Siirry pääsisältöön

Orion-konsernin Tukkukaupparyhmän johtoon varatoimitusjohtaja Pauli Torkko. Konsernin talousjohtajaksi Jari Karlson

Pörssitiedote
1.7.2002 klo 13.00
 
Orionin tultua Kronans Droghandel AB:n enemmistöomistajaksi on Orion-konserniin perustettu Tukkukaupparyhmä, jonka johtoon on 1.9.2002 alkaen nimitetty konsernin varatoimitusjohtaja, KTL Pauli Torkko. Ryhmätason tehtävänä on koordinoida Oriola Oy:n ja Kronans Droghandel AB:n toimintoja, huolehtia näiden keskinäisen synergian hyödyntämisestä sekä ohjata kummankin yhtiön operatiivista toimintaa omistajanäkökulmasta. Torkko raportoi pääjohtaja Jukka Viinaselle. Pauli Torkko on tullut Orion-konsernin palvelukseen 25 vuotta sitten taloussuunnittelupäälliköksi. Konsernin talousjohtajaksi hänet nimitettiin vuonna 1980 ja varatoimitusjohtajaksi 1984.
 
Konsernirakenteen kehittämisprojektien hoitamiseksi muodostetaan yrityskauppayksikkö M&A, jonka päälliköksi siirtyy 1.9.2002 ekonomi, KHT Heikki Salo konsernin sisäisen tarkastuksen päällikön tehtävästä, jota hän on hoitanut vuodesta 1984. Salo raportoi varatoimitusjohtaja Pauli Torkolle.
 
Orion-yhtymä Oyj:n talous- ja hallintojohtajaksi (CFO) on 1.9.2002 lukien nimitetty KTM Jari Karlson. Hän on ollut Orion-konsernin palveluksessa Orion Pharman talousjohtajana elokuusta 2001 lähtien. Jari Karlson jatkaa edelleen myös Orion Pharman talousjohtajana. Karlson raportoi pääjohtaja Jukka Viinaselle.