Siirry pääsisältöön

Uusi toimitusjohtaja Liisa Hurme: Orionilla eletään vahvan kasvun aikoja

Tutkijataustainen ja Orionilla jo pitkään erilaisissa johtotehtävissä toiminut Liisa Hurme on aloittanut työnsä toimitusjohtajana. Hurme kertoo käynnissä olevan useita kasvuun ja vastuullisuuden vahvistamiseen liittyviä hankkeita.
1.11.2022 Teksti / Johanna Paasikangas
Liisa_Hurme.jpg

Orionilla on paljon kasvuhankkeita, ja monet niistä ovat edenneet tämän vuoden aikana vauhdilla.

”Orion on taloudellisesti erinomaisessa kunnossa. On ilo saada tällainen yritys johdettavaksi”, sanoo marraskuun alussa toimitusjohtajana aloittanut Liisa Hurme

Kasvua ja kehitystä on viety koko ajan eteenpäin, vaikka pandemian vuoksi muutaman vuoden ajan on pitänyt ponnistella erityisesti myös huoltovarmuuden turvaamiseksi. Suomessa lääkkeitä on riittänyt hyvin koko poikkeusajan. Hurme toteaa, että yksi tärkeä kivijalka lääkkeiden saannin varmistamiselle on ollut se, että maassamme on omaa lääkevalmistusta.

”Kriisitilanteissa valtiot huolehtivat ensisijaisesti aina omistaan ja saattavat jopa rajoittaa lääkkeiden maastavientiä.” 

Hurme on tullut Orionille töihin jo vuonna 1999, alun perin tutkimuksen pariin. Hän on ehtinyt nähdä monen molekyylin kehittyvän lääkkeeksi ja organisaation kasvavan. Kuluvana vuonna on otettu useita merkittäviä askeleita.

”Meillä on todella paljon kasvuhankkeita, joita olemme tänä vuonna pystyneet edistämään.” 

Uusia kumppaneita ja erinomaisia tuloksia tutkimusputkesta

Orionin tutkimusputki on vahvistunut, ja samalla yhteistyö partnereiden kanssa on lisääntynyt. Yksi iso uusi avaus on tutkimusohjelma ODM-208:n partnerointi.

”Nykyään syöpälääkkeen kehittäminen globaaleille markkinoille vaatii ison ja kalliin kehitysohjelman. Kun meillä on MSD:n kaltainen iso, kansainvälinen partneri tekemässä sitä kanssamme, se vauhdittaa ohjelman etenemistä ja parhaassa tapauksessa lääkkeen saantia potilaille.” 

Hurme toteaa, että yhteistyö isojen lääkeyritysten kanssa myöhäisen vaiheen kliinisessä kehityksessä ja kaupallistamisessa on Orionille yksi keskeinen liiketoimintamalli. Erinomainen esimerkki on Bayerin kanssa tehty yhteistyö, jonka tuloksena kastraatioresistenttiin syöpään kehitetty eturauhassyöpälääke kasvaa nyt ympäri maailmaa.

”Etenkin indikaation laajennus USA:ssa vaikuttaa siten, että lääkettä voidaan käyttää yhä useampien potilaiden hyväksi.” 

Keväällä Orion hankki Jemincare-nimiseltä yritykseltä yksinoikeuden kehittää ja kaupallistaa akuutin ja kroonisen kivun hoitoon tarkoitettua NaV 1.8 -salpaajaa maailmanlaajuisesti, lukuun ottamatta Kiinaa, Hong Kongia, Macaota ja Taiwania.

”Se on kivunhoitoon käytettävä molekyyli, jossa on ihan uudenlainen vaikutusmekanismi”, Hurme kertoo.  

Kesäkuussa tuli jälleen uusi avaus, kun Orion laajensi toimintaansa uudelle alueelle ostamalla eläinlääkeyhtiö Inovetin. Näin eläinliiketoiminta laajeni seuraeläimistä tuotantoeläinpuolelle.

”Eläinlääkeliiketoimintamme kaksinkertaistui ja uuden segmentin lisäksi saimme uusia markkina-alueita. Nyt meillä on myös eläinlääkkeiden valmistukseen erikoistunut tuotantolaitos”, Hurme sanoo. 

Vuoden aikana julkistettiin myös Orionin tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan keskittyminen kipuun ja onkologiaan.

”Tavoitteena on kasvattaa osaamista tehokkaammin näillä valituilla alueilla. Samalla haemme uudenlaisia tapoja viedä lääkekehityshankkeita eteenpäin virtaviivaisemmin ja nopeammin”, Hurme kertoo. 

Jatkuvasti suunta parempaan

Lähivuosien keskeisiä tavoitteita Orionilla ovat energiatehokkuuden parantaminen sekä omien toimintojen hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä. Hurme iloitsee, että tästä ollaan reippaasti edellä.

”Viimeisen viiden vuoden aikana olemme vähentäneet hiilidioksidipäästöjä jo yli 50 prosenttia.” 

Yksi kasvihuonepäästöjä vähentävä hanke on ollut Turun lääketehtaan aluelämpökeskus, ja tällä hetkellä Orionin lääkeainevalmistaja Fermionin tehdas Hangossa on mukana hankkeessa, jossa sen maille rakennetaan aurinkovoimala. Siitä Fermion saa jo ensi vuonna katettua osan lääkeaineiden valmistuksesta koituvasta energiatarpeestaan. 

Vastuullisuus ei rajoitu omaan toimintaan, vaan ulottuu muun muassa alihankkijoihin. ”Ostamme paljon materiaaleja ja palveluja. Olemme ottaneet käyttöön todella paljon erilaisia vastuullisuustoimia sekä suorien että epäsuorien toimittajiamme arviointiin”, Hurme sanoo. 

Oman lisänsä kokonaisuuteen tuovat pakkaukset, joiden kohdalla voidaan saada paljon aikaan materiaalitehokkuudella.

”Lääketeollisuus on sillä tavoin haasteellinen pakkausten suhteen, että pelkästään jo viranomaismääräykset ja säilyvyysvaatimukset sanelevat, minkälaisia materiaalit voivat olla. Tähän mennessä ei ole löytynyt kaikki vaatimukset täyttävää kierrätettävää pahvia tai foliota. Mutta voimme saada paljon aikaan jo sillä, että mahdollisimman suuri osa materiaalista on kierrätettyä, käytämme pakkausmateriaalit tuotannossa tarkoin ja ohjeistamme asiakkaat ja apteekit huolelliseen kierrättämiseen. Toki koko ajan etsitään uusia materiaaleja, jotka täyttäisivät kaikki vaatimukset lääkkeiden säilytykseen.”