Lääkkeiden annosjakelupalvelu ANJA sai uuden vetäjän

Uusi toimitusjohtaja pyrkii laajentamaan koneellisen annosjakelun potilaskuntaa. Orion on mukana osakkeenomistajana.

 

Proviisori Jarkko Kiuru, 41, aloitti PharmaServicen toimitusjohtajana 23.10.2015. Yhtiö tuottaa Suomen suurinta lääkkeiden annosjakelupalvelua, ANJAa, joka aloitti toimintansa vuonna 2002.  Suomen Apteekkariliitto omistaa PharmaServicestä 51%, Orion tuli yrityksen taustatueksi vuonna 2010, 49% osuudella.

Kiuru siirtyy ANJAn vetäjäksi Oriolan Consumer Health -yksikön johdosta.

”Uusi tehtävä on todella mielenkiintoinen ja innostava. Yritys on hyvässä kunnossa, ja ANJA:lla on hyvät mahdollisuudet kehittyä ja kasvaa, sillä toiminta ei ole missään nimessä lakipisteessään”, Kiuru toteaa. 

ANJAa myyvät Apteekkariliiton jäsenapteekit. Palvelun avulla apteekki toimittaa potilaan säännöllisesti käyttämät tabletit ja kapselit pakattuina muovisiin kerta-annospusseihin, yleensä kahden viikon erissä. Annosjakelua suositellaan erityisesti monilääkityille, iäkkäämmille potilaille, joiden määrä on Suomessa kasvussa.

ANJAn myötä apteekit ottavat suuremman vastuun potilaiden lääkityksestä, jolloin hoitohenkilökunnan aika ja resurssit  voidaan suunnata lääkkeiden annostelusta varsinaiseen hoitotyöhön.

”Se on myös viranomaisten edistämä suuntaus”, ketoo PharmaServicen hallituksen puheenjohtaja Eija Kari. ”Hoito paranee ja turhat lääkitykset poistuvat, mikä tuo säästöjä lääkekuluissa.”

Palveluun sisältyy yhteistyössä hoitavan lääkärin kanssa tehty lääkityksen tarkitus, joka varmistaa, ettei lääkityksissä ole haitallisia yhteisvaikutuksia tai päällekkäisyyksiä. ANJAn mukana toimitetaan lääkityskortti, joka kertoo ajantasaisen tilanteen potilaan eri lääkityksistä.

Koneellinen annosjakelu on myös käsintehtyä lääkejakelua virheettömämpää. Jokaisen annospussin sisältö tarkistetaan koneellisesti, valokuvataan ja koneen tunnistamat virheet tarkistetaan ja korjataan ennen annospussien lähettämistä apteekkiin. 

Tällä hetkellä koneellisen annosjakelun piirissä on Suomessa kuitenkin vasta noin 35 000 potilasta, kun Ruotsissa luku lähentelee parisataatuhatta.  Jarkko Kiuru uskookin, että ANJAn potilaskunta tulee kasvamaan.

”Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Suomessa on 15 vuoden päästä puolitoista miljoonaa yli 65-vuotiasta. Koneellinen annosjakelu tulee olemaan tärkeä osa toimivaa lääkehoidon ketjua suomalaisessa terveydenhuollossa”, Kiuru toteaa.