerkiksi skitsofrenian tai Alzheimerin taudin oireiden hoitoon.
 
Orion selvittää alustavissa ensimmäisen kliinisen vaiheen tutkimuksissa suun kautta annosteltavan levosimendaanin käyttömahdollisuuksia aivohalvauksen hoidossa ihmisillä.
 
Varhaisen vaiheen tutkimuksessa on meneillään useita projekteja, joissa tutkimuskohteina ovat muun muassa selektiiviset androgeenireseptorin modulaattorit (SARM), eturauhassyöpä, neuropaattinen kipu, Parkinsonin tauti ja tehohoidon eri käyttöalueet.
 
Diagnostiikkaliiketoiminta
Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevaihto tammi-maaliskuulta 2009 oli 11,7 (12,2) miljoonaa euroa ja se laski 3,9 % edellisen vuoden vertailukaudesta. Monien ikääntyvien tuoteryhmien myynnin kehitys jäi vertailukauden tasosta. Myös kastolevytestien myynti oli hieman vertailukautta vaimeampaa.
 
Päätuotteina jatkoivat QuikRead®-testit, joiden myynti kehittyi edelleen hyvin. Testejä käytetään mm. tulehduksen osoittamiseen verinäytteen CRP-arvon ja nielunäytteen streptokokki A -bakteerin perusteella. Myös QuikRead-laitekanta lääkäreiden vastaanotoilla ja kliinisissä laboratorioissa jatkoi kasvuaan, mikä puolestaan luo vakaata kasvupohjaa reagenssien kysynnälle jatkossa.
 
Liikevoitto, joka oli 2,2 (2,3) miljoonaa euroa, laski 4,6 %. Myynnin painottuminen kannattavampaan tuotteistoon nosti bruttokatetta. Liikevoitto kuitenkin pieneni johtuen kasvaneista panostuksista tuotekehitykseen.
 
 
 
 
 
 
 
Espoossa 27.4.2009
 
 
Orion Oyj:n hallitus
 
 
 
Orion Oyj
 
 
 
Timo Lappalainen                                                                                    Jari Karlson
Toimitusjohtaja                                                                                                             Talousjohtaja
 
 

Taulukko-osa
 
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA
 
1) Osakekohtainen tulos on laskettu emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta. Yhtiöllä ei ole eriä, jotka voisivat laimentaa osakekohtaista tulosta.
.
KONSERNITASE
 

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
 
 

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
 
 

AINEELLISTEN KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET
 
 
MUIDEN AINEETTOMIEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET
 
 
VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET
 
 
JOHDANNAISSOPIMUKSET
 
 
LIIKETOIMET LÄHIPIIRIIN KUULUVIEN KANSSA
 
 

Segmenttikohtaiset tiedot
 
LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN
 
LIIKEVOITTO LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN
 
 
LIIKEVAIHTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
 
LIIKEVOITTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
 
LIIKEVAIHDON MAANTIETEELLINEN JAKAUMA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
 

Liiketoimintakatsaukset
 
LÄÄKELIIKETOIMINNAN AVAINLUKUJA
 
 
ORIONIN 10 MYYDYIMMÄN LÄÄKEVALMISTEEN LIIKEVAIHTO
 
 
DIAGNOSTIIKKALIIKETOIMINNAN AVAINLUKUJA
 
 

Tietoja Orion Oyj:n osakkeista
 
OSAKKEIDEN PERUSTIEDOT 31.3.2009
 
Sekä A- että B-osake antaa osakkeenomistajalle samat oikeudet yhtiön omaisuuteen ja osingonjakoon.
 
