Sykkeenhallinta

Sykkeenhallinnassa sydämen syke säädetään sopivaksi yleensä lääkkeillä. Sykkeenhallinnassa toistuvista rytminsiirroista luovutaan ja tyydytään eteisvärinään. Iäkkäillä ja fyysisesti vähemmän aktiivisilla potilailla tyydytään yleensä sykkeenhallintaan ja antikoagulaatiohoitoon, sillä elämänlaatu ja ennuste ovat yhtä hyvät kuin rytminhallinnan aikana.

Sykkeenhallinnassa eteisvärinän aikainen syke säädetään sopivaksi. Hoitomuodoksi sykkeenhallinta voidaan valita esimerkiksi silloin, kun oireet ovat hallittavissa lääkkeillä tai ne ovat lieviä. Lisäksi valintaan vaikuttavat yli 65 vuoden ikä tai jokin eteisvärinälle altistava sairaus, kuten sydämen vajaatoiminta, kohonnut verenpaine, sepelvaltimotauti tai diabetes. Sykkeenhallinnassa leposykkeen on oltava alle 110 lyöntiä minuutissa. Useimmiten pyritään leposykkeeseen 60–80 lyöntiä minuutissa.
Sykkeenhallintaan voidaan päätyä jo ensimmäisellä hoitokäynnillä, jos potilas on iäkäs tai eteisvärinä on oireeton tai vähäoireinen. Se kannattaa myös silloin, jos potilaan fyysinen aktiivisuus on vähäinen.
Sykkeenhallintaan siirtymistä harkitaan, jos eteisvärinä muuttuu jatkuvaksi, kohtaukset tihenevät ja jos lääkkeet tehoavat huonosti tai aiheuttavat haittavaikutuksia. Jos rytminsiirto ei onnistu tai eteisvärinä uusiutuu jo päivien tai viikkojen kuluttua, sykkeenhallintaan siirtyminen on välttämätöntä.

Elimistö tottuu yleensä pysyvään eteisvärinään.

Sykkeenhallinta toteutetaan ensisijaisesti beetasalpaajalla, vaihtoehtoisesti sydänvaikutteisella kalsiuminestäjällä (verapamiili tai diltiatseemi). Myös invasiivinen, eli kajoava toimenpide on mahdollinen.
Elimistö tottuu yleensä pysyvään eteisvärinään (”taloudellinen flimmeri”) kun syke on säädetty lääkkeillä sopivaksi.