Kuntoutus

Aivoverenkiertohäiriöistä seuraa usein pitkäaikaisia tai pysyviä oireita. Kuntoutuksen tarve ja pituus vaihtelevat jokaisen sairastuneen kohdalla.

Noin 40–45 % sairastuneista tarvitsee lääkinnällistä kuntoutusta akuuttivaiheessa ja sitä seuraavina kuukausina. Kuntoutuminen riippuu aivoverenkiertohäiriön tyypistä ja vaikeusasteesta sekä sen aiheuttamista oireista, sairastuneen iästä ja liitännäissairauksista. Kuntoutumiseen vaikuttavat myös sairastumista edeltänyt toimintakyky, työn vaatimukset, sosiaalinen verkosto ja sairastuneen oma motivaatio.

Mitä aikaisemmin kuntoutus aloitetaan, sitä paremmin pystytään hyödyntämään aivojen muovautuvuutta. Alkuvaiheen kuntoutus on erittäin merkittävää toipumiselle.

Kuntoutumista pyritään tukemaan jo osastolla muun muassa asentohoidolla ja tukemalla päivittäisistä toimista suoriutumista. Myös riittävän tiedon tarjoaminen potilaalle ja omaisille on tärkeä osa kuntoutusta, ja se helpottaa sairauden hyväksymistä. Aktiivinen kuntoutus jatkuu tyypillisesti 3–6 kuukautta. Kuntoutuminen aloitetaan heti, kun hoitava lääkäri antaa luvan.

Mitä aiemmin kuntoutus aloitetaan, sitä enemmän siitä on hyötyä.

Kuntoutuminen perustuu aivojen muovautumiskykyyn, plastisuuteen. Uuden oppiminen ja taitojen kuntouttaminen edellyttää toistuvaa ja johdonmukaista harjoittelua. Tavoitteena on mahdollisimman itsenäinen toimintakyky ja turvallisuus elinympäristössä, työssä ja harrastuksissa.

Kuntoutuksessa harjoitetaan toimintakykyä kokonaisvaltaisesti. Häiriintyneitä toimintoja pyritään palauttamaan mahdollisimman lähelle lähtötasoa, tai syntyneitä haittoja pyritään kompensoimaan toiminnallisen sopeuttamisen avulla esimerkiksi apuvälinein.

Kuntoutussuunnitelma

Kun vointi sallii, sairastuneelle tehdään ensimmäisen viikon aikana kuntoutustarpeen arvio ja kuntoutussuunnitelma. Se laaditaan yhdessä potilaan ja läheisten kanssa, ja siinä otetaan huomioon sairastuneen motivaatio ja tavoitteet. Kuntoutussuunnitelmasta vastaa hoitava lääkäri yhdessä moniammatillisen kuntoutustiimin kanssa. Siihen kuuluvat neuropsykologi tai psykologi, hoitajat, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, puheterapeutti ja sosiaalityöntekijä. Myöhemmin tapahtuvassa työkyvyn arvioinnissa ja ammatillisessa kuntoutuksessa tehdään tarvittaessa yhteistyötä työterveyshuollon, Kelan ja vakuutusyhtiöiden kanssa.

Aivoinfarktipotilaat iästä, sukupuolesta tai aivoinfarktin vaikeusasteesta riippumatta hyötyvät moniammatillisesta kuntoutuksesta.

Kuntoutussuunnitelmassa arvioidaan muun muassa fyysisen, kognitiivisen ja psykososiaalisen kuntoutuksen tarvetta. Kuntoutumisen hyötyjä voidaan arvioida noin 1–3 viikon kuluttua sairastumisesta.

Varhaisen kuntoutuksen merkitys

Kuntouttava hoito aloitetaan heti sairastumisen jälkeen muun muassa asentohoitona. Se aktivoi kuntoutumista edistäviä kehon aistimuksia ja ehkäisee raajojen toimintahäiriöitä. Sairastunutta tuetaan tyynyillä mieluiten kylkiasentoon ja häntä autetaan säännöllisesti vaihtamaan asentoa. Vuode pidetään koholla, koska se on eduksi aivokudoksen turvotukselle ja hengitykselle.

Varhainen liikkuminen on eduksi monin tavoin. Kuntoutus, joka aloitetaan viikon sisällä sairastumisesta, on selvästi tehokkaampaa kuin kuntoutus, joka aloitetaan vasta kahden viikon kuluttua tai sitäkin myöhemmin. Kun lääkäri antaa luvan, aloitetaan aktiivinen kuntoutus. Kuntouttava ohjaus liittyy kaikkeen toimintaan, kuten ruokailuun ja hygienian hoitoon.

Kuntoutuksen pitäisi jatkua ainakin muutaman kuukauden ajan tai niin kauan kuin oleellista toipumista tapahtuu. Sairaalajakson jälkeen jatketaan avo- tai laitoskuntoutusta kuntoutujan tarpeista riippuen. Oma aktiivisuus ja kiinnostus kuntoutumista kohtaan ovat avaintekijöitä toipumisen suhteen. Jos kuntoutusta ei tarvita, seuranta tapahtuu omalla terveysasemalla tai työterveyshuollossa.

Kolmen kuukauden kuluttua sairastumisesta noin 50–70 % sairastuneista on toipunut itsenäiseksi päivittäisissä toimissaan, noin 15–30 % :lla on pysyviä haittoja ja 20 % tarvitsee laitoshoitoa.

Myöhäisvaiheen kuntoutus

Aivoinfarkti voi olla myös krooninen sairaus, jossa toimintakyky heikkenee iän myötä. Toimintakykyä voidaan parantaa vielä ainakin vuoden ajan avokuntoutuksessa kotiutumisen jälkeen. Mikäli sairaus on aiheuttanut pysyvää haittaa, suositellaan säännöllistä ylläpitävää kuntoutusta.

Kuntoutussuunnitelmaa päivitetään 1–2 vuoden välein. Jos vamma tai haitta on vaikea, voidaan kuntoutuksella tukea kotona selviytymistä. Erilaisilla kodin ja lähiympäristön muutostöillä voidaan edistää omatoimisuutta.

Useita akuuttivaiheen menetelmiä, esimerkiksi fysio- ja toimintaterapiaa sekä puheterapiaa, käytetään myös jatkokuntoutuksessa. Ryhmämuotoinen kuntoutus tukee myös sosiaalista osallistumista.

Kategoriat: