Moni havaitsee rintasyövän itse, ja niin kävi myös lappeenrantalaiselle Terhi Kolehmaiselle. Hän huomasi suihkussa ollessaan kyhmyn oikeassa rinnassaan. Päivämäärä on jäänyt mieleen: oli loppiainen 2014. Kolehmainen oli tuolloin 48-vuotias lastenhoitaja ja kolmen pojan yksinhuoltaja.
”Olin varma, että kyseessä on rintasyöpä. Työterveyden kautta pääsin mammografiaan. Kun radiologi näytti kuvia, hän sanoi heti, että kyllä siellä jotain on. Päätettiin ottaa koepalat.”
Kesken työpäivän mammografiassa käynyt Kolehmainen ei pystynyt palaamaan työpaikalleen, vaan haki tukea äitinsä luota.
Syövästä kertominen lapsille oli vaikeaa
Aikoinaan juuri Terhin äiti oli patistanut tytärtään mammografiaan, vaikka mitään oireita ei ollut.
”Päätin mennä vasta matkan jälkeen. Silloin 1,5 vuotta ennen diagnoosia olin ottanut vuorotteluvapaata ja päättänyt toteuttaa poikien kanssa yhden unelman eli pitkän ulkomaanmatkan. Jälkeen päin tuntui hyvältä, että ehdimme tuon reissun tehdä. Olimme muun muassa Australiassa ja Balilla puolen vuoden ajan.”
Saatuaan rintasyöpädiagnoosin Kolehmainen sairastui vaikeaan masennukseen ja jäi sen vuoksi sairauslomalle. Koepalatkin kertoivat karun totuuden, pahanlaatuinen syöpäkasvain vaati leikkauksen.
”Olin varma, että kuolen. Kirjoitin jo vihkoon ylös, millaiset hautajaiset haluan. Mietin, että onneksi ehdimme poikien kanssa hankkia yhteisiä muistoja ja kokemuksia ulkomaanmatkalta.”
Kolehmainen myöntääkin, että vaikeinta oli kertoa sairaudesta 5-, 15- ja 17-vuotiaille lapsille. Hän puhui jokaisen kanssa kahden kesken.
”Vanhimmalla oli miljoona kysymystä, ja hän otti itsekin selvää asioista. Lopuksi hän totesi leipovansa minulle pullaa, kun paranen. Keskimmäinen ei sanonut yhtään mitään, eikä ole sanonut myöhemminkään. Nuorimmaiselle kerroin vain, että rinnassa oleva ylimääräinen patti leikataan pois ja saan hoitoa sairaalassa.”
Diagnoosin saaminen on parempaa kuin odottaminen
Jo ennen leikkausta Kolehmainen sai apua ja tukea äitinsä lisäksi lapsiperheiden sosiaalipalveluista. Leikkauspäivänä helmikuussa hän sai ystävältään kyydin sairaalaan.
”Kyllähän se tuntui pelottavalta. Minua ei ollut koskaan aikaisemmin leikattu.”
Kolehmaisen syöpä oli triplanegatiivinen, joka on harvinainen, aggressiivisin ja ennusteeltaan huono. Kyseistä biologista alatyyppiä esiintyy noin 15 prosentilla sairastuneista. Se on hankala siksi, ettei siihen ole täsmälääkettä.
”Olin silti tyytyväinen, kun sain tulokset. Odottaminen oli kiduttavaa.”
Olin tyytyväinen, kun sain tulokset. Odottaminen oli kiduttavaa.
Vaikka tauti on huonoennusteinen, siitä voi kuitenkin parantua.
Syöpähoitojen lisäksi hoidettiin sivuoireita
Kolehmaiselle tehtiin säästävä leikkaus eli koko rintaa ei poistettu. Samaisena keväänä aloitettiin sytostaattihoito.
”Kahden viikon kuluttua ensimmäisistä sytostaateista hiukset lähtivät. Se ei ollut itselle niin suuri asia kuin lapsille, mutta vasta sitten aloin näyttääkin sairaalta. Sain maksusitoumuksen peruukkiin, mutta käytin kuumana kesänä lähinnä huiveja.”