 
TIETOJA KAUPANKÄYNNISTÄ 1.1.-31.3.2009
 
 
OSAKEKOHTAISIA TUNNUSLUKUJA
 
 

Liitteet
Konsernin rakenne
Orion-konsernin emoyhtiö on Orion Oyj. Konsernissa on kaksi liiketoiminta-aluetta eli toimintasegmenttiä ja viisi tulosyksikköä:
  •          Lääkeliiketoiminta
  • o        Alkuperälääkkeet (patenttisuojatut reseptilääkkeet)
    o        Erityistuotteet (patenttisuojattomat, geneeriset reseptilääkkeet ja itsehoitotuotteet)
    o        Eläinlääkkeet (lääkkeet ja hoitotuotteet tuotanto- ja lemmikkieläimille)
    o        Fermion (lääkkeiden vaikuttavat aineet)
  •          Diagnostiikkaliiketoiminta
  • o        Orion Diagnostica (diagnostiset testit).
     
    Katsauksen laatimisperiaatteet
    Orion-konsernin osavuosikatsaus on laadittu IAS 34, Osavuosikatsaukset sekä konsernin vuoden 2008 tilinpäätöksessä esitettyjen laatimisperiaatteiden mukaisesti. Lisäksi 1.1.2009 on otettu käyttöön seuraavat standardimuutokset:
    • IFRS 8, Toimintasegmentit. Konsernin toimintasegmentit perustuvat konsernin sisäiseen organisaatiorakenteeseen ja sisäiseen taloudelliseen raportointiin. Johtoryhmä seuraa liiketoimintaa sekä tuotteiden pohjalta että maantieteellisesti. Standardimuutos ei ole vaikuttanut konsernin segmenttijakoon. Toimintasegmentit ovat Lääkeliiketoiminta ja Diagnostiikkaliiketoiminta. Raportoinnin maantieteelliset alueet ovat Suomi, Skandinavia, Muu Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Muut maat.
    • IAS 1, Tilinpäätöksen esittäminen. Konserni on ottanut käyttöön Laajan tuloslaskelman, joka esitetään yhtenä laskelmana. Standardin muutos on lisäksi huomioitu oman pääoman muutoslaskelman esittämistavassa.
     
    Seuraavia, vuonna 2009 voimaan tulleita standardeja ja tulkintoja on sovellettu tilikaudella. Näiden standardien ja tulkintojen soveltamisella ei kuitenkaan ole ollut olennaista vaikutusta konsernitilinpäätökseen:
    • IAS 23 (Muutos), Vieraan pääoman menot. Ehdot täyttäviin hyödykkeisiin liittyvien vieraan pääoman menot aktivoidaan osaksi hyödykkeen hankintamenoa.
    • IFRS 2, Osakeperusteiset maksut.
    • IFRIC 11, IFRS 2, Konsernin ja omia osakkeita koskevat liiketoimet.
     
    Katsauskauden sovelletut periaatteet ja laskentamenetelmät ovat saatavilla Orionin kotisivulla osoitteessa www.orion.fi/sijoittajlle.
     
    Tämän katsauksen tietoja ei ole tilintarkastettu.
     
    Suluissa olevat luvut ovat edellisvuoden vertailukaudelta. Osakekohtaiset tunnusluvut on osakeantioikaistu. Kaikki katsauksen luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.
     
     

    TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERUSTEET
     
     

    OIKAISTUT TUNNUSLUVUT
     
     
     
     
    Julkaisija:
    Orion Oyj
     
     
     
     
     
     
    Orion on innovatiivinen eurooppalainen lääke- ja diagnostiikkayritys, joka painottaa liiketoiminnassaan lääkehoitojen ja diagnostisten testien kehittämistä globaaleille markkinoille. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, tehohoito ja onkologiset hoidot.
     
    Konsernin liikevaihto vuodelta 2008 oli 710,7 miljoonaa euroa ja tutkimukseen ja kehitykseen yhtiö panosti 90,0 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa vuoden 2008 lopussa oli 3 309 henkilöä, joista Suomessa työskenteli 2 729 henkilöä. Orionin osakkeet ovat listattuina NASDAQ OMX Helsingissä.