Siirry pääsisältöön

Orion esittää suun kautta annosteltavan levosimendaanin tutkimustuloksia kansainvälisessä ALS/MND symposiumissa.

Orion esittää suun kautta annosteltavan levosimendaanin tutkimustuloksia kansainvälisessä ALS/MND symposiumissa.

ORION OYJ        LEHDISTÖTIEDOTE                                                  2.12.2019 klo 13.00

Orion esittää neljä posteria kansainvälisessä ALS/MND symposiumissa, joka järjestetään 4.–6. joulukuuta 2019 Perthissä, Australiassa. Posterit sisältävät uusia tuloksia aiemmista levosimendaanilla tehdyistä tutkimuksista kuten faasi 2 LEVALS -tutkimuksesta, katsauksen potentiaalisista vaikutusmekanismeista sekä tilannekatsauksen käynnissä olevan faasi 3 REFALS -tutkimuksen etenemisestä.

Suun kautta annosteltavan levosimendaanin vaikutuksella pallealihaksen toimintaan voi olla kliinistä hyötyä potilailla, jotka sairastavat amyotrofista lateraaliskleroosia eli ALS-tautia. Orion on tutkinut suun kautta annosteltavan levosimendaanin vaikutusta ALS-potilaiden hengitystoimintaan.

Heikko hengitystoiminta on ALS-taudin aiheuttaman toimintakyvyn heikkenemisen, uupumuksen, sairastuvuuden ja kuolleisuuden merkittävin syy. Tällä hetkellä hengitysvaikeuksiin ei ole tehokasta lääkkeellistä hoitoa, ja potilaat joutuvat turvautumaan hengitystä tukeviin laitteisiin oireiden vaikeutuessa. Toisen vaiheen kliinisen tutkimuksen (LEVALS) tulokset suun kautta annosteltavalla levosimendaanilla olivat lupaavia: 66 potilaan tutkimuspopulaatiossa levosimendaanin todettiin parantavan hengitystoimintaa (hidas vitaalikapasiteetti makuuasennossa) verrattuna lumelääkkeeseen.

Seuraavat posterit esitetään 5.12.2019 kansainvälisessä ALS/MND symposiumissa (the 30th International Symposium on ALS/MND).

·Sydänlääkkeenä käytetyn levosimendaanin mahdolliset vaikutusmekanismit ALS-taudin hoidossa (abstrakti TST-43, englanniksi)1

Sessio: Prekliiniset terapeuttiset strategiat | 10:30-11:30 | Kira M. Holmström

·REFALS tutkimukseen rekrytoitujen potilaiden lähtötilanne ja tutkimuksen eteneminen: faasi 3 vaiheen tutkimus levosimendaanin vaikutuksista ALS-potilailla (abstrakti CLT-18, englanniksi)2

Sessio: Kliiniset kokeet ja tutkimusasetelmat | 10:30-11:30 | Chris Garratt             

      ·Suun kautta annosteltava levosimendaani ALS-taudin hoidossa: farmakokineettinen tarkastelu (abstrakti CLT-26, englanniksi) 2

Sessio: Kliiniset kokeet ja tutkimusasetelmat | 10:30-11:30 | Valtteri Aho

·Suun kautta annosteltavan levosimendaanin faasi 2 LEVALS tutkimuksen biomarkkerianalyysit (abstrakti BIO-11, englanniksi) 3

Sessio: Biomarkkerit | 11:30-12:30 | Kira M. Holmström

Levosimendaani
Suonensisäisesti annosteltava levosimendaani on inodilaattori, jota on vuodesta 2000 alkaen käytetty sydämen akuutin vajaatoiminnan hoitoon ja joka on hyväksytty lähes 60 maassa. Levosimendaani kehitettiin Orionilla 1990-luvulla. Käynnissä oleva REFALS faasi 3 –tutkimus selvittää suun kautta annosteltavan levosimendaanin vaikutuksia ALS-potilailla. Lisätietoa tutkimuksesta: www.clinicaltrials.gov, tunniste: NCT03505021.

Orion
Orion on suomalainen lääkeyhtiö – hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2018 oli 977 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 200 henkilöä. Orionin A- ja B-osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
Lisätietoja www.orion.fi.

Yhteyshenkilöt:

Taru BlomMD, Johtaja, T&K, Terapia-alueet keskushermostosairaudet, Easyhaler® ja eläinlääkkeet, Orion Oyj
Puh. +358 10 426 7836
taru.blom@orion.fi

Yhteyshenkilö medialle:
Terhi Ormio, viestintäjohtaja, Orion Oyj
Puh. 050 966 4646
terhi.ormio@orion.fi

Viitteet:

  1. Abstract TST-43: (2019) Theme 7 Pre-clinical therapeutic strategies, Amyotrophic Lateral Sclerosis and Frontotemporal Degeneration, 20:sup1, 217-245, DOI: 10.1080/21678421.2019.1646995
  2. Abstracts CLT-18 ja CLT-26 (2019) Theme 9 Clinical trials and trial design, Amyotrophic Lateral Sclerosis and Frontotemporal Degeneration, 20:sup1, 262-288, DOI: 10.1080/21678421.2019.1646997
  3. Abstract BIO-11: (2019) Theme 6 Tissue biomarkers, Amyotrophic Lateral Sclerosis and Frontotemporal Degeneration, 20:sup1, 206-216, DOI: 10.1080/21678421.2019.1646994

             

Julkaisija:
Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
www.orion.fi