Muistisairaan kanssa kuljetaan askelen edellä

Muistisairaus on muuttanut pienin askelin Riitta ja Bjarne Nygårdin elämää. Bjarnella, 83 on Alzheimerin tauti, joka on kuitenkin vielä lievässä vaiheessa. Ensimmäisistä oireista on jo kahdeksan vuotta.

”Asuimme vielä Kuusankoskella, kun huomasin Bjarnen orientaation hieman heikentyneen: tuttua pesulaa ei löytynytkään”, kertoo Riitta. Itse asiassa varsin pienestä tapahtumasta lähtien Riitta alkoi tarkkailla puolisoaan, ja vei hänet lopulta muistitesteihin ja tutkimuksiin.

Lääkitys aloitettiin nelisen vuotta sitten.

”Uskon, että juuri oikean lääkityksen ansiosta saadaan hidastettua muistin ja toimintakyvyn laskua”, Riitta pohtii.

 

Keskustelu tärkeää

Bjarnen lääkäri totesi, että sairaus oli alkanut myöhään ja etenee hitaasti.

”Jos otat minusta mallia, olet yhtä pirteä 20 vuotta myöhemmin”, Bjarne sanoo. Hänen kanssaan keskustellessa ei muistisairautta juuri huomaa.

Sairaus ilmenee lähinnä siinä, että sama asia tulee kerrottua kahteen kertaan.

”Tärkeä on kuitenkin, että juttelee ja seurustelee toisten kanssa. Ei saa jäädä istumaan mykkänä ja murehtimaan, että mie en muista enää mittään”, rohkaisee Bjarne toisia sairastuneita.

”Pahinta olisi se, että vain asettuisi sohvalle kittaamaan olutta”, hän lisää.

 

Suuntavaisto heikkenee

Nygårdin pariskunta on asunut elämänsä aikana useilla paikkakunnilla. Kuusankoskelta Helsinkiin he muuttivat viisi vuotta sitten Riitan pelätessä Bjarnen eksyvän omakotitalon takana oleviin metsiin.

”Täällä Helsingissä muutimme jälleen kerran uuteen asuntoon, koska halusimme esteettömyyttä ja isomman kylpyhuoneen. Voimme tarvita jonakin päivänä myös rollaattoria”, Riitta lisää.

Vuodesta 1980 naimisissa olleen Nygårdin pariskunnan elämä on muuttunut niin, että asioita ennakoidaan ja sitä kautta ehkäistään ongelmia.

Aamu otetaan perheessä rauhallisesti, syödään terveellisesti ja keveästi, luetaan lehdet.

Bjarne voi kävellä kotoa rautatieasemalle ostamaan New York Timesin tai Wall Street Journalin. Puhelin on kuitenkin aina mukana.

Päiväohjelmaan kuuluu myös Töölönlahden lenkki, jonka Bjarne muistaa vielä hyvin. Sen sijaan Seurasaareen hän ei lähde enää yksin.

”Ei pelkkä liikunta, vaan myös luonto virkistää”, hän lisää.

Maanantaisin ja keskiviikkoisin on Alzheimer-yhdistyksen ja Amia-Lifen järjestämää ohjelmaa, johon kuuluu jumppahetkiä ja yhteistä kuntouttavaa tekemistä toisten sairastuneiden kanssa.

 

Liikunta auttaa sairaudessa

Bjarne on entinen urheilija, joka on juossut maratonia ikämieheksi asti, pyöräillyt ja pelannut golfia. Kunto on edelleen hyvä.

”Opiskelu, työt ja urheilu­, siinä on kyllä ollut ohjelmaa”, muistaa Bjarne. Kokemustausta heijastuu perheen elämään vielä tälläkin hetkellä. Liikunta ja taisteluhenki on yhä verissä. Pariskunta arvioi, että sairaudenkin kanssa pärjää paremmin, kun on koko ikänsä urheillut.

”Olemme aina olleet ulkoilmaihmisiä. Ja esimerkiksi golf kasvattaa tsemppihenkeä, kestää usein 4-5 tuntia, on ulkoilmassa ja sosiaalista. Pitkäkestoisuus kompensoi sitä, että golf ei ole niin rankkaa”, täsmentää Bjarne.

 

Kolme neuvoa (sairastuneille ja omaisille)

  1. Ulkoile ja pidä huolta kunnosta
  2. Älä eristäydy, pidä yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin
  3. Pidä huolta itsestä ja vapaapäivistä

 

”Mutta kun lasketaan lyöntejä, pitää katsoa, ettei tule joka kerta vain huipputuloksia, naurahtaa Riitta. ”Lähimuisti on se, mikä klikkaa.”

Muistisairaus ei ole vienyt kuitenkaan Bjarnelta hänen huumorintajuaan: ”Muistan kyllä vielä vaimoni”, hän vitsailee.

Bjarne harmittelee kuitenkin sitä, kun ei enää muista, mitä pitäisi etsiä, kun on jotakin etsimässä.

”Onneksi tällaista ei ollut vielä työssä ollessani”, huomauttaa Bjarne, joka toimi 65-vuotiaaksi asti monenlaisissa johtotehtävissä metsäteollisuudessa. Myös Riitalla oli työ, jossa oli matkustettava ulkomaille usein.

 

Harrastuksista virkistystä

Matkustelusta pariskunta hakee virkistystä vieläkin. Sen he ovat kuitenkin huomanneet, että joka yö ei kannata vaihtaa hotellia, vaan pysyä samassa paikassa.

”Mitä enemmän saamme erilaisia ärsykkeitä ja impulsseja, sitä enemmän saamme eväitä taistelussa sairauksia vastaan”, pariskunta arvioi.

Musiikki on Bjarnelle ollut aina erittäin tärkeää. Hän soitti pitkään haitaria omassa kaveribändissä.

Omaishoitajille vapaapäiviä

Riitta on ollut omaishoitajana puolitoista vuotta, ja hänelle kuuluu kaksi vapaapäivää kuukaudessa. Niitä on ollut kuitenkin vaikea järjestää, joten hän piti vapaata nyt ensimmäistä kertaa viikon kerrallaan. Sillä aikaa Bjarne oli Kivelän sairaalan kuntoutusosastolla.

”Nykyisin tällaiset asiat on hyvin järjestetty. Kuntoutuksessa tapaa toisia saman kohtalon saaneita”, Bjarne lisää.

”Kun puoliso sairastuu muistisairauteen, häntä joutuu vahtimaan ihan pienistä asioista alkaen. Olen sitä mieltä, että omaishoitajat ovat vapaapäivänsä ansainneet”, Riitta lisää.