13.11.2012

Orion-Farmos Tutkimussäätiö jakoi 84 tutkijalle apurahoina yhteensä 671 700 euroa vuodelle 2013

Orion-Farmos Tutkimussäätiö on myöntänyt 84 tutkijalle apurahoina yhteensä 671 700 euroa vuodelle 2013. Suuria, enintään 25 000 euron suuruisia apurahoja myönnettiin 19 äskettäin väitelleelle tutkijalle tutkimustyön jatkamiseen. Enintään 5 000 euron suuruisia apurahoja myönnettiin 65 väitöskirjaa tekevälle nuorelle tutkijalle.

Orion-Farmos Tutkimussäätiö jakaa vuosittain sijoitustuottonsa apurahoina nuorille tutkijoille tai äskettäin väitelleille tutkimustyön jatkamista varten. Tutkimussäätiö on viime vuosina jakanut hakumenettelyyn perustuvia apurahoja vuosittain yhteensä 500 000 - 671 700 euroa eri tutkijoille lääketieteen, eläinlääketieteen, farmasian sekä niihin liittyvien luonnontieteiden, kuten kemian ja fysiikan, aloille. Lisäksi viimeisen viiden vuoden aikana säätiö on tukenut isompia lääketieteellisiä hankkeita noin 600 000 eurolla.

Apurahat vuodelle 2013

Suuret apurahat
Ainola Mari, FT, Helsingin yliopisto, Luunsyöjäsoluvälitteinen luun hajoaminen, 17.600 €

Aitta-aho Teemu Heikki Juhani, FT, Helsingin yliopisto, Biolääketieteen laitos, farmakologia, Impulsiivisuuden hermoverkot, 20.000 €

Anttila Timo Verneri, LK (väitellyt), Harvard Medical School & Massachusetts General Hospital & the Broad Insituute, Migreenin ko-morbiditeettien geneettinen tausta,
23.000 €

Kanninen Katja Marika, Ph.D., Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus, A.I.Virtanen -instituutti, Neurobiologian laitos, TDP-43 Alzheimerin taudissa, 23.000 €

Kansanen Emilia, FM (väitellyt), Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus, A.I.Virtanen Instituutti, Nitratut rasvahapot verisuonistossa: Nrf2 ateroprotektiivisten vaikutusten välittäjänä?, 25.000 €

Karppi Jouni, Filosofian tohtori, Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus, Karotenoidit, rytmihäiriöt ja sydänsairaudet, 12.500 €

Kekäläinen Eliisa Laura Johanna, lääketieteen tohtori, Karolinska Institutet, Center for Infectious Medicine, Dept. of Medicine Huddinge, Luonnolliset tappajasolut (NK-solut) ihmisen keuhkoissa ja niiden merkitys astman synnyssä, 23.000 €

Ketola Kirsi, FT, Vancouver Prostate Centre, Uusien stressivasteen proteiinien toimintaa estävien täsmälääkkeiden kehitys nykyisille hoidoille resistenssin eturauhassyövän hoitoon, 23.000 €

Korja Miikka Joojakim, LT, EL, Helsingin yliopisto, Aivojen AV-­malformaation uusien hoitomenetelmien kehittäminen ­ sädehoidon indusoimat endoteelin molekulaariset muutokset, 20.000 €

Korpisalo-Pirinen Petra Maria, LT, Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus, Angiogeneettinen geeniterapia kroonisessa alaraajaiskemiassa, 7.600 €

Meretoja Tuomo, Lääketieteen tohtori, Helsingin Yliopistollinen Keskussairaala, Ennustetyökalu rintasyövän imusolmukelevinneisyyden selvittämiseksi - Kansainvälinen monikeskustutkimus, 25.000 €

Myllymaa Sami Aulis, Filosofian tohtori, Itä-Suomen yliopisto Kuopion kampus, Sovelletun fysiikan laitos, UEF, Syljen metabolisten biomarkkerien identifiointi ja prekliininen validointi suu- ja yleissairauksien varhaisdiagnostiikkaan, 20.000 €

