Siirry pääsisältöön

Orionin post doc -toiminta yhdistää akateemisen tutkimuksen ja yritysresurssit terveyden hyväksi

Orionille post doc -tutkimusjaksonsa jälkeen työllistyneet Julia Lindqvist ja Henrik Paavilainen korostavat, että matala kynnys akateemisen maailman ja yritysten välillä on kaikkien etu. Se auttaa muun muassa luomaan uusia lääkkeitä aiempaa nopeammin.
31.3.2021 Teksti / Matti Välimäki
Orionin_post_doc.jpg

Solubiologian tohtori Julia Lindqvist aloitti vuonna 2017 post doc -tutkijana Orionilla, kun hänen väitöskirjansa oli valmistunut. 

”Väitöskirjani aihe liittyi syöpätutkimukseen. Olin jo pitkään halunnut tulla töihin lääkeyritykseen ja nähdä, miten alan tutkimustuloksia voidaan soveltaa käytännössä”, hän kertoo. 

Lindqvist laati tutkimussuunnitelmansa yhdessä orionilaisten kanssa. 

”Ryhdyin selvittämään, miten Orionin kehittämä molekyyli vaikuttaa rintasyöpäsoluihin sekä sitä, miten hoitoa voisi mahdollisesti tehostaa eri lääkkeitä yhdistelemällä.” 

Uusia tutkimusmetodeja, uusia terapioita

Virusopin tohtori Henrik Paavilaisen post doc -kausi käynnistyi hieman Lindqvistin jälkeen. Orionin tutkijan Ari-Pekka Koiviston rohkaisemana Paavilainen hyppäsi itselleen entuudestaan tuntemattomalle alueelle.  

”Tutkin sitä, miten lääkekehityksessä voitaisiin hyödyntää uudenlaista menetelmää. Siinä kantasoluja erilaistetaan hermosoluiksi, joiden avulla pystytään tutkimaan kipua. Asiaa ei ollut aikaisemmin selvitetty Orionilla vastaavalla tavalla.” 

Tutkimusjakso auttoi hahmottamaan menetelmän mahdollisuuksia ja rajoja.  

”Sen aikana löytyi myös uusia polkuja, asioita, joita kannattaisi ehkä tutkia enemmän.” 

Ura urkeni Orionilla

Kumpikin nuori tohtori työllistyi post doc -kautensa jälkeen pysyvästi Orionille. Lindqvist jatkaa nykyäänkin syöpäsairauksien tutkimuksen parissa Cancer Genomics-tiimin vetäjänä: 

” Tiimini vastuulla on etsiä jatkuvasti uusia lääkeainekohteita, joilla on vahva geneettinen yhteys syövän kasvuun. Vahvuutemme ovat biologisten mekanismien ymmärrys, korkealaatuinen tutkimus sekä laaja menetelmäosaaminen, joita hyödynnämme lääkekehitysprojekteissamme aina ideasta klinikkaan.”

Paavilainen työskentelee Orionin immuno-onkologiatiimissä.

”Tutkin, miten esimerkiksi soluterapian avulla voitaisiin hoitaa syöpiä, joihin ei ole muita hoitomuotoja olemassa.” 

PoDoCo-ohjelmasta Orionille vuosittain uusia tohtoreita 

Sekä Lindqvist että Paavilainen tulivat Orionille post doc -tutkijoiksi DIMECC:n PoDoCo-ohjelman kautta. Orion on saanut sitä tietä vuosittain 1–2 tohtoria. 

DIMECC Oy on suomalainen innovaatioalusta, joka yhdistää osaamista teollisuudesta ja tutkimuksesta. Kun tohtorin tutkinnon suorittanut saa PoDoCo-ohjelman kautta rahoituksen esimerkiksi vuodeksi, niin yritys sitoutuu kustantamaan hänelle toisen yhtä pitkän kauden. Henkilö työskentelee yrityksessä rahoitushakuun laatimansa tutkimussuunnitelman mukaisesti.  

Orion palkittiin äskettäin post doc -toiminnastaan DIMECC Oy:n palkinnolla. 

Kaikki hyötyvät yhteistyöstä

Orion osallistuu tutkimuksen maailmaan muutenkin, esimerkiksi panostamalla opinnäytetöiden ohjaamiseen. 

”Minäkin olen täällä jo ehtinyt ohjata yhden gradun, ohjaamani väitöskirja on jo loppusuoralla ja on tiimissä myös Post Doc -tutkija PoDoCo-ohjelman kautta”, Paavilainen mainitsee.  

Lisäksi Orion tekee lääkekehityksessä läheistä yhteistyötä lukuisten eri yliopistojen ja tutkijaverkostojen kanssa. 

”Kaikki hyötyvät siitä, että akateemisen maailman ja yritysmaailman välillä on mahdollisimman matala kynnys. Se tarkoittaa uusia lääkkeitä entistä nopeammin”, Paavilainen miettii. 

Hän korostaa, että yritys- ja akateeminen maailma eivät kilpaile keskenään, vaan ne tukevat toisiaan. 

Potilaiden hyvinvointi yhteinen päämäärä 

Kummatkin tohtorit ovat hyvin tyytyväisiä uravalintaansa. 

Paavilainen kertoo, että on ollut hienoa nähdä, miten lääkekehityksessä kaikki tekevät töitä saman päämäärän puolesta.  

”Saan helposti apua kollegoilta, jos eteen tulee vaikkapa uusi menetelmä tai laite, jota en vielä tunne. Talossa on hyvin monialaisia osaajia. Lisäksi yrityspuolella on tietenkin eri lailla resursseja kuin julkisella sektorilla”, hän mainitsee. 

”Kaikilla on yhteinen tavoite: saada markkinoille uusi lääke, jolla voidaan edistää potilaiden hyvinvointia”, Lindqvist korostaa. 

Lääkekehitys on pitkän matkan juoksu

Lääkekehitys on äärimmäisen pitkäjänteistä työtä. Projektit kestävät yleensä vuosia. Vain harva aihio johtaa lopulta uuteen lääkkeeseen. 

Lindqvistin mielestä matkan jokainen päivä on kuitenkin antoisa. 

”Opin päivittäin jotain uutta. Pääsen soveltamaan tutkijan kykyjäni, ratkomaan erilaisia pulmatilanteita – tietenkin yhdessä kollegoiden kanssa – ja miettimään, mihin suuntaan milloinkin kannattaisi edetä. Lääkekehityksen parissa tutkijan työ on äärimmäisen kiehtovaa!” hän sanoo.