Kotimainen tuotanto parantaa lääkeaineiden toimitusvarmuutta

Orionin tytäryhtiö Fermion tekee vaikuttavia aineita esimerkiksi moniin syöpälääkkeisiin. Valmistus Suomessa lisää tuotteiden toimitusvarmuutta. Fermion on myös merkittävä lääkeaineyritys eurooppalaisessa mittakaavassa.

 Fermion tekee vaikuttavat aineet esimerkiksi alkuperälääkkeisiin, jotka Orion on itse kehittänyt. Lisäksi se valmistaa lääkeaineita myös muille lääkeyhtiöille.   

Fermionin Oulun tehtaan tehtaanjohtaja Jouko Oikarinen kertoo, että käytännössä yritys valmistaa vaikuttavia aineita esimerkiksi moniin, käyttäjilleen tärkeisiin syöpälääkkeisiin.  

”Merkittävä osa Fermionin valmistamista lääkeaineista menee Orionin omaan lääketuotantoon. Potilaiden etu on, että lääkeaineita ja lääkkeitä pystytään tekemään Suomessa. Se lisää oleellisesti toimitusvarmuutta”, Oikarinen korostaa. 

Myös viennillä on Fermionin toiminnassa tärkeä roolinsa joko osana Orionin lääkkeitä tai toimituksina muille lääkeyhtiöille.  

”Fermionin valmistamista lääkeaineista 90 prosenttia menee kansainvälisille markkinoille joko suoraan tai Orionin tuotteissa. Se on myös merkittävä eurooppalainen lääkeaineyritys valmistuksen muuten keskittyessä yhä enemmän Aasiaan”, toteaa Orionin operatiivinen johtaja ja Fermionin hallituksen puheenjohtaja Liisa Hurme. 

Oikarinen lisää, että Fermion on pystynyt toimimaan ilman häiriöitä kaikissa olosuhteissa. Näin esimerkiksi koronan aiheuttamissa poikkeusoloissa, joiden aikana se on jopa kasvattanut tuotantomääriään. 

Kasvu ja uudet valmiudet vastaavat kysyntään 

Fermionilla on kaksi tehdasta, molemmat Suomessa. Hangossa tehdään tuotteet, joilla on suuri volyymi ja Oulussa tuotteet, joiden volyymi on hieman pienempi.  

Oikarinen alkoi luotsata Oulun tehdasta vuoden 2020 toukokuussa. Ennen tehtaanjohtajan pestiä hän oli toiminut monissa tehtävissä Oulun ja Hangon tehtailla. Fermioniin Oikarinen on tullut jo vuonna 1994. 

”Vuosien varrella Fermionia on alettu katsoa entistä enemmän yhtenä kokonaisuutena. Mietimme tapauskohtaisesti esimerkiksi sitä, mitä tuotteita missäkin kannattaa valmistaa. Monet asiantuntijat jakavat työpanostaan kummallekin tehtaalle. Myös yhteistyö koko Orionin kanssa on tiivistynyt entisestään.” 

Vuosien varrella Fermion on kokonaisuudessaan kasvanut. Myös Oulun tehtaalle on rakennettu uusia moduuleita. 

”Tuotteidemme kysyntä on lisääntynyt, ja toisaalta olemme kehittäneet myös valmiuttamme valmistaa uudenlaisia tuotteita.” 

Kapasiteettia syöpälääkkeiden vaikuttavien aineiden valmistukseen 

2010-luvulla Ouluun on rakennettu muun muassa moduuli, jossa valmistetaan syöpähoidoissa tarvittavia sytostaatteja. Uudehko tulokas on myös moduuli, jossa valmistetaan muita korkea-aktiivisia lääkeaineita sekä tehdään tuotekehityksen pilottiajoja. 

Fermion on esimerkiksi syövän ja nivelreuman hoidossa käytettävän lääkeaineen suurimpia valmistajia maailmassa. 

”Suunnitelmissamme on nyt esimerkiksi investointi, jolla Oulussa lisättäisiin kyseisen lääkeaineen tuotantokapasitettia”, Oikarinen toteaa. 

Lääkeainetta inhalaattoreihin 

Oulun tehtaan uuteen kapasiteettiin kuuluu myös pieni mikronointilaitteisto, jota tarvitaan astman inhalaatiohoitoon tarkoitettujen lääkeaineiden valmistuksessa.  

” Käytännössä lääkeaineita jauhetaan hyvin pieniksi, alle kymmenen mikrometrin kokoisiksi hiukkasiksi. 90 prosenttia hiukkasista pitää olla jopa alle 5 mikrometriä.” 

Oikarinen kertoo, että näiden lääkeaineiden valmistuskapasiteettia ollaan lisäämässä. 

”Lääkeaineita käytetään Orionin jauheinhaalaattoreissa, joiden kysyntä on kasvussa.”  

Ympäristön ja työnteon turvallisuus korostuvat 

Oulussa on monin tavoin panostettu ympäristön turvallisuuteen. 

”Käytössämme on esimerkiksi uusi kryogeeninen jäähdytyslaitteisto, jossa orgaanisia haihtuvia yhdisteitä otetaan talteen nestetypen avulla”, Oikarinen kertoo. 

Koska tehtaalla valmistetaan voimakkaita lääkeaineita, jotka vaikuttavat jo hyvin pieninä pitoisuuksina, työturvallisuuteen on kiinnitetty aivan erityistä huomiota.  

”Käytännössä lääkeaineita valmistetaan usein suljetuissa prosesseissa, ilman suoraa ihmiskosketusta.” 

Toimitusvarmuus ja laatu kantavat kansainvälisestikin  

Kokonaisvaltaiset valmistusketjut ovat Oikarisen mukaan yksi Fermionin vahvuuksista.  

”Lääkeaineissa on usein pitkät valmistusketjut. Valmistus alusta loppuun eli tehtaalle hankittavista raaka-aineista valmiiksi tuotteiksi voi kestää pisimmillään noin yhdeksän kuukautta. Pystymme hallinnoimaan koko tätä ketjua.” 

Fermion on vahva myös prosessien kehittämisessä.  

”Myös ulkomaiset sopimusvalmistusasiakkaamme luottavat ammattitaitoomme ja toimitusvarmuuteemme.” 

 

 Teksti: Matti Välimäki

2.6.2021