Orionin Tutkimussäätiön apuraha avaa tutkijalle merkittäviä mahdollisuuksia

Vuodelle 2021 Orionin Tutkimussäätiö jakoi yli miljoona euroa apurahaa nuorten tutkijoiden työn tueksi. Ohessa kaksi aiempaa apurahan saajaa kertoo saamansa tuen merkityksestä – heille se mahdollisti post doc -tutkimustyön ulkomaisessa yliopistossa.

Anniina Snellman väitteli lääketieteen tohtoriksi Turun yliopistosta neljä vuotta sitten. Väitöksensä jälkeen hän aloitti post doc -tutkijana ryhmässä, joka selvittää Alzheimerin taudin varhaisia aivomuutoksia terveillä vapaaehtoisilla koehenkilöillä PET-kuvantamistekniikkaa hyödyntäen. 

Tähän tutkimukseen hän sai Orionin Tutkimussäätiöltä merkittävän apurahan vuodelle 2020. Snellman kertoo apurahan olleen avainasemassa, jotta hän pystyi jatkamaan tutkimustyötään – kahdessa eri maassa. 

”Halusimme yhdistää Turussa keräämäämme kuvantamisaineistoa Alzheimerin taudin aivomuutoksista kertoviin uusiin biomarkkereihin, jotka määritetään verestä tai aivo-selkäydinnesteestä. Apurahan turvin pääsin Göteborgin yliopistoon oppimaan lisää näiden määritysten tekemisestä”, Snellman selventää. 

Apurahasta viitisen tuhatta euroa oli korvamerkitty tutkimusrahaksi, josta Snellman on voinut maksaa juoksevia tutkimuskuluja. Loppuosa apurahasta on tarkoitettu elämiseen eli henkilökohtaiseen käyttöön.  

Snellman kuvaa saamaansa apurahaa ”elintärkeäksi” työnsä kannalta. 

”Ilman sitä Göteborg olisi saanut jäädä. Sen avulla olen nuorena tutkijana hankkinut kansainvälisessä tutkimusyhteistyössä sellaista pääomaa ja kontakteja, jota pelkissä kotiympyröissä ei kertyisi.” 

Tutkimustyö jatkuu maapallon toisella puolella 

Suuren apurahan ulkomaisessa yksikössä tapahtuvaan post doc -työhön sai viime vuodelle myös LT Aleksi Sihvonen Helsingin yliopistosta. Sihvonen on tutkinut aivoverenkierron jälkeistä afasiaa eli puheen tuoton ja ymmärtämisen vaikeutta. 

”Nyt jatkan tutkimusta myös Australiassa, Queenslandin yliopistossa. Olen osa ryhmää, joka selvittää afasiasta toipumisen ennustetekijöitä sekä sitä, voisiko afaatikkoa kuntouttaa musiikin kuuntelun avulla.” 

Orionin Tutkimussäätiön suurapuraha mahdollisti Sihvosen mukaan tutkijatohtorijakson toisella puolen maapalloa. 

”Ilman tuota apurahaa en olisi päässyt osaksi näin laajaa kansainvälistä hanketta. Nyt voin työskennellä projektissa, jossa minulle opetetaan sellaisia aivoanalyysimenetelmiä, joita Suomessa ei niinkään tunneta. Ne opit voin sitten tuoda kotimaahan, osaksi suomalaista aivotutkimusta.” 

Yli miljoona euroa vuodelle 2021 

Orionin Tutkimussäätiön tehtävänä on tukea lääketieteen, eläinlääketieteen, farmasian ja näihin liittyvien luonnontieteiden tutkimusta. Säätiö jakaa näiden alojen nuorille tutkijoille apurahoja pääosin väitöskirjatyöhön, mutta myös post doc -tutkimustoimintaanVuodelle 2021 jaossa oli hieman yli miljoona euroa.    

Suurin osa Tutkimussäätiön apurahoista on suuruudeltaan 3 000–5 000 euroa. Vuodesta 2018 alkaen säätiö on myöntänyt lisäksi enintään 50 000 euron suuruisia apurahoja, jotka on yleensä suunnattu ulkomaille lähtevän post doc -tutkijan työn tukemiseen tai oman tutkimusryhmän perustamiseen.   

Vuodelle 2021 suurimpia apurahoja myönnettiin 24:lle äskettäin väitelleelle tutkijalle tutkimustyön jatkamiseen. Muita, enintään 5 000 euron suuruisia apurahoja myönnettiin 69:lle väitöskirjaa tekevälle nuorelle tutkijalle. 

Apurahat perustuvat suurelta osin säätiön oman sijoitustoiminnan tuottoihin, ja osan rahoituksestaan säätiö saa vuosittain Orionilta. Orionin Tutkimussäätiö tekee apurahojen myöntöpäätökset itsenäisesti, Orion-konsernista riippumattomasti. 

Apuraha sallii tutkimukseen keskittymisen 

Aleksi Sihvonen korostaa apurahan suomalaista taustaa. 

”On mukavaa, että saamani apurahan antaja on nimenomaan kotimainen taho ja että se tukee voimakkaasti juuri väittelijöitä sekä post doc -tutkijoita. Ilman apurahaa moni lupaava tutkimustyö jäisi tekemättä.” 

Sihvonen suosittaa nuoria tutkijoita hakemaan ennakkoluulottomasti apurahaa Orionin Tutkimussäätiöltä.  

”Heille voi olla kuormittavaa koettaa muutoin pärjätä. Moni sinnittelee eteenpäin tekemällä samaan aikaan virkaa tai raskasta päivystystyötä. Apurahan turvin on helpompi keskittyä vain ja ainoastaan tutkimukseen.”  

 

Teksti: Essi Kähkönen

30.3.2021

Avainsanat: