Siirry pääsisältöön

Orion tukee Tiedekeskus Heurekaa

Orion-yhtymä Oyj sponsoroi Heurekan Avoimet kysymykset -näyttelyä taloudellisella ja myös asiantuntija-avulla. Näyttelyssä on esillä aiheita, joita tutkijat nykyisin pohtivat tiiviisti. Orion on osallistunut asiantuntija-avullaan näyttelyn "Geenipöydän" kymmenmetrisen DNA-ketjun havainnollistamiseen.
 
Geenipöydässä kuvataan geenien toimintaa ja mm. proteiinin laskostumista kolmen mekaanisen proteiinimallin avulla. Valmis aminohappoketju laskostuu proteiiniksi, mutta emme tiedä kuinka. Myös geenien säätelystä tiedetään vielä vähän. Näyttelykävijä voi itse laskostaa annetusta ketjusta nojatuoliproteiinin ja oivaltaa samalla proteiinin laskostumisen idean.
 
Orion-konsernin pääjohtaja Jukka Viinanen pitää asiantuntemuksen jakamista mielekkäänä.
- Heurekan näyttely sopii hyvin tuettavaksi kohteeksi, sillä lääketeollisuudella on tärkeä rooli suomalaisessa terveydenhuollossa. Pyrkimyksemme on viedä suomalaista lääkekehitystyötä ja siitä syntyvää osaamista eteenpäin yhteiskunnan eri alueilla globaaleille markkinoille asti. Pelkkä rahallinen apu, jota sponsoroinniksi kutsutaan, jättää niin antajan kuin saajankin usein kylmäksi. Meillä on Orionissa tuhansia lääkealan erikoisosaajia ja ilomielin haluamme jakaa osaamistamme myös yhteiskunta-vastuutasolla. Heurekan kävijät ovat usein vielä opintojensa edessä. Lääkekehitystyö tarvitsee monen alan osaajia tulevaisuudessakin.
 
Orion tukee myös kansallista osaamiskeskusohjelmaa
 
Orion-konsernin lääkekehitysyksikkö Orion Pharma  on osallisena taloudellisesti ja asiantuntemuksellaan myös Lääkeklusterissa, joka on sisäasiainministeriön alainen  kansallinen osaamiskeskusohjelmahanke, jatkaa Viinanen.
 
Orion on Suomen johtava terveydenhuoltoalan tuotteisiin erikoistunut konserni, joka hallitsee koko ketjun: lääketutkimuksen ja -tuotekehityksen, lääkkeiden vaikuttavien aineiden ja lääkkeiden valmistuksen, myynnin, markkinoinnin ja jakelun. Lisäksi Orionin tuotevalikoimaan kuuluu puhtauden ja kauneudenhoidon merkkituotteita.
 
Yhteyshenkilöt:
 
Viestintäpäällikkö Tuula Laitinen, puh. 010 429 2136
Tiedekirjoittaja Sanna Myöhänen, puh. 010 429 4683
 
Orion-konserni. Orion on terveydenhuoltoalan tuotteisiin erikoistunut konserni. Vuonna 1917 perustettu yhtiömme on kasvanut alallaan Suomen johtavaksi yritykseksi haasteellisen vaiheiden kautta. Yhtiön kansainvälistyminen käynnistyi kolmisenkymmentä vuotta sitten, ja nyt omia tytäryhtiöitä on jo 15 maassa. Lääkkeet ovat aina olleet toimintamme ydin. Reilut kaksi vuosikymmentä sitten Orion alkoi panostaa määrätietoisesti omiin lääkekeksintöihin tähtäävään tutkimukseen. Se on tuottanut jo seitsemän omaa alkuperälääkettä kansainvälisille markkinoille. Olemme rakentamassa konserniamme yhä merkittävämmäksi eurooppalaiseksi lääkeyhtiöksi, jonka toiminnan perustana on vahva valikoima omia innovatiivisia alkuperälääkkeitä. Orion-konsernin liikevaihto vuonna 2002 oli noin 1,6 miljardia euroa. Konsernin palveluksessa oli vuoden 2002 lopussa noin 5 800 henkeä. Konsernin emoyhtiö on Helsingin pörssissä noteerattu Orion-yhtymä Oyj. Lisätietoja: www.orion.fi, www.orionpharma.com.