Mari Björkman: Syöpätutkimus ideasta valmiiksi lääkkeeksi

Lupaavia tutkimuskohteita tarvitaan valtavasti, jotta yksi johtaa valmiiksi lääkkeeksi. Potilaan saama hyöty on lääketutkijan tärkein kiitos.

Syöpätutkimuksen parissa työskentelevä Mari Björkman on ollut lapsesta asti kiinnostunut siitä, miten ja miksi asiat toimivat. Hän työskentelee tutkijana Orionilla Cell pharmacology and target discovery -yksikössä, ja kokee arkensa unelmien täyttymykseksi.

”Orion on ainoa suomalainen lääkekehitysfirma, joka tekee omaa tutkimusta Suomessa. Eturauhassyöpätutkimuksessa Orion on kansainvälistä kärkeä”, Björkman tiivistää.

Kansainvälisessä vertailussa keskikokoinen lääkeyritys on panostanut omaan tutkimukseen vahvasti, mistä on osoituksena idean siemenestä valmiiksi lääkkeeksi ulottuva lääkekehitysputki.

”Jos saan hyvän idean, joka todetaan alustavissa kokeissa lupaavaksi, kehitystyölle on valmiina tuo putki, joka vie lopuksi lääkkeen potilaille asti. Olen jo saanut nähdä, kun kollegojen alkuun saattamat ideat on viety lääkeaihioina kliinisiin tutkimuksiin.”

Työllä selkeä tarkoitus

Syöpäsolujen kasvun estämiseksi kehitetty darolutamidi on tuore esimerkki onnistuneesta lääketutkimuksesta. ”Oli valtavan hienoa, kun lääkkeen tehosta potilailla alkoi tulla  ensimmäisiä tuloksia.” Tällä hetkellä darolutamidia tutkitaan viimeisen kliinisen vaiheen (faasi III) tutkimuksissa.

Potilaiden saama hyöty on Björkmanin mukaan keskeinen innoittaja omalle työlle. ”Onnistumisista tulee sellainen olo, että tällä työllä on tarkoitus. Meillä käy esimerkiksi koulutuspäivillä lääkäreitä kertomassa, miten lääkkeet ovat käytännössä toimineet. Olemme kuulleet potilaista, jotka ovat saaneet lääkkeestämme avun.”

Valinnat ovat välttämättömiä

Tällä hetkellä Björkman työskentelee muun muassa projektissa, jossa on luupin alla faasi I:ssa oleva ODM-207. ”Tutkimme, miten se hillitsee syöpägeenien ilmentymistä ja siten estää syövän kasvua.”

Lisäksi Björkman on mukana sekä monissa ideavaiheen että vähän pidemmälle edenneissä projekteissa. ”Näissä rakennamme varmuutta lääkekohteesta sekä testipatteristoa, jotta voimme edetä lääkekehitysprojektiin.”

Björkman päätyi aikanaan Orionille opiskeltuaan ensin molekyylibiologiaa Jyväskylässä ja sitten genetiikkaa Turussa. Hänen väitöskirjansa aihe käsitteli eturauhassyövän uusien lääkeainekohteiden identifikaatiota tehoseulontamenetelmillä.

Björkman on tyytyväinen, että osasi tutkijan työtä etsiessään katsoa myös yliopistomaailman ulkopuolelle. ”Tutkimuksen laatu täällä on todella korkea. Kun esimerkiksi otamme käyttöön jonkin menetelmän, se pitää aina myös validoida ja testata, että se toimii kuten on tarkoitus.”

Ideoita täytyy testata valtavasti, jotta löytyy yksi hyvä. ”Tavallaan tärkein koe saattaa olla se, jolla osoitetaan, ettei lääkeainekohde vastaa kuten toivottiin. Huonoksi osoittautuvasta ideasta täytyy luopua”, Björkman toteaa.

Parasta Orionissa: ”Orionissa on erityisen hienoa se, että täällä kaikilla on sama päämäärä, jonka eteen tehdään yhdessä töitä.”

 

 

Teksti: Johanna Paasikangas-Tella