Siirry pääsisältöön

Vihreä sähkö purkaa ympäristökuormaa

Orion käyttää tuotannossaan ainoastaan uusiutuvilla energianlähteillä tuotettua sähköä.
Rimannostajat_Pekka_Tallqvist.jpg

”Voiko sähkön käytöstä aiheutuvia CO2-päästöjä vähentää? Kyllä voi, jos niin haluamme. Me Orionilla koimme luontevaksi päätökseksi siirtyä vain uusiutuvista energianlähteistä saatuun sähköön.”

– Orionin Senior EHS Specialist Pekka Tallqvist

Muutama vuosi sitten aloimme Orionissa miettiä, miten entisestään pienentäisimme tuotannossamme syntyviä kasvihuonepäästöjä. Teimme selvityksen, joka paljasti, että päästöjemme suurin lähde oli sähkön käyttö. Samalla havaitsimme, että sähköstä aiheutuvaa ympäristökuormaa on jokseenkin helppo pienentää.

Vuodesta 2019 ostamamme sähkö on ollut sataprosenttisesti uusiutuvaa.

Hankimme sähkömme tuottajilta, joiden myymä sähkö on peräisin tuuli-, vesi- tai bioenergiasta. Turvetta emme pidä uusiutuvana energiana.

Miksi rimaa pitää nostaa?

Kasvihuonekaasujen vähentäminen on kaikkien asia, myös meidän. Orion haluaa toimia arvojensa mukaisesti, ja siihen pirtaan istuu myös linjamme ostosähkön uusiutuvuudesta. Samalla voimme tukea siirtymää fossiilisesta energiasta uusiutuvaan energiaan: mitä enemmän sitä ostetaan, sitä enemmän siihen myös investoidaan ja sitä rakennetaan.

Miten nostamme rimaa?

Konkreettiset, kunnianhimoiset energiatehokkuushankkeet ovat avainasemassa Orionin hiilijalanjäljen pienentämisessä. Käytämme jatkossa tarvittaessa myös kompensaatiokeinoja liiketoiminnan jatkumisen kannalta välttämättömän hiilijalanjäljen pienentämiseksi.

Orion ostaa uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sertifioitua sähköä.
Hiilidioksidipäästöjä Orion tuottaa toki muualtakin kuin sähkön käytöstä, mutta sertifioinnin seurauksena olemme vähentäneet sähköstä aiheutuvia päästöjämme täydet sata prosenttia. Tavoitteemme on vähentää kaiken oman toimintamme kasvihuonekaasupäästöjä 75 prosenttia vuoteen 2025 mennessä ja yltää nollapäästöihin vuoteen 2030 mennessä.

Orionin ostamasta sähköstä aiheutui aiemmin 20 000 tonnin vuotuiset CO2-päästöt. Kun Orion siirtyi vihreään sähköön, sähkön käytön osalta päästöt laskivat nollaan ja samalla yhtiön kokonaispäästöt vähenivät 55 prosenttia.