Siirry pääsisältöön

Orion-yhtymä Oyj keskittyy lääketeollisuuteen

Julkisuudessa on korostunut eilen ja tänään, että Orion-yhtymä Oyj (Orion) olisi aktiivisesti myymässä toimintojaan. Orion on julkistanut strategiansa mm. vuosikertomuksessa vuodelta 2002, jonka mukaan tavoite on keskittyä lääketeollisuuteen. Konsernin muut tulosyksiköt tukevat konsernin kehittymistä ja laajentumista.
 
- Orion Pharman suunnitelmista tutkimustoiminnassaan on annettu pörssitiedote 5.6.03, jossa myös todetaan, että Orionin ytimenä säilyy Orion Pharma. Samaa viestiä vahvistaa myös osavuosikatsaus 13.5.2003, vahvistaa Orion­-yhtymän pääjohtaja Jukka Viinanen.
Pääjohtaja Viinanen on lukuisissa julkisissa yhteyksissä todennut, että muista kuin lääketeollisuusyksiköstä voidaan tarvittaessa luopua. Siteerauksiin perustuva uutisointi tänään antaa kuvan, että Orionissa olisi tehty joitain uusia päätöksiä.
 
- Siitä, mitä tapahtuu ja millä aikajänteellä asiat tapahtuvat ja muuttuvat ei ole päätöstä. Uutisointiin oli kerätty Orionin tapahtumia kuluneelta keväältä ja vedetty niistä johtopäätöksiä, Viinanen korostaa.
 
 
Orion-yhtymä Oyj
 
 
Jukka Viinanen                   Risto Miettunen
Pääjohtaja                        Varatoimitusjohtaja
 
 
 
Yhteyshenkilö:
Pääjohtaja Jukka Viinanen, Orion-yhtymä Oyj, puh. 010 429 3710
 
 
Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
 
Julkaisija:
Orion-yhtymä Oyj
Konsernihallinto
Orionintie 1, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi
 
Heikki Vuonamo, viestintäjohtaja
Puh. 010 429 4967