Hoito

Ensisijaisesti kohonneen verenpaineen hoitona toimivat kokonaisvaltaiset elämäntapamuutokset. Esimerkiksi liikunnan lisäämisellä ja oikealla ruokavaliolla voi päästä jo hyvään alkuun, varsinkin jos verenpaine on vain hieman koholla.

Verenpaine pyritään laskemaan niin normaaliksi kuin mahdollista – yläpaine alle 140 mmHg ja alapaine alle 85 mmHg. Diabeetikoilla verenpainearvoissa pyritään vielä tiukempaan tavoitteeseen: alle 130/80 mmHg:n tasoon.

Jos terveellisillä elämäntavoilla ei saavuteta tyydyttäviä tuloksia, suositellaan verenpainelääkityksen aloittamista.

Kohonneen verenpaineen hoidon tavoitteena on liitännäissairauksien, kuten sepelvaltimotaudin, aivohalvauksen tai munuaissairauden ehkäisy. Kun verenpaine on todettu pysyvästi kohonneeksi, selvitetään onko syyn taustalla jokin sairaus. Jos kohonnut verenpaine johtuu sairaudesta, sairauden hoito usein normalisoi verenpaineen eikä verenpainelääkkeitä tai elämäntapojen muutoksia tarvita. Elämäntavat kannattaa silti tarkistaa ja korjata terveellisemmiksi, jotta jatkossa verenpaineen kohoamista ja muita elämäntapasairauksia on helpompi ennaltaehkäistä.

Kohonneen verenpaineen hoito on pitkäjänteistä. Lääkärin ja potilaan on yhdessä sovittava hoidon tavoitteista. Niiden saavuttamista on myös hyvä tarkkailla säännöllisin väliajoin. Hoitoon sitoutuminen on hyvin tärkeää, jotta hoitotavoitteet saavutetaan.