Diagnosointi

Sydämen vajaatoiminnan diagnosointi on vaikeaa, sillä siihen johtavia syitä on lukuisia. Tarvitaan huolellisia tutkimuksia ja kokeneen lääkärin arviota.

Diagnoosi edellyttää, että potilaalla on sydänsairaus sekä sydämen vajatoimintaan sopivia oireita ja löydöksiä, kuten hengenahdistusta, heikentynyttä rasituksen sietoa, väsymystä, nilkkojen turvotusta tai merkittäviä sydämen sivuääniä.

Esitietojen ja lääkärin tutkimuksen perusteella päätetään täydentävistä tutkimuksista. Tutkimuksia voidaan täydentää ja uusia myös myöhemmin, kun arvioidaan hoidon tehoa ja pyritään tunnistamaan sivuvaikutuksia, joita hoito mahdollisesti aiheuttaa.

Sydämen vajaatoiminnan diagnoosi vaatii yleensä sisätautilääkärin tai kardiologin tekemää tutkimusta.

Sydänsähkökäyrä

Sydänsähkökäyrän (EKG) ja verikokeiden avulla voidaan selvittää muun muassa sepelvaltimotaudin, verenpainetaudin tai rytmihäiriön yhteyttä sydämen vajaatoiminnan syntyyn. EKG kuuluu tyypillisimpiin sydäntutkimuksiin ja se otetaan lähes aina, kun epäillään sydänsairautta. EKG antaa runsaasti tietoa sydämen toiminnasta ja sydänsairauksiin liittyvistä tiloista. Joitakin rytmihäiriöitä lukuunottamatta EKG ei yleensä anna tarkkaa taudinmääritystä. Se voi kuitenkin antaa viitteitä sydämen poikkeavast toiminnasta.

Laboratoriokokeet

Verinäytteestä tutkitaan usein veren plasmasta mitattava B-tyypin natriureettinen peptidi (BNP). Tätä hormonia erittyy sydämen kammioiden lihassoluista ja sen pitoisuus kasvaa herkästi vajaatoiminnan yhteydessä. Verinäytteistä tutkitaan myös mahdollisen anemian tai piilevän diabeteksen osuutta, elimistön suolatasapainoa sekä munuaisten, maksan ja kilpirauhasen toimintaa.

Keuhkojen röntgentutkimus

Keuhkojen röntgen- eli thoraxkuvaus on tärkeä tutkimusmenetelmä, jolla saadaan tietoa muun muassa sydämen koosta, nesteen mahdollisesta kertymisestä keuhkokudokseen ja keuhkopussiin sekä muista tekijöistä, kuten tulehduksista.

Sydämen ultraäänitutkimus

Ultraäänitutkimus on sydämen kattava rakenteellinen ja toiminnallinen tutkimus, jolla voidaan selvittää vajaatoiminnan syitä ja vaikeusastetta. Se on kaikkein luotettavin tapa tunnistaa sydämen vajaatoiminta. Ultraäänitutkimus on välttämätön, jos diagnoosi on epävarma tai jos vajaatoiminnan aiheuttajaksi epäillään esimerkiksi läppävikaa. Ultraäänellä nähdään esimerkiksi eri lokeroiden koot, kudosten paksuudet sekä mahdolliset rakenteelliset poikkeavuudet.

Sydämen ultraäänitutkimus pyritään tekemään kaikille potilaille ennen pysyvän lääkehoidon aloittamista. Tutkimus kestää noin 30 minuuttia ja se on potilaalle kivuton sekä vaivaton.

Rasituskoe

Sydämen rasituskoe eli polkupyöräkoe on erikoistutkimus, jossa rasitetaan portaittain verenkierto-, hengitys- ja liikuntaelimistöä. Koe aloitetaan kevyellä rasituksella ja sitä lisätään vähitellen, kunnes tutkittava ei enää jaksa tai syke on riittävän korkea. Koe lopetetaan myös, jos oireita ilmaantuu tai rekisteröitävät arvot muuttuvat yllättäen.

Sydämen rasituskoe on aiheellinen, jos potilaalla esiintyy rintakipuja, hengenahdistusta, väsymystä tai rytmihäiriöitä erityisesti rasituksen aikana. Kliininen rasituskoe tehdään myös, jos vajaatoiminnan aiheuttajaksi epäillään sepelvaltimotautia.

Varjoainekuvaus

Angiografia eli verisuonten varjoainekuvaus on paikallispuudutuksessa tapahtuva röntgentutkimus, jossa potilaan sepelvaltimoihin ruiskutetaan varjoainetta. Varjoaineen ruiskuttamisen jälkeen sepelvaltimot kuvataan eri suunnilta, jotta valtimoiden mahdolliset ahtaumakohdat saadaan selville.

Mikäli varjoainekuvauksessa ilmenee muutoksia, voidaan potilaalle tehdä saman toimenpiteen aikana pallolaajennus.