Siirry pääsisältöön

Piuhan päästä vihreää

Orionin työntekijät Espoossa, Kuopiossa, Salossa ja Turussa voivat ladata sähkö- ja hybridiautojaan yhtiön tehtaiden ja toimitilojen parkkipaikoilla. Näin orionilaiset voivat omalta osaltaan pienentää työmatkaliikenteen päästöjä ja vähentää ympäristön kokonaiskuormitusta.
Rimannostajat_Teemu_Pietikäinen.jpg

”Orionilaiset ovat ilahduttavan hyvin perillä liikenteen CO2-päästöjen vaikutuksesta ilmastoon. Arvostankin sitä, että työntekijämme ovat osoittaneet selvää kiinnostusta autoilun ympäristövastuullisuuteen. Monet ovat harkinneet siirtymistä tai jo siirtyneet polttomoottori- ja dieselautoista ympäristöystävällisempiin sähkö- ja hybridiautoihin.”

– Orionin Fleet Manager Tero Pietikäinen

Yhä useampi orionilainen valitsee autokseen sähkö- tai hybridiauton. Orion on myös työsuhdeautoissaan siirtymässä ladattaviin kulkuneuvoihin sitä mukaa kun autot vaihtuvat.

Tarjoamme Orionin pääkonttorilla Espoossa latausmahdollisuuden nyt kymmenelle sähkö- tai hybridiautolle ja kahdelle vierasparkin ladattavalle autolle. Latauspisteitä on lisäksi kaksi Kuopiossa, kuusi Salossa ja kahdeksan Turussa.

Orionilaiset ovat varsin tiedostavia ympäristöasioissa, ja haluamme tukea työntekijöitämme henkilökohtaisten ympäristöystävällisten valintojen tekemisessä. Siksi on tärkeää, että Orion tarjoaa työntekijöilleen latauspalvelua työpäivän aikana.

Miksi rimaa pitää nostaa?

Vaikka suurimmat ympäristövaikutuksemme tulevat muualta, meistä on tärkeää vaikuttaa myös autoilun CO2-päästöihin ja lisätä työntekijöidemme mahdollisuuksia toimia ilmaston hyväksi. Latauspisteiden lisääminen on konkreettinen toimi autoilun aiheuttamien päästöjen vähentämiseksi.

Miten nostamme rimaa?

Uusista, tilauksessa olevista työsuhdeautoistamme jo yli puolet on ladattavia, ja kaikissa toimipaikoissamme on meneillään projekti latauspisteiden lisäämiseksi. Vuoden 2022 aikana Espooseen saadaan 60 latauspaikkaa lisää, jotta ne työntekijämme, jotka haluavat ladata autonsa työpäivän aikana, saavat siihen mahdollisuuden.

Espoon pääkonttorin parkkipaikalla sähkö- ja hybridiautoja ladattiin vuonna 2020 kaikkiaan 125 000 kilometrin edestä. Samalla liikenteen hiilidioksidipäästöjä säästyi 18 tonnia.