Diagnosointi

Diabetes on mahdollista todeta verensokeriarvot mittaamalla. Koe tehdään yön paastoamisen jälkeen. Normaalin veriplasman verensokerin eli glukoosipitoisuuden yläraja on 6,0 mmol/l.

Diabetes todetaan, jos verensokeri on pysyvästi 7,0 mmol/l tai sitä suurempi. Jos arvo on välillä 6,1–6,9 mmol/l, tilaa kutsutaan heikentyneeksi paastosokeriksi, joka tarkoittaa sokerin aineenvaihduntahäiriötä. Aineenvaihduntahäiriö on merkki esidiabeteksesta. Jos diabeteksen oireita ei ilmene, verikoe tehdään vähintään kahdesti, mutta jos selkeitä oireita todetaan, yksi mittaus riittää luotettavaan tulokseen.

Sokerirasituskoe

Verikokeen lisäksi diabeteksen toteamisessa voidaan käyttää glukoosikoetta eli niin sanottua sokerirasituskoetta, jossa nautitaan 75 grammaa glukoosia. Tämän jälkeen verensokeri mitataan kahden tunnin kuluttua. Jos arvo ylittää 11 mmol/l rajan, on kyseessä diabetes. Jos taas arvo on 7,8–11,0 mmol/l, tilaa kutsutaan heikentyneeksi glukoosinsiedoksi.

Heikentynyt paastosokeri ja heikentynyt glukoosinsieto tarkoittavat samaa asiaa eli sokeriaineenvaihdunnan häiriötä. Se on merkki esidiabeteksesta, joka yleensä etenee vuosien kuluessa ja muuttuu varsinaiseksi diabetekseksi. Jo pienillä muutoksilla, kuten vähäisellä painonpudotuksella, liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla, voi ehkäistä diabeteksen puhkeamista.

Tyypin 2 diabetes saattaa alkuvaiheessa olla lähes oireeton ja se todetaankin usein sattumalta muiden tutkimusten yhteydessä.

Myös HbA1-määritys eli ns. sokerihemoglobiini (tai "sokeriprosentti" tai "pitkäsokeri") on nykyään hyväksytty menetelmä diabeteksen toteamiseen. Kun määrityksessä arvo ylittää 48 mmol/mol (6,5 %) rajan, on kyseessä diabetes.