Kaisan rintasyövästä syntyi oma blogi

Tervetuloa kokemuspolulleni, kutsuu porvoolainen Kaisa Kaikkonen blogissaan Lakatut varpaankynnet. Rintasyöpään sairastuminen ja siitä parantuminen teki hänestä kokemusasiantuntijan ja yksirintaisen uimapukumallin Monokini 2.0 -catwalkille.

”Omalla toiminnalla pystymme lieventämään syöpähoitojen sivuvaikutuksia”, Kaisa sanoo.

Neljässä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Kaisa Kaikkonen oli Puolassa työmatkalla, kun hän hotellihuoneessa ollessaan huomasi ison patin rinnassa.

Kotiin päästyään hän meni nopeasti tutkimuksiin.

”Näin jo ultraäänitutkimusta tekevän lääkärin katseesta, että se on Sitä. Tottakai se oli shokki, mutta silloin ajattelin että OK. Nyt sen sitten tiedän, ja lähden tästä elämään eteenpäin.”

Sairastunut tarvitsee tietoa

Leikkauksessa poistettiin koko toinen rinta ja imusolmukkeet kainalosta.  Sen jälkeen lääkäri totesi yksikantaan, että hän on poistanut syövän. Ja että syöpäpoliklinikalta otetaan tullaan ottamaan yhteyttä.

Tämä olematon informaatio ei riittänyt Kaisalle.

”Sairaalasta kotiin päästyäni yritin tavoittaa henkilöä, joka suostuisi kertomaan, mitä minulle oli tehty ja mitä tulisi tapahtumaan. Lopulta eräs lääkäri kertoi, että minulla on aggressiivinen sairaus, johon saan kaikkein rankimman setin hoitoja. Todellisen tilanteen halusinkin kuulla.”

Puolen vuoden hoitojaksoon kuului mm. solusalpaajia ja päivittäin, yhden kuukauden ajan, sädehoitoa Helsingissä.

Työpaikan tuki huikea

Vuosittain Suomessa löytyy noin 5000 uutta rintasyöpätapausta. Kaisa sairastui ollessaan 38-vuotias kahden lapsen äiti ja työelämässä mukana.

”Hoitojen aikana oli terapeuttista olla töissä. Työpaikallani Enstossa oli niin mieletön tuki, että en jäänyt ajattelemaan syöpää vaan pääsin eteenpäin”, kertoo Kaisa.

Hän on kiitollinen koko työporukalle saamastaan tuesta.

”Siinä vaiheessa, kun olin menossa leikkaukseen, työkaverit jo olivat ehtineet kerätä rahaa, että saan tatuoinnin poistetun rinnan tilalle.”

Kaisalla on reilun 20-senttimetrin arpi kainalosta keskelle rintakehää. Se ei estänyt häntä ryhtymästä Monokini 2.0 -tapahtuman uimapukumalliksi rikkomaan tabuja ja häpeää.

”Monet haluavat auttaa, ja avoimuudella annamme heille tähän myös mahdollisuuden.”

Jälkikäteen Kaisa myös ymmärsi, että hänen sairastumisensa olikin rankempaa läheisille ja ystäville kuin hänelle itselleen, joka tiesi tarkkaan, miten hoitopolkua edetään.

”Rytmitin lepopäiviä ja jumppapäiviä ja keskityin omaan paranemiseeni”.

 Myös lapsille Kaisa puhui tilanteesta avoimesti, samoin lasten koululle.

”Toki heillekin tuli aluksi hätä. Mutta kun voin muuten hyvin, he tottuivat siihen, että äiti sairastaa, mutta elämä jatkuu.”

Kolme vinkkiä sairastuneelle:

  • Usko ja luota parantumiseen
  • Pidä itsestäsi huolta, liiku ja syö oikein
  • Kuulostele kehoa ja mieltä, älä suorita.

Kaikki keinot käytössä

Toipumisprosessista tuli luultua haastavampi, koska imunestekierto ei toiminut enää normaalisti.

”Olin onnekas, että minulla oli ”haltijakummit" valmiina: osteopaatti, funktionaalisen lääketieteen ravitsemusterapeutti sekä kiinalaisen lääketieteen asiantuntija.”

Kaisa innostui kirjoittamaan akupunktiohoidosta myös omaa blogiinsa. Hän oli huomannut, että maailman terveysjärjestö WHO suosittelee jo akupunktiota syöpähoitojen sivuoireiden vähentämiseen. Akupunktiolla vaikutetaan myös immuniteettiin.

”Minulle oli akupunktio tuona aikana ensiarvoisen tärkeää. Syöpähoitojen ajan veriarvoni pysyivät terveen henkilön arvoissa, mitä poliklinikallakin ihmeteltiin.”

Hän hoiti itseään myös aktiivisella liikunnalla, eikä ollut sairauslomalla.

”Jo kolme päivää leikkauksen jälkeen lähdin ulos ja lenkille. Aluksi en jaksanut tätä juuri olleenkaan, mutta kehitin askeleihin tahdin, jonka mukaan etenin: Mä selviän, mä selviän.”

Hän myös joogasi paljon.

”Sytostaatit ovat niin iso rasite keholle, että liikunta ei saisi viedä sitä ylikierroksille.”

Kaisa huomasi kuitenkin, että käydessään ennen tiputuksia hikitreenissä, lääkkeiden sivuvaikutukset jäivät pienemmiksi.

Sata lajia kokeiltu

Tällä hetkellä Kaisa liikkuu aktiivisesti ja opiskelee kokemusasiantuntijaksi.

Liikunnassa hän on ehtinyt kokeilla vuositasolla sataa eri lajia alkaen eri tyylisistä joogalajeista, tanssiin, hiihtoon ja kiipeilyyn.

 Sen lisäksi hän teki tunnollisesti sairaalan fysioterapeutin antamia käsijumppaohjeita.

”Tänä päivänä minulla on jo täysin normaalisti toimiva käsi, mikä ei ole itsestään selvä asia. Toki kainalossa on kiristelyä aika ajoin, mutta käden liikeradat ovat normaalit.”

Jo ennen diagnoosin saamista Kaisa oli laittanut ruokavaliotaan kuntoon.

”Kun suolisto on kunnossa, se auttaa paranemisessa.”

Varsinaiset hoidot loppuivat kesäkuussa 2015, mutta lääkehoito jatkuu edelleen kerran kuukaudessa anti-estrogeenia sisältäviä pistoksina, ja tabletteina päivittäin.

”Kontrolleja on enää kerran vuodessa”, Kaisa iloitsee.

Itse vastuuta

Vaikka sairastunut saa Suomessa lähes kaiken tarvitsemansa lääketieteellisen avun, jotakin vielä puuttuu:

”Todella iso ongelma on edelleen se, ettei tunne-elämää ehditä hoitaa. Järjestelmä kysyy vain, miten kehosi jaksaa.”

Myös hormonaalisten lääkkeiden sivuvaikutukset kuuluvat arkeen.

”Joskus tuntuu, että olen aivan sekopäinen friikki, mutta kun muistutan itseäni, että tunnevuoristorata johtuu hoidoista, se auttaa hyväksymään tilanteen.”

Sparraajia tarvitaan

Kaisa on vakuuttunut siitä, että mieliala ja asenne vaikuttavat parantumiseen.

Sen vuoksi hän on itse ottanut vastuuta omasta paranemisestaan ja jakaa tietoa kokemusasiantuntijana myös muille.  

  

 

Teksti: Helena Raunio