Mäkelä Keijo Tapio, LT, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, Turun Yliopistollinen Keskussairaala, Tekonivelkirurgian tulokset Suomessa ja muissa pohjoismaissa perustuen Suomen Endoproteesirekisteriin ja yhteispohjoismaiseen NARA-tekoniveltietokantaan (Nordic Arthroplasty Register Association),
Tekonivelkirurgian tulokset Suomessa rekisteritietoihin perustuen, 23.000 €

Norja Päivi Hannele, Filosofian tohtori, Helsingin yliopisto, Lääketieteellinen tdk, Ihmisen parvovirusten kudospersistenssi ja molekyylibiologia, 23.000 €

Rantalaiho Vappu Marianna, LT, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, TAYS / MAS, Tuoreen nivelreuman yhdistelmähoitojen vaikuttavuus pitkäaikaisseurannassa sekä hoitokäytännöt Suomessa, 20.000 €

Strandin Tomas, Filosofian tohtori (lääketiede), Helsingin yliopisto, Hantaviruksen polymeraasin säätely ja sitä inhiboivien molekyylien seulonta, 23.000 €

Tuomela Johanna Mirjami, FT, Turun yliopisto, Turun kauppakorkeakoulu, Synnynnäisen immuniteetin reseptorin säätelyn vaikutus kolmoisnegatiivisen rintasyövän leviämiseen, 20.000 €

Varjosalo Markku, FT, Dosentti, Helsingin yliopisto, Biotekniikan Instituutti, Kinaasit ja fosfataasit syövän synnyssä, Kinases and Phosphatases in Regulation of Cancer, 23.000 €

Viiri Leena, FT, Kennedy Institute of Rheumatology, University of Oxford, Sileät lihassolut ja mikro-RNA:t ateroskleroottisen plakin kehittymisessä ja stabiilisuuden säätelyssä, 25.000 €

Orion-Farmos Tutkimussäätiö on myöntänyt väitöstyön jälkeiseen tutkimustyöhön apurahoja 19 tutkijalle. Näiden apurahojen arvo on yhteensä 396 700 euroa

Pienet apurahat
Lisäksi Orion-Farmos Tutkimussäätiö on myöntänyt pienempiä 2 000 - 5 000 euron suuruisia apurahoja 65 väitöstyötä tekevälle nuorelle tutkijalle tieteellistä tutkimustyötä varten. Näiden apurahojen arvo on yhteensä 275 000 euroa.

Orion-Farmos Tutkimussäätiön palkinto

Tänä vuonna Orion Oyj juhlisti lisäksi 95 vuottaan tukemalla tutkimusta säätiön kautta erillisellä palkinnolla, jota ei voinut hakea, vaan ehdotuksen palkinnon saajaksi tekivät Orion-Farmos Tutkimussäätiön hallituksen jäsenet. Palkinto myönnettiin syyskuussa tutkija, professori Hannes Lohelle, joka on rakentanut Suomeen ainutlaatuisen ja merkittävän koirien tautigeenitutkimusohjelman. Nyt ensi kertaa jaetusta "Orion-Farmos Tutkimussäätiön palkinto" -nimisestä palkintoapurahasta 15 000 euroa on henkilökohtaista palkintoa ja 60 000 euroa apurahaa.

Orion-Farmos Tutkimussäätiö

Lisätietoja:

Risto Renkonen
Orion-Farmos Tutkimussäätiön
hallituksen puheenjohtaja
Helsingin yliopiston
lääketieteellisen tiedekunnan dekaani
Puhelin: 040 553 5219
risto.renkonen@helsinki.fi

Anu Imppola
Orion-Farmos Tutkimussäätiön asiamies
puhelin 010 426 3803
anu.imppola@orion.fi

Julkaisija:
Orion-Farmos Tutkimussäätiö

 

 

 

 

Lehdistötiedote