Siirry pääsisältöön

Orionin hallituksen päätös omien osakkeiden hankinnasta

Päätöksen mukaan yhtiö hankkii enintään 350.000 kpl yhtiön B-osaketta. Osakkeiden hankinta aloitetaan aikaisintaan viikon kuluttua tämän pörssitiedotteen julkistamisesta.
  
Orion Oyj:n 2.4.2007 pidetty varsinainen yhtiökokous on valtuuttanut yhtiön hallituksen päättämään enintään 2.400.000 yhtiön oman B-osakkeen hankkimisesta.  Kokouksessaan 6.8.2007 hallitus päätti saamansa valtuutuksen nojalla hankkia enintään 350.000 kpl Orion Oyj:n B-osaketta.
 
Päätöksen mukaan osakkeiden hankinta toteutetaan yhtiökokouksen antaman valtuutuksen ehtojen mukaisesti. Osakkeiden hankinta aloitetaan aikaisintaan viikon kuluttua siitä, kun tämä päätös on julkistettu pörssitiedotteella.
 
Osakkeet hankitaan vapaalla omalla pääomalla muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osak­keiden suhteessa Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeet hankitaan ja maksetaan Helsingin Pörssin ja Suomen Arvopaperi­keskus Oy:n sääntöjen mukaisesti.
 
Osakkeet hankitaan käytettäväksi osana Orion-konsernin johtohenkilöiden osakekannustinjärjestelmän 2007 toteuttamista. Osakkeiden suunnattuun hankkimiseen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska osakekannustinjärjestelmän tarkoituksena on sitouttaa ja kannustaa järjestelmään kuuluvat konsernin avainhenkilöt työskentelemään pitkäjänteisesti yhtiön ja sen osakkeenomistajien edun mukaisesti.
 
Omien osakkeiden hankintavaltuutuksen ehdot ovat tämän tiedotteen liitteenä.  Ehdot on julkistettu Orion Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätöksiä koskevassa pörssitiedotteessa 2.4.2007.
 
Orion Oyj:n tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2006 sekä tähän mennessä julkaistut osavuosikatsaukset vuodelta 2007 ovat osakeyhtiölain mukaisina asiakirjoina saatavilla Orion Oyj:n kotisivulla www.orion.fi.
 
 
Orion Oyj
 
 
 
Jukka Viinanen                           Olli Huotari
Toimitusjohtaja                           Johtaja, Esikuntatoiminnot
 
 
 
 
Yhteyshenkilöt:
Olli Huotari, Johtaja, Esikuntatoiminnot, puh. 010 426 3054
Anne Allo, viestintäjohtaja, puh. 050 966 3735
 
 
Liitteenä:
Orion Oyj:n hallituksen valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen
 
 
 
 
 
LIITE
 
 
 
Orion Oyj:n hallituksen valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen
 
 
Orion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2007 valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin:
 
Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä
Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään 2.400.000 yhtiön oman
B-osakkeen hankkimi­sesta.
 
Osakkeesta maksettava vastike
Omat osakkeet hankitaan yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Helsingin Pörssissä.
 
Suunnattu hankkiminen
Omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osak­keiden suhteessa Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeet hankitaan ja maksetaan Helsingin Pörssin ja Suomen Arvopaperi­keskus Oy:n sääntöjen mukaisesti.
 
Osakkeiden pitäminen, mitätöiminen ja luovutus
Yhtiölle hankitut omat osakkeet voidaan pitää yhtiöllä, mitätöidä tai luovuttaa edelleen.
 
Osakkeita voidaan hankkia käytettäväksi yhtiön pääomarakenteen kehittämisessä, vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittamisessa, osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai muutoin luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.
 
Yhtiön kannustinjärjestelmää varten kannustinjärjestelmän piiriin kuuluville henkilöille luovutettaviksi voidaan hankkia enintään 350.000 yhtiön B-osaketta.
 
Muut ehdot ja voimassaolo
Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista.
 
Hankkimisvaltuutus on voimassa vuoden 2008 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi