Siirry pääsisältöön

Tonnikaupalla tuloksia

Orionin omassa energiatehokkuusryhmässä seurataan tarkasti projektien ja hankkeiden tuloksia ympäristövaikutusten minimoimiseksi.
Rimannostajat_Risto_Sonni.jpg

”Haluamme Orionilla tehdä konkreettisia toimenpiteitä, emme ainoastaan ostaa sertifikaatteja ja miettiä sitten, miten hukkalämpöä käytetään hyväksi tai miten sille käy.”

– Orionin Facility Service Manager Risto Sonni

Orionilla oman toiminnan kasvihuonekaasupäästöt liittyvät lähes yksinomaan energiaan, ja siksi arvioimme jokaisen hankkeen yhteydessä ympäristövaikutuksia. Suurin osa näistä päästöistä pystytään välttämään oikeanlaisella energiatehokkuudella. Olemme olleet nykyisen energiatehokkuussopimuksemme piirissä vuodesta 2017. Nykyisen energiatehokkuussopimuskauden aikana tehdyistä toimenpiteistä on syntynyt noin 2 500 tonnin CO2 -säästöt.

Osa sopimusta on energiatehokkuuden johtamisjärjestelmä, jonka näkyvin osa ovat erilaiset energiatehokkuutta parantavat hankkeet, kuten vaikkapa Turun tehtaalle vuonna 2021 avattu Ambiheat-lämpöpumppulaitos. Teemme myös tehtaiden valaistuksen energiatehokkuuden parantamisen kaltaisia pienempiä toimenpiteitä. Myös pienemmät toimenpiteet muodostavat yhdessä ison säästökokonaisuuden.

Miksi rimaa pitää nostaa?

Orionilla päästöjä tulee eniten omasta energiantuotannosta sekä ostoenergiasta. Energiatehokkuutta parantamalla ja uusiutuvia energialähteitä hyödyntämällä pystymme parhaiten leikkaamaan oman toimintamme kasvihuonekaasupäästöjä.

Miten nostamme rimaa?

Orionin omassa energiatehokkuustyöryhmässä vaihdetaan kokemuksia käynnissä olevista energiatehokkuuden toimenpiteistä ja projekteista, sekä siitä, miten niitä voidaan käyttää parhaiten hyödyksi kaikissa tehtaissamme. Tehtailla seurataan energiankulutusta tarkasti, ja mikäli siinä havaitaan poikkeuksellisia nousuja tai laskuja, niihin reagoidaan heti ja niiden juurisyyt selvitetään. Jos toimenpiteet eivät heti toimi toivotulla tavalla, emme luovuta, vaan jatkamme työtä, kunnes saavutamme halutun tuloksen.

Nykyisen energiatehokkuussopimuskauden aikana tehdyistä toimenpiteistä on syntynyt noin 2500 tonnin CO2-säästöt. Tämä vastaa noin 230 keskivertosuomalaisen vuosittaista hiilijalanjälkeä.

Nykyisen energiatehokkuussopimuskauden aikana tehdyistä toimenpiteistä on syntynyt noin 2 500 tonnin CO2-säästöt. Tämä vastaa noin 230 keskivertosuomalaisen vuosittaista hiilijalanjälkeä.