7.8.2019

Darolutamidin myynti alkanut Yhdysvalloissa – Orionille 45 miljoonan euron etappimaksu

ORION OYJ                          LEHDISTÖTIEDOTE              7.8.2019         KLO 10.30
         

Darolutamidin myynti alkanut Yhdysvalloissa – Orionille 45 miljoonan euron etappimaksu

Orion Oyj:n ja Bayerin yhdessä kehittämän, etäpesäkkeettömän hormonaaliselle hoidolle vastustuskykyisen (kastraatioresistentin) eturauhassyövän (nmCRPC) hoitoon tarkoitetun Nubeqa®-lääkkeen (darolutamidi) myynti on alkanut Yhdysvalloissa. Darolutamidin Yhdysvaltojen onnistuneeseen kaupallistamiseen liittyen Orion saa Bayerilta 45 miljoonan euron etappimaksun, jonka Orion kirjaa vuoden 2019 kolmannen neljänneksen tulokseensa. Kirjauksella ei ole vaikutusta Orionin vuoden 2019 näkymäarvioon, koska kyseinen 45 miljoonan euron etappimaksu on ollut sisällytettynä yhtiön antamaan taloudelliseen ohjeistukseen.

Darolutamidilla ei tällä hetkellä ole hyväksyntää Euroopan lääkevirastolta tai muilta terveysviranomaisilta Yhdysvaltojen ulkopuolella.

                                                                                                                                   
Yhteyshenkilö:
Tuukka Hirvonen, sijoittajasuhteet ja talousviestintä, Orion Oyj
puhelin 010 426 2721


Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
www.orion.fi

Orion on suomalainen lääkeyhtiö - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2018 oli 977 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 200 henkilöä. Orionin A- ja B-osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.