Kolehmainen kärsi närästyksestä, johon hän sai pahoinvointilääkettä. Väsymys ja ruokahaluttomuus vaivasivat, välillä hän pystyi syömään vain puuroa ja jäätelöä. Sytostaattien takia vaihdevuodet alkoivat etuajassa. Suun limakalvojen kuivuutta helpotettiin jääpaloin. Kuntokin heikkeni.
Kun sytostaattihoidot loppuivat, sädehoidot alkoivat. Kolehmainen kävi sädehoitoyksikössä joka arkipäivä viiden viikon ajan. Säteet aiheuttivat ihovaurioita, jotka ovat vieläkin näkyvissä.
Kontrollit vuoden välein
Hoitojen aikana Terhin ystävä vei hänet kävelylle ja oli tukena. Kolehmainen sai lainaksi koiran, joka toi tervetullutta tassuterapiaa. Se jäi lopulta kokonaan hänen luokseen.
Kaikki hoidot loppuivat lokakuussa 2014. Ensimmäinen kontrolli oli siitä puolen vuoden kuluttua, samoin seuraavien kuuden vuoden ajan. Nyt Kolehmainen käy kontrollissa kerran vuodessa aina siihen asti, kun sairaudesta on kulunut kymmenen vuotta.
”Tuntui turvalliselta, kun hoidettiin. Masennus syveni, kun hoitoputki päättyi. Kävin juttelemassa psykiatrisen hoitajan kanssa, koska pelko syövän uusiutumisesta oli niin suuri.”
Kolehmainen kävi työkokeilussakin lempipaikassaan kirjastossa. Lopulta hän jäi työkyvyttömyyseläkkeelle.
Älä jää yksin, hae vertaistukea
Saimaan syöpäyhdistyksen ja rintasyöpäyhdistys Europadonnan vertaistukihenkilö oli tärkeä keskustelukumppani. Nyt Kolehmainen on itsekin toiminut vertaistukihenkilönä ja vetänyt vertaistukiryhmää liki viiden vuoden ajan käytyään aiheeseen liittyvän koulutuksen.
Kelan sopeutumisvalmennuskurssi lievensi pelkoa siedettäväksi ja syöpäyhdistyksen virkistymiskurssilla sai ladata akkuja.
Meitä on paljon, yksin ei kannata jäädä. Itse lainasin aikoinani kirjastosta tietokirjoja ja hain tietoa netistä sekä osallistuin keskusteluihin.
Kolehmainen kannustaa etsimään vertaistukea syöpäyhdistyksestä, somesta tai tuttujen kautta.
”Meitä on paljon, yksin ei kannata jäädä. Itse lainasin aikoinani kirjastosta tietokirjoja ja hain tietoa netistä sekä osallistuin keskusteluihin. Kun aloin kirjoittaa itse näistä tapahtumista, oli aluksi vaikea muistaa, koska olin halunnut unohtaa.”
”Neuloosikin on iskenyt. Olen harrastanut myös vesijumppaa ja taideterapiaa.”
Pullaa palkkioksi hoitojen päätyttyä
Kolehmainen on käynyt voimaannuttavan valokuvauksen kurssin, jota hän kuvaa matkaksi itseen. Kurssi auttoi katsomaan itseä lempeämmin.
”Kameran kautta näkee kaikkea kaunista paremmin.”
Sairauden myötä Kolehmainen sanoo saaneensa uusia ystäviä, muun muassa poikiensa ystävien äideistä ja vertaissiskoista. Syöpäkin on pysynyt poissa.
”Jo silloin, kun hoidot loppuivat, vanhin poika piti lupauksensa: hän leipoi pullaa, vaikka ei ollut sellaista koskaan aikaisemmin tehnyt.”
Terhi Kolehmaisen ajatuksia rintasyövän kanssa elämisestä:
- On hyvä toteuttaa unelmia: hankkia yhteisiä muistoja ja kokemuksia läheisten kanssa.
- Tuloksien saaminen helpottaa, odottaminen piinaa.
- Lemmikki tuo lohtua, tassuterapia auttaa.
- Vertaistuki ja ystävät ovat tärkeitä.
- Meitä on paljon, yksin ei kannata jäädä.
