Siirry pääsisältöön

Reijo Salonen Orionin uudeksi tutkimus- ja tuotekehitysjohtajaksi

Dosentti, lääketieteen ja kirurgian tohtori Reijo Salonen, 50, on nimitetty Orionin lääkeliiketoiminnan tutkimus- ja tuotekehitysjohtajaksi ja Orion-konsernin johtoryhmän jäseneksi 1.11.2006 lukien. Salonen siirtyy Orionin palvelukseen Pfizerilta, jossa hänen viimeisin toimensa on ollut Vice President and Worldwide Therapeutic Area Head Neurosciences yhtiön Worldwide Development -yksikössä Yhdysvalloissa. Salonen on työskennellyt Pfizerin palveluksessa maaliskuusta 2004 lukien, jota ennen hän on toiminut pitkään erilaisissa, lähinnä tutkimuksen johtotehtävissä GlaxoSmithKline -konsernissa sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Salonen on suorittanut lääketieteen lisensiaatin tutkinnon sekä lääketieteen ja kirurgian tohtorin tutkinnon neuroimmunologian alalta vuonna 1983. Salonen on neurologian erikoislääkäri ja on ollut Turun yliopiston neuroimmunologian dosentti vuodesta 1989.
 
 
 
Orion Oyj
 
 
 
Jukka Viinanen                                        Olli Huotari
Toimitusjohtaja                                        Johtaja, Esikuntatoiminnot
 
 
 
 
 
Yhteyshenkilö:
Toimitusjohtaja Jukka Viinanen, puhelin 010 426 3710
 
 
Kuva:
Kuva dosentti Salosesta on saatavilla Orion Oyj:n kotisivulla tämän tiedotteen yhteydestä osoitteesta www.orion.fi
 
 
 
 
 
 
Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
 
Julkaisija:
Orion Oyj
Orionintie 1A, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi

Liitteet