Sata omaishoitajaa voitti virkistystä arjen keskelle Orionin ja Omaishoitajaliiton järjestämässä arvonnassa. Vantaalainen Ritva Kokko käytti siivouslahjakortin, ja jyväskyläläinen Mia Toikkanen lähti perheineen hotellilomalle.
Parvekkeelta näkyy vantaalaista pihapiiriä ja lähimetsää – ja hyvin näkyykin, vaikka maisemaa katsoisi olohuoneesta.
”Lahjakortti riitti kahden tunnin siivoukseen, jonka käytin ikkunoiden pesuun. Kolmen huoneen ikkunat ja parvekelasit tulivat putipuhtaiksi”, kiittelee Ritva Kokko.
Mia Toikkanen puolestaan pakkasi matkaan 14-vuotiaan tyttärensä ja puolisonsa ja lähti Jyväskylästä Tampereelle yöpymään hotellissa.
”Pääsimme koko perhe viettämään rentoa hetkeä ja aamiaiselle valmiiseen pöytään. Omaishoidettavan lapsen on hankalaa olla äidistä erossa, joten yhteinen aika oli stressittömin vaihtoehto. Tytär on kiinnostunut junista, joita pystyi katsomaan hotellin ikkunasta. Se oli vielä ylimääräinen bonus.”
Kaikkiaan sata omaishoitajaa voitti Orionin ja Omaishoitajaliiton järjestämässä arvonnassa valitsemansa virkistyksen. Tarjolla oli siivous- tai hotellilahjakortin lisäksi kylpyläloma.
”Olemme halunneet tukea niin omaishoitajien kuin heidän läheistensä elämänlaatua. Omaishoitajien työ on arvokasta, mutta jaksaminen vaatii hengähdystaukoja ja tilaisuutta voimien keruuseen”, toteaa Orionin kaupalliset toiminnot Suomi yksikön johtaja Janne Maksimainen.
30-vuotista juhlavuottaan viettävän Omaishoitajaliiton toiminnanjohtaja Sari Tervonen pitää tärkeänä, että omaishoitajien työtä arvostetaan.
”Omaishoitajat toimivat rakkaudesta ja toisinaan myös velvollisuudesta. Läheisvastuu kuuluu kulttuuriperimäämme, mutta palveluja ja tukea tarvitaan paljon, jotta sitova ja kuormittava omaishoito onnistuu.”
Ritva Kokko on ollut miehensä Helken omaishoitaja jo 12 vuotta. Puoliso sai aikoinaan aivoinfarktin ja halvaantui toispuoleisesti, uusimpina oireina ovat epileptiset kohtaukset. Pariskunta muutti viime joulukuussa omakotitalosta Lohjalta kerrostaloon Vantaalle.
Helke ja Ritva Kokko
”Puutarhaa jäin kaipaamaan”, toteaa Kokko. Tilalle on tullut pelargonioista kukoistava parveke, jonka nurkassa on myös sähkögrilli. Siinä valmistuvat niin pihvit kuin herkkusienet.
Kokko selviää miehensä hoidosta tutulla rutiinilla. Kotiapu käy aamuisin nostamassa Helken sängystä, mutta Ritva ihmettelee, miksi tarvitaan kaksi ulkopuolista, kun hänkin voisi auttaa.
”Kyllähän minä muutenkin nostelen miestäni, mutta tähän aamutoimeen en kelvannut. Kymmenminuuttinen kotiapu vie omaishoidontuesta puolet, ja siksi lopetin iltakäynnit. Tuesta ei olisi jäänyt mitään käteen. Ne ovat aika kalliita minuutteja.”
Aamiaisen jälkeen 83-vuotias Helke Kokko katsoo mielellään televisiota, sarjoista eritoten McLeodin tyttäret on mieluisa. Hygieniaakin on hoidettava ja lääkkeitä riittää päivän mittaan otettaviksi. Lisäksi Ritva ulkoiluttaa pyörätuolissa olevaa puolisoaan päivittäin.
”Tunnin lenkki vedetään. Onhan tässä aikamoinen homma, kun ikää tulee ja voimat vähenevät. Vielä on pärjätty. Meillä on 58 vuotta yhteistä taivalta, ja miehen sairaus on meitä lähentänyt”, toteaa 78-vuotias Ritva Kokko.
