Riskitekijät ja ennaltaehkäisy

Korkeat kolesteroliarvot saattavat johtua perintötekijöistä, elämäntavoista ja ruokavaliosta – jopa sukupuolesta.

Ruokavalio ja liikunta

Rasvainen, etenkin paljon niin sanottuja kovia rasvoja sisältävä ruokavalio nostaa kolesteroliarvojamme.  Painoon taas vaikuttavat syömämme ruoan laatu ja määrä. Liikakilot lisäävät sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Liikunta puolestaan tukee painonhallintaa ja vaikuttaa muutenkin edullisesti sydänterveyteen.

Terveellinen ruokavalio ehkäisee tehokkaasti kolesterolin kohoamista.

Kohonnut kolesteroli on riskitekijä, joten sen seuraamiseen ja mittaamiseen on syytä kiinnittää huomiota ja pyrkiä elämäntavoillaan vähentämään sen aiheuttamia terveysriskejä.

Ikä

Iän myötä sepelvaltimotaudin ja sydäninfarktin riski kasvaa ja 55-vuotiaana riski on jo merkittävä. Nuorena omaksuttujen terveellisten elämäntapojen avulla on kuitenkin mahdollista pitää verisuonet hyvässä kunnossa. Terveellisten elämäntapojen noudattaminen lapsuudesta asti ehkäisee kaikkein tehokkaimmin riskien syntymistä. Kolesterolin seuranta kannattaakin aloittaa jo ennen 30 vuoden ikää. Kannattaa selvittää, onko lähisukulaisillasi esiintynyt korkeaa kolesterolia. Joillakin suvuilla on voimakkaampi perinnöllinen alttius sairastua. Noin yksi viidestäsadasta suomalaisesta sairastaa familiaarista hyperkolesterolemiaa eli FH:ta, jossa kolesteroli kohoaa jo hyvin nuorena.

Sukupuoli

Miehet ovat riskialttiimpia korkealle kolesterolille kuin naiset. Varmaa syytä tähän ei tiedetä, mutta todennäköisesti naishormonit vaikuttavat edullisesti kolesterolitasoon. Kuitenkin vaihdevuosien jälkeen naistenkin alttius kohonneille kolesteroliarvoille kasvaa huomattavasti.