Professori Risto Renkonen: ”Emme voi harjoittaa tutkimusta Suomi-kuplassa”

Valtion tutkimusrahoitus on jatkuvasti vähentynyt ja samalla säätiöiden rahoitus on kasvanut. Post-doc-tutkijan polkuja ja lääketieteen perustutkimuksen trendejä avaa professori Risto Renkonen, Orionin Tutkimussäätiön pitkäaikainen puheenjohtaja.

Yhdeksän vuoden aika Orionin Tutkimussäätiön puheenjohtajana on ollut professori Risto Renkoselle huikea näköalapaikka suomalaiseen biolääketieteeseen. Renkonen arvioi lukeneensa puheenjohtajuusvuosinaan seitsemisentuhatta apurahahakemusta. Niistä hänelle on käynyt varsin hyvin selväksi, millaiset aiheet ovat nykyisin tutkimuksen kuumassa ytimessä. 

Renkosen aika puheenjohtajana tuli täyteen vuodenvaihteessa, ja hän kertoo luovuttavansa paikkansa seuraajalleen hyvillä mielin.

”Nämä vuodet ovat olleet minulle tavattoman kiva periodi. Mikä tärkeintä, koen, että sain lähimmän kollegani Anu Imppolan ja Tutkimussäätiön hallituksen kanssa trimmattua säätiön ydintoiminnan hyvään kuosiin. Osaamme karsia hyvien apurahahakemusten joukosta ne parhaat”, sanoo Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani ja glykobiologian professori.

Suomalainen tutkija osana isoa yhteisöä

Renkonen iloitsee tutkijamaailman kansainvälistymisestä. Suomeen saapuu yhä enemmän ulkomaisia tutkijoita – ja se on hänestä mainio juttu.

Risto Renkonen

”Emme voi harjoittaa tutkimusta missään Suomi-kuplassa. Siksi olenkin hieman huolissani siitä, että suomalaiset tutkijat taas eivät näytä suuntaavan ulkomaille yhtä hanakasti kuin takavuosina.”

Aiemmin oli Renkosen mukaan itsestään selvää, että post-doc-tutkija lähti tekemään jatkotutkimusta ulkomaiseen yksikköön. Enää näin ei välttämättä ole.

”Syynä siihen ovat varmaankin kommunikaation ja tietojenvaihdon runsastuneet menetelmät. On kuitenkin harmi, että kotimaahan jäädessään suomalainen tutkija jää vaille aitoa kokemusta olla osana kansainvälistä tutkijayhteisöä.”

Ulkomaiseen post-doc-toimintaan rohkaisee Renkosen mukaan ennen muuta nuoren tohtorin mahdollisuus hakea ja saada apurahaa.

”Siinä, missä valtion rahoitus korkeakouluille on jatkuvasti vähentynyt, säätiöiden rahoitus on kasvanut. Nykyisellään säätiötaustainen rahoitus on suurempaa kuin akateeminen rahoitus, ja säätiöt rahoittavat nuoria tutkijoita jo yli 300 miljoonalla eurolla”, hän muistuttaa.

Muodin vietävänä lääketieteen perustutkimuksessa?

Suomalaisessa lääketieteen tutkimuksessa on Renkosen mukaan havaittavissa selkeä kehityskulku tiettyyn suuntaan. Pääosin kuljetaan kohti hyvää, mutta harhapoluillekin on astuttu.

”Tämän yhdeksänvuotiskauden aikana huomasin, että tutkimuksen muoti-ilmiöt vievät tutkijan herkästi mennessään. Yksi esimerkki tästä on valtava into harjoittaa geenisekvensointiin perustuvaa analytiikkaa ja perustutkimusta. Se on ymmärrettävää, sillä yhden genomin sekvensointi maksaa tänään ehkä noin tuhat dollaria siinä, missä kaksikymmentä vuotta sitten se maksoi biljoonan.”

Renkonen ei laittaisi kaikkia munia samaan koriin.

”Täytyy olla myös muunlaista perustutkimusta, sellaista, joka pohjaa vahvaan biokemialliseen osaamiseen ja tautien kulun sekä patogeenien ymmärtämiseen. Pelkillä geenitutkimukseen perustuvilla metodeilla ei saada aikaan tuottavia ratkaisuja”, professori painottaa.

Tutkimuksessa muistettava globaalit uhat

Jos Renkonen saisi päättää, hän suuntaisi suomalaista lääketieteen tutkimusta nykyistä laveammalle – toki kohdennetusti.

”Esimerkiksi Helsingin yliopistossa tutkitaan paljon syöpää ja painotetaan geenitutkimusta. Olisi kuitenkin hyvä muistaa myös ne alueet, jotka ovat ihmiskunnalle globaali uhka. Näitä ovat infektiotaudit, monet aineenvaihduntasairaudet sekä erityisesti antibioottiresistenssi.”

Hän panostaisi myös siihen, että tutkimusta johdetaan luovasti.

”Ei niin, että kaikki kukat saisivat kukkia vapaasti, vaan siten, että annetaan riittävästi tilaa ja mahdollisuuksia.”

Esimerkin tutkimusjohtamisesta Renkonen ottaa urheilumaailmasta.

”Kootaan ensinnäkin niin hyvä joukkue kuin mahdollista. Annetaan tiimille viisi vuotta aikaa ja resurssit. Sitten katsotaan, miten meni. Tarvittaessa koutsi vaihtaa pelaajia eri joukkueiden kesken – otetaan uusi pelikausi. Sen jälkeen saatetaan huomata, että tämä strategia toimi: syöpätiimin tulokset istuvat osaltaan aineenvaihduntajoukkueen saavuttamiin tuloksiin. Havaitaan, että niillähän on jotakin tekemistä toistensa kanssa!"

Hyötyykö potilas?

Mutta mitä perustutkimuksen jälkeen – osaako lääketiede hyödyntää tulokset osaksi arkea ja viime kädessä potilaiden hoitoa? Renkosen mielestä osaa.

”Otan jälleen esimerkiksi oman yliopistoni ja HUS-alueen sairaanhoidon. Teimme joitakin vuosia sitten sellaisen itsearvion, että katsoimme peruutuspeiliin: mitä olimme saaneet aikaan kymmenen viime vuoden aikana?”

”Tuloksena oli, että olimme tuottaneet parikymmentätuhatta tiedeartikkelia ja muutama tuhat väitöskirjaa.”

Mutta Renkosesta vielä tärkeämpää oli se, että yhden kymmenvuotisperiodin aikana kehitettiin 700 uutta, eri potilasryhmiin kohdistuvaa diagnostiikkamenetelmää tai hoitoprotokollaa.

”Se on puolitoista per viikko – ja tämä kaikki vain Helsingin yliopistossa ja Meilahdessa.”

Renkonen on syystä ylpeä kotimaisen lääketieteen tutkimuksen tasosta.

”Lääketieteen tutkimuksella on valtava merkitys ihmisten terveyden ja elämänlaadun kohentamisessa. Tutkimusta tarvitaan, ja tutkijoiden työpöydiltä sekä laboratorioista tulokset siirtyvät todelliseen elämään.”

Teksti: Essi Kähkönen

15.3.2021

Avainsanat: