Siirry pääsisältöön

Orionin Tukkukaupparyhmä vähentää Suomen jakelutoiminnastaan noin 50 henkilöä

Orion-konsernin Tukkukaupparyhmään kuuluvassa Oriola Oy:ssä on saatu Suomen jakelutoimintaa koskeneet, huhtikuussa käynnistettyyn, koko Tukkukaupparyhmän laajuiseen toimintojen tehostamisohjelmaan liittyneet yt-neuvottelut päätökseen. Toimenpiteet ovat jatkoa jakelutoiminnassa jo aiemmin toteutetuille järjestelyille tuottavuuden ja kustannustehokkuuden parantamiseksi. Tukkukaupparyhmästä muodostuu Orionin jakautumisen jälkeen Oriola-KD -konserni, jonka emoyhtiö Oriola-KD Oyj listataan Helsingin Pörssiin heinäkuun alussa 2006. 
 
Neuvotteluesityksen lähtökohtana oli vähentää Oriola Oy:n toimipisteiden lukumäärää Suomessa lakkauttamalla Seinäjoen ja Kuopion toimipisteet ja keskittämällä lääkkeiden ja terveydenhuollon tuotteiden toimitukset ja pääosa palveluista Espooseen ja Ouluun. Henkilöstön mahdolliseksi vähentämistarpeeksi Kuopion ja Seinäjoen jakelutoiminnassa arvioitiin noin 90 henkilöä. Toimintojen tehostamistoimenpiteet koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä.
 
Neuvottelujen tuloksena Oriolan henkilöstön määrää vähennetään yhteensä 82 henkilöllä Kuopion ja Seinäjoen toimipisteissä. Seinäjoen toimipisteen toiminta lopetetaan arviolta 13.9.2006 ja Kuopion toimipisteen toiminta arviolta 27.9.2006. Keskitettäessä toimintaa Espooseen ja Ouluun Espoossa siirrytään kahteen vuoroon 4.9.2006 ja samassa yhteydessä lääkemyynnin tilausten vastaanottoaikaa pidennetään asiakkaiden palvelutason parantamiseksi. Henkilöstön lisäys Espoossa arvioidaan olevan noin 30 henkilöä aiemmin arvioidun 40 sijaan. Näitä työpaikkoja tarjotaan ensisijaisesti Seinäjoelta ja Kuopiosta vapautuvalle henkilöstölle. Suomen jakelutoiminnan henkilöstövähennyksen kokonaismäärä on yhteensä noin 50 henkilöä aiemmin arvioidun mukaisesti. Osana tehostamisohjelmaa yhtiö aloittaa myös Kuopion ja Seinäjoen kiinteistöjen myyntiprosessin vuoden 2006 kolmannella vuosineljänneksellä.
 
Tukkukaupparyhmään kuuluvassa ruotsalaisessa Kronans Droghandel AB:ssä (KD) on jo aiemmin keskitetty jakelutoimintoja osana tehostamisohjelmaa, joka jatkuu edelleen. Neuvottelut noin 20 henkilön vähentämiseksi arvioidaan saatavan päätökseen kesäkuun 2006 aikana.
 
Tehostamisohjelman kokonaistavoitteena on saavuttaa Suomen ja Ruotsin toiminnassa noin viiden miljoonan euron säästöt vuositasolla siten, että vaikutukset näkyvät täysimääräisinä vuonna 2007.  Toimenpiteiden kertaluonteisten kustannusten arvioidaan olevan noin kolme miljoonaa euroa vuonna 2006. 
 
Tukkukaupparyhmän yksiköiden palveluksessa on yhteensä noin 1 530 henkilöä, joista Oriolassa on noin 1 100 ja KD:ssä 430. Oriolan Suomen logistiikkaan liittyvissä tehtävissä on henkilöstöä yhteensä noin 400. Kuopion ja Seinäjoen toimipisteissä työskentelee yhteensä noin 90 henkilöä, kummassakin noin 45 henkilöä.  
 
  
 
 
Orion Oyj
 
 
 
 
Jukka Viinanen                                        Olli Huotari
Toimitusjohtaja                                        Päälakimies
 
 
 
 
 
 
Yhteyshenkilö:
 
Kimmo Virtanen, Orion-konsernin Tukkukaupparyhmän talous- ja rahoitusjohtaja
Puh. 010 429 2069, gsm 050-429 2069
 
 
 
 
 
 
 
 
Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
 
Julkaisija:
Orion Oyj
Konsernihallinto
Orionintie 1A, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi