Lääkehoito
Jos elämäntapamuutokset eivät auta laskemaan kohonnutta verenpainetta, tarvitaan verenpainelääkkeitä, joita on useita erilaisia.
Jos elämäntapamuutokset eivät auta laskemaan kohonnutta verenpainetta, tarvitaan verenpainelääkkeitä, joita on useita erilaisia.
Lääkehoidon valinnassa on huomioitava potilaan ikä sekä muut sairaudet ja se, että monet verenpainelääkkeet vaikuttavat myös muihin sairauksiin. Joidenkin lääkkeiden vaikutus on positiivinen, mutta toiset verenpainelääkkeet saattavat olla haitallisia muun sairauden yhteydessä. Esimerkiksi beetasalpaajat voivat pahentaa astmaa.
Lääkkeenoton muistamisessa voit käyttää hyödyksi Hyvinvointini-sovellusta.
Varsinkin pitempään koholla olleessa verenpaineessa riittävän tuloksen saaminen vaatii usein kahden tai useammankin lääkkeen yhdistämistä. Yhdistämällä lääkeaineita eri ryhmistä kohtuullisina annoksina saavutetaan usein parempi tulos ja vähäisemmät sivuvaikutukset kuin käyttämällä vain yhden lääkkeen maksimiannosta.
Verenpainelääkkeet eivät paranna itse verenpainetautia vaan alentavat verenpainetta, mikä vähentää kohonneen verenpaineen aiheuttamien sairauksien vaaraa.
Jos elämäntapojen muuttaminen ei riitä palauttamaan verenpainetta normaaliksi ja hoidoksi tarvitaan lääkkeitä, niiden käyttö on usein jatkuvaa. Kohonneen verenpaineen lääkehoitoa ei koskaan tule lopettaa omin päin. Keskustele aina ensin lääkärin kanssa, ennen kuin teet mitään muutoksia sovittuun hoitosuunnitelmaan.
Jos elämäntapamuutoksilla ei saada kohonnutta verenpainetta laskemaan, on syytä aloittaa verenpainelääkitys. Lääkehoitoa suositellaan aina, jos systolinen painetaso eli yläpaine on toteamishetkellä vähintään 160 mmHg tai diastolinen painetaso eli alapaine vähintään 100 mmHg. Lääkehoito on aiheellinen myös, jos systolinen paine on 140 mmHg tai enemmän. Lääkehoitoa tarvitsevat lisäksi ne, joilla diastolinen paine on vähintään 90 mmHg ja joilla on diabetes, munuaissairaus, merkkejä kohde-elinvaurioista tai kliinisesti merkittävä sydän- ja verisuonitauti. Oireiden, kuten turvotuksen, päänsäryn tai näköhäiriöiden ilmetessä verenpainelääkitys voidaan aloittaa aikaisemminkin.
Kohonneen verenpaineen lääkehoito aloitetaan yleensä pienellä lääkeannoksella. Vastetta seurataan säännöllisillä verenpainemittauksilla. Lääkeannosta nostetaan vähitellen kohti hoitotasoa saavuttavaa annosta 3—6 kuukauden seurannan aikana. Jos haittavaikutuksia esiintyy, vaihdetaan lääke toiseen lääkeaineryhmään. Jos taas verenpaineen lähtötaso on kovin korkea tai potilaalla on valtimotautiriski, voidaan lääkitys aloittaa heti kahdella pieniannoksisella verenpainelääkkeellä.
ACE-estäjät eli angiotensiinikonvertaasientsyymin estäjät ovat tehokkaimpia tunnettuja verisuonten laajentajia. Niiden vaikutus perustuu veressä olevan entsyymin, angiotensiinikonvertaasin estoon, jolloin angiotensiiniä ei muodostu.
Angiotensiini on yksi tehokkaimpia valtimoverisuonten supistajia, joiden välityksellä verenpaine kohoaa. Tämän lisäksi ACE-estäjät estävät myös verisuonia laajentavan bradykiniinin hajoamista, minkä on havaittu olevan hyödyllistä sydämen vajaatoiminnan lihaksen tervehdyttämisessä. ACE-estäjät sopivat etenkin diabeetikoille ja sydämen vajaatoimintaa sairastaville. ACE-estäjät sopivat myös paljon liikkuville. Haittavaikutukset ovat suhteellisen vähäisiä, lukuun ottamatta kuivaa yskää.
Nesteenpoistolääkkeet eli diureetit sopivat ensilääkkeeksi etenkin iäkkäille potilaille. Diureetit poistavat munuaisten kautta verenkierrosta nestettä lisäämällä natriumin eritystä virtsaan. Diureettien vaikutus näkyy lisääntyneessä virtsan erityksessä.
Diureetteja on käytetty jo pitkään ja käytetään edelleen yleisimpinä verenpainelääkkeinä. Tavallisimmat haittavaikutukset ovat kaliumin väheneminen elimistössä, jonka vuoksi kaliumin saantiin ruokavaliossa on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Beeta-adrenergisten reseptorien salpaajia eli lyhyesti beetasalpaajia käytetään nuorille ja sepelvaltimosairautta poteville. Beetasalpaajat eivät ole ensisijaisesti verenpainelääkkeitä, mutta ne laskevat sydämen sykettä ja alentavat näin verenpainetta.
Beetasalpaajat jaetaan kahteen ryhmään: selektiivisiin ja ei-selektiivisiin. Selektiiviset vaikuttavat enemmän sydämeen. Ei-selektiiviset puolestaan vaikuttavat verisuonistossa niitä supistaen, mikä saattaa aiheuttaa kylmäraajaisuutta ja ääreisverenkierron häiriöitä. Beetasalpaajien yksi haittavaikutus on erektiohäiriöt. Lisäksi uni saattaa häiriintyä ja fyysistä rasitusta voi olla vaikeampi sietää.
Kalsiumkanavan salpaajat sopivat ensilinjan lääkkeeksi tai yhdistelmälääkkeeksi, kun tarvitaan lisätehoa kohonneen verenpaineen hoidossa. Lääkeaineena ne estävät kalsiumin kulun solun sisään ja rentouttavat verisuonten seinämän sileää lihasta, jolloin niiden jäntevyys laskee ja verenpaine laskee. Tavallisimpia haittavaikutuksia ovat ääreisverenkierron vilkastumisesta johtuva punoitus, kuumotus ja turvotukset.
Angiotensiinireseptorin (ATR) salpaajien vaikutusmekanismi on periaatteeltaan samanlainen kuin ACE-estäjilläkin. Ne estävät angiotensiinin sitoutumista valtimoverisuonten seinämään salpaamalla siinä olevat angiotensiinireseptorit, jolloin angiotensiini ei pääse sitoutumaan niihin ja kohottamaan verenpainetta. Angiotensiinireseptorin salpaajat ovat hyvin yhdisteltävissä toisiin lääkeaineryhmiin. Haittavaikutukset ovat harvinaisia.
Usein yksi lääke ei riitä palauttaman verenpainetta normaaliksi, jolloin tarvitaan kaksi tai kolme lääkettä yhtä aikaa. Verenpainetaudin hoidossa käytetäänkin usein vähintään kahta lääkettä samanaikaisesti. Yhdistelmät lisäävät tehoa ja vähentävät haittavaikutuksia, koska kunkin lääkkeen annos jää pienemmäksi kuin niitä yksinään käytettäessä.
Verenpainelääkityksen kanssa on muistettava, että tiettyjen kipulääkkeiden samanaikainen jatkuva käyttö voi heikentää monien verenpainelääkkeiden tehoa. Tästä on hyvä keskustella lääkärin kanssa jo ennen lääkityksen aloittamista.
