Siirry pääsisältöön

Orion Diagnosticassa neuvotteluesitys toiminnan tehostamiseksi

 
Tehostamistarpeita aiheuttavat Turun ja Oulunsalon tehtaiden ylikapasiteetti ja eräiden Espoossa valmistettavien vanhojen tuotteiden heikentynyt kysyntä ja näistä aiheutunut töiden pysyvä ja olennainen väheneminen. Nyt käynnistyvissä yt-neuvotteluissa käsitellään tehostamiseen tarvittavat toimenpiteet sekä niiden perusteet, vaikutukset ja vaihtoehdot lähiviikkojen aikana.
 
 
Toiminnallisten muutosten ja järjestelyjen arvioidaan aiheuttavan vastuualueiden muutoksia, siirtoja toisiin tehtäviin ja mahdollisesti myös irtisanomisia. Tämänhetkisen arvion mukaan nämä toimenpiteet koskevat noin 60 henkilöä ja ne kohdistuvat kaikkiin henkilöstöryhmiin kaikilla yhtiön toimipaikkakunnilla Suomessa lukuun ottamatta neuvottelujen ulkopuolelle jääviä myynnin ja markkinoinnin ylempiä toimihenkilöitä ja yhtiön taloushallintoa. Irtisanomisia pyritään välttämään, keinoina muun muassa tehtävien uudelleenjärjestelyt ja mahdollisuudet tarjota työtä toisella paikkakunnalla, myös konsernin muissa tulosyksiköissä. Neuvottelut eivät koske Orion Diagnostican Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sijaitsevia myyntiyhtiöitä.
 
Orion Diagnostica on Orion-konserniin kuuluva diagnostisiin testeihin erikoistunut tulosyksikkö. Sen liikevaihto vuonna 2004 oli 39,3 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 320 henkilöä. Tulosyksikön kannattavuus on kokonaisuutena hyvää tasoa: liikevoitto oli 5,6 miljoonaa euroa. Tuotteiston rasitteena on rakenteellinen epätasapaino, jossa ikääntyneiden tuotteiden ylläpito ja vähentynyt kysyntä heikentää kokonaistuottavuutta. Yhtiön tehostamistoimien taustalla ovatkin ennen kaikkea ikääntyneen ja kilpailukyvyltään heikentyneen tuotevalikoiman karsintatarpeeseen sekä tuotannon pitkään jatkuneeseen ylikapasiteettiin perustuvat syyt.
 
Yhtiössä uskotaan, että kannattava toiminta ja kasvumahdollisuudet diagnostisten järjestelmien toimialalla voidaan varmistaa parhaiten keskittymällä uuden sukupolven innovatiivisiin lähitestaustuotteisiin ja -tuoteperheisiin. Diagnostisten lähitestien markkinoilla menestyvät tuotteet, joiden terveystaloudellinen kokonaishyöty on korkea: mitä nopeammin, vaivattomimmin ja luotettavammin testi auttaa lääkäriä käynnistämään potilaan asianmukaisen hoidon, sitä suurempi hoidollinen ja taloudellinen hyöty voidaan saavuttaa. Yhtiön nykyinen kärkituote, QuikRead CRP, on ottanut paikkansa tulehdustestien markkinoilla juuri näillä ominaisuuksilla.  
 
 
 
Orion Oyj
 
 
 
Jukka Viinanen                                        Olli Huotari
Toimitusjohtaja                                        Päälakimies
 
 
 
 
Yhteyshenkilöt:
Orion-konsernin pääjohtaja Jukka Viinanen, puh. 010-429 3710
Orion Diagnostica Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Rissanen, puh. 010-429 4858
 
 
 
 
 
Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
 
Julkaisija:
Orion Oyj
Konsernihallinto
Orionintie 1A, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi