Siirry pääsisältöön

Orionille Vuoden 2016 Lean-teko -palkinto

ORION OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 5.10.2017 KLO 12.35 Orionille Vuoden 2016 Lean-teko -palkinto Lääkebisneksen kasvavissa kustannuspaineissa Orionin on kehitettävä kilpailukykyään yhä tehokkaammin. Vuonna 2016 yritys aloitti konsernin laajuisen Lean-muutoksen, jossa koko henkilöstö osallistetaan jatkuvan parantamisen kulttuuriin. Suomen Lean-yhdistys palkitsi kulttuurinmuutoksen Vuoden Lean-teko 2016 -palkinnolla.

Suomen Lean-yhdistys on myöntänyt Orionille Vuoden Lean-teko 2016 -pääpalkinnon. Palkinto jaetaan vuosittain suomalaisyritykselle, joka on toteuttanut toiminnassaan menestyksekkäästi Lean-ajattelua.

Finlandia-talolla 5. lokakuuta järjestetyssä Lean Management 2017 -päivässä Lean-yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Arsalo luovutti palkinnon Orionin Olli Voimalle, Head of Business IM, Supply Chain and Corporate Business Support, ja Salon operaatioiden johtaja Urpo Rautiaiselle. Perusteluissa kehuttiin erityisesti Orionin Lean-muutoksen kattavuutta ja johdon sitoutumista.

"Orionin johdolla on ollut vahva tahtotila yrityskulttuurin muuttamiseen Lean-periaatteiden mukaiseksi. Lähestymistapa on tuloshakuinen, kokonaisvaltainen ja henkilöstöä osallistava. Toimenpiteillä on saatu merkittäviä parannuksia muun muassa läpimenoajoissa, työturvallisuudessa, tuottavuudessa ja henkilöstön työtyytyväisyydessä," palkintolautakunta totesi perusteluissaan.  

"Olemme ylpeitä palkinnosta, ja se kannustaa meitä eteenpäin. Työ ei ole valmista, sillä Lean ei ole hanke, vaan uudenlainen kulttuuri, jossa toimintaa parannetaan joka päivä, pienin ja suurin askelin", toteaa Orionin Toimitusketjun johtaja Virve Laitinen.

"Harva suomalainen pörssiyhtiö on ottanut Lean-ajattelun yhtä laajasti käyttöön kuin Orion, jossa muutos koskee koko yritystä. Lean on ennen kaikkea työntekijöiden luovuuden löytämistä, joten laaja lähestymistapa kannattaa," kommentoi Lean-yhdistyksen Arsalo.

Toimiva lääke kilpailukyvyn kehittämiseen

Japanilaisautomerkki Toyotan tuotantofilosofiaan pohjaavassa Lean-ajattelussa pyritään lisäämään yrityksen tehokkuutta asiakaslähtöisesti poistamalla hukkaa eli arvoa tuottamatonta työtä ja luomalla itseään kehittävä organisaatio.

Orionissa tarve kulttuurinmuutokselle lähti liikkeelle muun muassa globaalin lääkealan kasvavista kustannuspaineista.

"Suhteellisen suoraviivaisesti löydettävät lääkemolekyylit on jo löydetty, joten lääketutkimus ja- kehitys on koko ajan kalliimpaa. Lisäksi alan lisääntyvä sääntely nostaa yrityksen kustannuksia. Orionilla nähtiin, että jos haluamme pysyä kansainvälisesti kilpailukykyisinä, meidän on kehityttävä koko ajan paremmiksi. Samaan aikaan toimitusketjussa jo toteutetuista Lean-hankkeista oli saatu hyviä tuloksia. Siksi uskoimme, että tämä voisi olla 'toimiva lääke' koko talossa", palkintoa vastaanottamassa ollut Olli Voima sanoo.

Orionissa kulttuurinmuutos koski koko konsernia: ei vain tehtaita vaan myös toimisto- ja asiantuntijatyötä, johtamista, laboratorioita ja tutkimusta. 

"Kun kaikki 3 500 orionilaista miettivät joka päivä, miten tekisin asiat hieman paremmin kuin eilen, muutosvirta on voimakas", Voima korostaa.

                                                                                                                                   
Lisätiedot:


Olli Voima
Head of Business IM, Supply Chain and Corporate Business Support, Orion Oyj
Puhelin 050 966 2321
olli.voima@orion.fi

Kalle Arsalo
Toiminnanjohtaja, Suomen Lean­yhdistys
Puhelin 050 410 4848
kalle.arsalo@leanyhdistys.fi

Haastattelupyynnöt:
Terhi Ormio
Viestintäjohtaja, Orion Oyj
Puhelin 050 966 4646
terhi.ormio@orion.fi

Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi

Orion on suomalainen lääkeyhtiö - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2016 oli 1 074 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 500 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Vuonna 1917 perustettu Orion viettää satavuotisjuhlavuottaan vuonna 2017.

Suomen Lean­yhdistys ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka edistää lean-filosofian ja sen periaatteiden leviämistä suomalaisiin yrityksiin ja julkishallinnon organisaatioihin. Kehittämällä suomalaiseen kulttuuriin soveltuvia lean-toimintatapoja ja ­malleja yhdistys haluaa nostaa suomalaisten yritysten ja julkisyhteisöjen kilpailukyvyn maailman huipputasolle.