Siirry pääsisältöön

Orion tukee humanitääristä työtä Turkissa, Syyriassa ja Ukrainassa

Orion myötäelää Turkin ja Syyrian maanjäristysten aiheuttaman kriisin keskellä elävien kanssa. Olemme myös jatkaneet Venäjän hyökkäyssotaa vastaan taistelevan Ukrainan tukemista.

Humanitäärisen työn tueksi lahjoitimme helmikuussa 2023 Suomen Punaisen Ristin (SPR) katastrofirahastoon 30 000 euroa.

SPR kanavoi rahastoon lahjoitetut varat niille alueille maailmassa, joissa hätä on suurin. Tekemällä yhteistyötä vakiintuneen kansainvälisen toimijan kanssa varmistamme, että lahjoituksemme menevät oikeaan tarpeeseen ja että niiden vaikutus on mahdollisimman suuri. Helmikuussa 2022 lahjoitimme 51 000 euroa sodasta kärsivien auttamiseksi Ukrainassa, niin ikään SPR:n kautta.

Lääkelahjoitukset yhteistyökumppanien välityksellä

Selvitämme myös lääkkeiden lahjoittamista Turkkiin ja Syyriaan. Orion on tähän mennessä lahjoittanut lääkkeitä kriisialueille International Health Partnersin (IHP) sekä sisäministeriön avustuksella EU-mekanismin kautta.

Helmikuuhun 2023 mennessä Orion oli lähettänyt kriisialueille tuotteita yhteensä 2,5 miljoonan euron edestä (laskennallinen myyntiarvo), joista suurin osa on lahjoitettu Ukrainaan. Jatkamme lääkkeiden lahjoittamista kriisialueille yhteistyössä näiden organisaatioiden kanssa ja heidän meille ilmoittamiensa tarpeiden mukaisesti.