Mia Toikkasen tyttärellä on todettu epilepsia ja lievä älyllinen kehitysvamma. Jemina sai ensimmäisen tajuttomuus-kouristuskohtauksen ollessaan ekaluokalla, jonka jälkeen epilepsia on ilmennyt poissaolokohtauksina.
Jemina ja Mia Toikkanen
”Jeminaa tutkittiin jo neuvolassa, joten osasimme epäillä, ettei kaikki ole kunnossa. Myöhemmin löydettiin geenivirhekin.”
Toikkanen määrittelee 14-vuotiaan tyttärensä olevan noin 5‒6-vuotiaan tasolla, mutta vahvuutena ovat visuaalisuus ja hyvä näkömuisti. Vain ero äidistä on vaikeaa.
”Vaikka mummo ja pappa ovat tuttuja, niin yökylään meno saa aikaa itkukohtauksia, jotka vähitellen touhutessa loppuvat. Jemina käy erityiskoulua, jonne hän menee mielellään. Samaan aikaan olen itse töissä.”
Tytär on harrastanut muun muassa ratsastusta, uintia ja yleisurheilua, joka jatkuu taas kesätauon jälkeen.
Kokkojen tukena on samassa talossa asuva poika, joka vie äitiään muun muassa kauppareissuille. Toinenkaan poika ei asu kaukana, lisäksi iloa tuovat kuusi lastenlasta.
Kerran viikossa Kokoilla käy vammaispalvelujen kautta vapaaehtoinen avustaja, joka ulkoiluttaa Helkeä parisen tuntia kerrallaan. Vapaaehtoiseen ei kannata kiintyä, sillä joka kerran ovikelloa soittaa eri henkilö.
”Ensin oli pari irakilaista nuortamiestä, sitten kolumbialainen nainen, joka olisi halunnut jatkaa. Viimeksi kävi suomalainen fysioterapiaopiskelija.”
Kokoilla on myös invataksioikeus, ja terveydenhoitaja käy parin tunnin ajan kerran viikossa. Vantaan kaupungilta saa myös vapaa-ajan tuuraajan 9,5 tunniksi kuukaudessa.
”Hoitelen silloin omia asioita, käyn lenkillä, apteekissa ja kaupassa sekä tutun rouvan kanssa shoppailemassa heräteostoksia. Viimeksi ostin päällä olevan mekon ja kengät. Tuuraajaan olen tyytyväinen, kun miestä ei oikein voi jättää yksin, jos jotain vaikka sattuu.”
Toikkanen on hyödyntänyt Jyväskylän kaupungin tarjoamia palveluseteleitä, jolloin kotiin on tullut tuuraaja muutamaksi tunniksi. Tunnit tulivat kalliiksi, kun lapsi halusi aina lähteä kaupungille tai elokuviin.
”Kehitysvammadiagnoosin jälkeen Jemina haluttiin siirtää toiseen, vieraaseen kouluun, vaikka muutostilanteet ovat hänelle haastavia. Olin aivan loppu tehdessäni kirjelmiä päättäjille. Onneksi sain sieltä puolelta tukea, ja Jemina jatkaa tutussa erityiskoulussa yläkoulun loppuun. Siellä hän saa tarvitsemansa tuen ja opetus pystytään toteuttamaan hyvin.”
Toikkanen ihmettelee, miten lasten edun puolesta pystyy taistelemaan, jos ei edes tietoa saa tarpeeksi. Esimerkiksi sopeutumisvalmennuskurssilla ilmeni, etteivät kaikki olleet tietoisia oikeudestaan vammaistukeen.
”Olenkin miettinyt, että pitäisi auttaa muita asioiden hoidossa, kuten hakemusten ja valitusten teossa. Itse jaksan pyörittää arkea ihan hyvin, onhan puolisokin hoitamassa lasta ja tukemassa. Kokemustakin on kertynyt.”
Teksti: Tarja Västilä
Kuvat: Minna Kurjenluoma, Aki Kolehmainen
16.7.2021
