3.12.2015

Orion on kehittänyt Sileo® valmisteen koirien äänipelon lievittämiseen - myyntilupa EU:n alueella

Lehdistötiedote 3.12.2015 klo 9.00

Orion on kehittänyt reseptilääkkeen nimeltä Sileo® akuutista äänipelosta kärsiville koirille. Sileo® on ensimmäinen tähän käyttöaiheeseen kehitetty eläinlääke. Koirien ääniin liittyvät pelot ovat erittäin yleinen ongelma, ja arviolta joka toinen koira reagoi pelokkaasti tietyntyyppiseen ääneen. Sileo® valmisteen teho ja turvallisuus on testattu kliinisesti, ja se on saanut Euroopan lääkeviraston hyväksynnän EU:n alueella. Sileo® valmisteen teho perustuu tunnettuun ja perusteellisesti tutkittuun Orionin alkuperämolekyyliin, deksmedetomidiinihydrokloridiin.

Ääniä, joita koirat usein pelkäävät, ovat esimerkiksi ilotulitteet, ukkonen, laukaukset ja liikenteen melu. Pelottavan äänen kuullessaan koira ilmaisee ahdistusta ja pelkoa esimerkiksi läähättämällä, vapisemalla, yleisellä rauhattomuudella, hakemalla turvaa omistajastaan, piiloutumalla tai pyrkimällä ääntä pakoon. Äänipelko ei yleensä helpota ajan myötä. Se saattaa pikemminkin pahentua, ja koira voi alkaa pelätä arkisiakin ääniä, kuten vaikkapa autonovien kovaäänistä sulkemista tai imuriontia kotona.

Orion Eläinlääkkeet -yksikön kehitysjohtaja Mira Korpivaara kommentoi: "Idea deksmedetomidiinista lääkkeenä koirien äänipelkoon syntyi Orionilla aluksi pienen ryhmän piirissä, mutta kun todisteita sen tehosta tähän käyttöaiheeseen alkoi ilmetä yhä enemmän, käynnistimme kehitysprojektin. Matka myyntiluvan saaneeseen tuotteeseen on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen, välillä haastavakin."

Sileo®

Sileo® on maailmanlaajuisesti ainoa koirille hyväksytty lääkevalmiste äänipelon aiheuttaman äkillisen ahdistuksen ja pelon lievittämiseen. Se on Orionin kehittämä, ja sitä valmistetaan Orionin tehtaalla Turussa.

Sileo® valmisteen vaikuttava aine on tunnettu molekyyli deksmedetomidiinihydrokloridi, joka tällä erittäin matalalla annoksella ehkäisee tai lieventää äänistä johtuvan stressireaktion syntyä säilyttäen samalla koiran täysin toimintakykyisenä.

Sileo® on lääkemuodoltaan oromukosaalinen geeli, jota annostellaan koiran posken sisäpinnan limakalvolle. Valmistetta saa eläinlääkärin reseptillä, ja omistaja annostelee sitä koiralleen tarvittaessa.

Lisätietoja:

Mira Korpivaara, kehitysjohtaja, T&K, Orion Pharma Eläinlääkkeet +358 (0) 50 966 3885

 

Julkaisija Orion-konserni
Orionintie 1A, 02200 Espoo
http://www.orion.fi/
http://www.twitter.com/OrionCorpIR

Orion on suomalainen lääkkeiden ja diagnostisten testien kehittäjä - hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä.

Orionin liikevaihto vuonna 2014 oli 1 015 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3500 henkilöä. Orionin A- ja B-osakkeet on listattu NASDAQ Helsingissä.

Sileo lehdistötiedote